Miten tämä määritellään laissa?
Laiton ilmianto
Hellevi
5619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan hyvin.
Mitään lain ilmianto nimistä rikosta ei Suomen rikoslaissa ole, mutt tarkoittanet tätä..
6 § (24.7.1998/563)
Väärä ilmianto
Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
Miten minun kuuluisi menetellä?
Olen joutunut moisen ilmiannon kohteeksi ja syyttömänä!
Tuleeko automaattisesti tietoa asiasta esim. syyttäjältä?
Eihän tuosta nyt mitään voi sanoa, jos et kerro tapausta.
Ja kiitos, näitä pykälöitä tarvitsin. Kohta tulee mielenkiintoista pohdittavaa uudessa aiheessa. Olehan "kuulolla".