kirjoituksesta Viikkouutisissa oikein ollaan, s.4?
Että eikö pitäisi nyt katsoa asia kunnolla ja tehdä se kunnalliskantelu lääninhallituksen oikeushallinto-osastolle.
Kun toimeen tartutaan.
Että eikö pitäisi nyt katsoa asia kunnolla ja tehdä se kunnalliskantelu lääninhallituksen oikeushallinto-osastolle.
Kun toimeen tartutaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Että näitä Pekkoja tarvittaisiin tähän kaupunkiin vähän enemmänkin. Liian kauan täällä on toiminut tuo hyvä veli -systeemi rauhassa. Sirkiän Paavo on hiukan koittanut siihen väliin mutta hänet on aikaa sitten leimattu häiriköksi. Pekolla on paremmat kanavat ehkä vaikuttaa. Savolaisen Lea on myös ollut virkistävä valtuutettu vähän tuulettamaan poikien kuvioita.
Kaikki, jotka Hämeenlinnassa on eri mieltä kun tuo kööri, leimataan henkilöiksi jotka ei asioista mitään ymmärrä eikä tiedä. Suorastaan ylimmielistä tuo virkamiesjohto ja suurin osa valtuutetuista.
Siitä lähtien kun Kohtala hyllytettiin, nämä poiijjaat ovat toinen toistaan kehuen ja tukien tehneet tälle kaupungille mitä mielivät. Valtuutetut kulkee kuin pässit narussa. Elina Lehto sai äkkiä lähteä kun ei suostunut tuohon kuvioon.
Silloin Kohtalan aikaan kun hommat hoidettiin hienosti ja kaupunki kehittyi niin saakelin hyvin! Sirkiäkin on niin maan terävä valtuutetu, ettei paremmasta väliä. paavosta pormestari!
Eihän näistä tyhjän räksyttäjistä ja riidanhaastajista mitään haittaakaan ole, mutta luoja meitä siltä varjelkoon, että he pääsisivät oikeasti vaikuttamaan mihinkään. Oikeasti kaupunki ei ole ollut menossa näin positiiviseen suuntaan vielä koskaan, ja iso osa siitä taitaa kuulua sille, että päättäjät ja kaupunginjohtajat ovat vetäneet yhtä köyttä, eikä kaikkia asiat ole hautautuneet tyhjänpäiväiseen poliittiseen riitelyyn, toisten kampittamiseen ja asioiden äänestyttämiseen ja hidastamiseen valtuuston kokouksissa yömyöhään, kuten katkeralla Kohtalalla oli joskus tapana.
Kohtalalla oli kuitenkin kaupunkilaisten luottamus. Hänet äänestettiin vaalien ääniharavana seuraavaan valtuustoon, eikö se jo kerro jotain? Opiskelin silloin Tampereen kunnallistieteen laitoksella ja kyllä Hämeenlinnan kunnallispolitiikka oli luentojen vitsien kohteena.
Ajankohtaisohjelmissakin ollaan oltu mukavasti esillä vanhusten asioissa. Koululaiset ei saa senkään vertaa. Paras olisi kun tulisi korvamerkityt rahat takaisin kun ei niitä osata muuten käyttää.
Mutta rahathan on "sijoitettu" hyvin; onneksi tulee Verkatehdas, jonne kaikki helsinkiläiset kilvan rientää konserttiin. Vaan julkisilla kulkuneuvoilla tänne ei pääse (tai täältä pois illalla) ja autoille siellä ei ole parkkipaikkoja (yks pikku juttu unohtui...).
Päättäjät ei taida tuntea yhtään helsinkiläistä, ne kun ei lähde edes landelle Vantaalle kuin korkeintaan Ikeaan. Hämeenlinna on jo ihan utopistisen kaukana.
hesalaiset, vaikka eivät konserttiin tulisikaan. Eikös se ole parempi niin? Se, että Kohtalalla, Sirkiällä ja kumpaneilla on kaupunkilaisten luottamus, kertonee enemmän kaupunkilaisista kuin päättäjien tasosta. Ihmiset tykkäävät, kun tapellaan ja haukutaan muita, vaikka silloin ei mitään aikaan saisikaan. Mitä Lea Savoalainen on koskaan saanut aikaan? Kaikki mahdollisuutensa huippuälykäs nainen turmellut sillä, että saa aikaan turhan riidan vaikka tyhjässä valtuustosalissa.
.
Siehä se taijakki oll' oikeen varsinaine medioosojen, survivanssisatraappien ja hegumenosten heidukki eli haidukki eli hajdú.
Otapa hiukka enämpi kantaa Pekon kirjoitukseen, oisi kiva kuulla tämän YYA-akselin ynnä Pravda/Kerho-kaljanhuuruväkivaltabisneskinkeripiirin keskeisintä näkemystä hiukka viäl' lissää ... siis tätä appoahneuden angstittaman kerska-, ryöstö-, riisto- ja riskitalouden eli tämän sutkin markkinavaltadiktaruurimme ilosanomaa kulttuurikunnaamme tuhoamisexi ...
Siis muutakin, kun että on hyvä, ettei valtuustossa kysellä turhia, vaan painetaan ns. muitta mukinoitta sitä nappia, jota käsketään, niin saa kuvia lehteen ja pääsee taas valtuustoon ja lautakuntaan ja juottolakylpylän johtokuntaan ja 'Ohjausryhmän' verkatehtaan hallitukseen vaatimaan megaelokuvateatteriryppään konehuoneisiin lisää laippaa, vaan kuka häntä ehtis' enää Voutilan vanhustehtaalle antaan väsytabua ja vaihtaan vaippaa ...
.
Sivistyssanakirjasta täytyy oikein kattoo, kun ei tollasia sanoja koskaan nähnyt
No nytten oli tänään tulleessa Kaupunkiuutisten yleisönosastossa Pekko Oksasen kirjoitus.
Ollaanko me tosiaan näin tyhmiä ja monopolilehden aivopesemiä, ettemme kykene enää mihinkään, vaikka komshoijjarit tuunailisi mitä?
Kyllä hyväveli-systeemi nauraa räkästä naurua.
Ja Kaupunkiuutisten päätoimittaja paukuttaa henkseliä rantareittiansioistaan. Valtaa pitävien pelottava vahtikoira kun on! Vääryyksien ja vinosuuntausten lahjomaton paljastaja yhdessä tähtitoimittaja Kiemunkinsa kanssa. Että kehtaavat.
Joudun oleen kyllä vähän samaa mieltä.
sitä hemmetin kunnalliskantelua jos on kerran niin varma asiastaan?!? Todellisuudessa on kuitenki niin että se golfyhtiö merkkasi maidensa arvoksi sen mikä parhaiten varmaan vastaa niiden nykyistä arvoa. Laman aikanan kuulemma tasearvo oli määritelty alemmas ja nyt kun niillä oli suunnitelmissa jotain, arvoa palautettiinm taseeseen. Tässä ei niiden tilintarkastaja-selvitysten mukaan ole mitään erikoista, vaan se on ennemminkin suotavaa.
Pekon moottoritiekate jututkin ovat täysin epärealistisia. NCC on ollut rahoittamassa ja työstämässä suunnitelmia jo vuosia. Jos nyt tässä vaiheessa kaupunki haluasi kilpailuttaa vielä rakennusoikeuden useiden gryndereiden kesken, kaupungin pitäis lunastaa ne suunnitelmat ensin tietenkin NCC:ltä. Eihän kaupunki itse olisi voinut tehdä niitä suunnitelmia, ennakkomarkkinointia sun muuta, tai olisi, mutta ei niillä asiantuntemusta sellaiseen kyllä ole. Sen takia hankke varmaan kilpailutettiin silloin, kun sitä lähdett5iin suunnittelemaan. Tuollainen kohde kun vaatii kai sitä suunnittelua enemmän kuin joku autotallin rakentamienn pihan perälle. Toki NCC:lträ varmaan voisi saada paremmankin hinnan rakennusoikeudesta, mutta täytyis muistaa että se rakennus tulee silti ilmaan motarin päälle, eikä siitä kukaan ole valmis hunajaa maksamaan siinä kuin jostain valmiista tontiosta samalla paikalla. Noi on neuvottelukysymyksiä, sitä millä kukin osapuoli katsoo olevansa valmis lähtemään tuollaiseen hankkeeseen. Pekko on oikeasti niin pihalla, ettei kukaan vaivaudu sille enää edes vastaamaan.
No tuohan oli jo putipuolueetonta (vrt. Putin!) erikoisasiantuntijatekstiä kertakaikkiaan.
Tähänhän sopii juuri kirjallisuuspalkitun hämeenlinnalaisen Hilja Mörsärin aforismi:
"Konsultilta ostettu työnohjauspaketti: muovisoihtu umpitunnelin avaamiseen."
("Päivien ja unten kirjasta")
Vrt. Liekö tämä unta vai NCC:n viinien huumaa ...
Rinkelinmäen aitiossa, meinaan ...
se kassunrannan polku!
erikoisasiantuntijatekstiä kertakaikkiaan.
Siteeraan juuri kirjallisuuspalkitun hämeenlinnalaisen Hilja Mörsärin aforismia:
'Konsultilta ostettu työnohjauspaketti: muovisoihtu umpitunnelin avaamiseen.'
('Päivien ja unten kirjasta')
lopettamaan tämä kaamea mädännäisyys!
Täällä vallitsee pitkää historiallista perua alamaiskulttuuri. Tämä on isoa suota, paasikiveä,
tämä on kiemunkien, kaurasten ja pekkojen maa, aseveliakselin, valtalehden ja kaljanhuurun ja toisiaan kepeillä hakkaavien sylkevien polvihousupoikien maa, mi vain mammonaa kumartaa, voi että manimafiosoja kyllä naurattaa!