Ihan ensiksi sanoisin, että voi jumalauta!
On meinaan ruvennut kyrsimään jo niin perkeleesti se, että porukka on alannut heittelemään ilmaan väitteitä, että miesten karvojen ajelu & trimmaus kertoisi homoudesta. Miten karvojen ajelu viittaa homouteen, kysynpä vaan?! Onko niin, että kyseinen sakki ei tiedä mitä homous tarkoittaa? Sehän on sitä, että henkilö pitää ja tuntee vetovoimaan samaa sukupuolta olevan kanssa. EI sitä, että henkilö pitää huolta hygieniastaan ja haluaa tehdä itsestään pidettävän näköisen. Miten ihmeessä nämä asiat liittyvät toisiinsa???
Itse olen 20 -vuotias jäbä, ja ajelen kesällä aika säännöllisin väliajoin kainaloni, koska suosin hihattomia paitoja ja lyhythihaisia t-paitoja. Olen myös huomannut, että hygienian tasokin on jotain aivan muuta sen jälkeen. Hiki ei haise edes todella kuumallakaan päivällä, vaikka urheilee. Dödö katsokaas menee juuri tarkoitettuun paikkaa, eikä jää niihin karvoihin.
Toinen asia on myös niide toisten karvojen trimmaus. Pidän vehkeen yläpuolelle tupsua, jota en päästä kasvamaan liian pitkäksi. Muualta ajan kaikki pois. Eli hygienia pysyy paljon parempana. Ei ole sitä viidakkoa, jossa viihtyy kaiken maailman elukat ym. pöpöt. Ja tämä on myöskin tyttöystävä ystävällinen. :) Ei tarvitse pelätä mihin puskaan käden ja suun työntää. :)
Ja vielä mitä mieltä olen vastakkaisen sukupuolen ajelusta todettakoon, että jos kohdalleni sattuisi tytteli, joka ei pidä mitään väliä karvoistaan, eli kainalokarvat voisi letittää ja häpykarvat kasvaisivat reisille ja napaan asti, niin se on muija välittömästi pihalle! Sellainen on todella KUVOTTAVAA!
Loppukaneettina sanottakoon, että olen täysin heteroseksuaali. Eli en tunne mitään vetovoimaa toisiin miehiin. Mitä ajattelen homoudesta, niin se varmaan kertoo kaiken, ett haluaisin saman käytännön uudelleen, mikä oli voimassa n. 1700-luvulla. Eli homot hirteen. Homous on sairaus, jonka tuomitsen täysin.
Nyt menen pyyhkimään suuni vaahdosta. :)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Taitaa olla kovakin paikka sulle toi homous..
Mun mielestä kaikki karvanajelijat sais hirttää. Ihan epänormaalia tollanen luonnollisten karvojen ajelu!
Ja loppukaneettina voisin sanoa, että ylläoleva kirjoitukseni on vitsi. Mutta m82:n sais kuitenkin ripustaa kattoon siitä häpytupsustaan!
P.S. Kuinka moni täysin hetero mies käyttää hymiöitä joka välissä? Ihan vaan näin yleistäen. :)
NO KOVINPA OLET VANHANAIKAINEN KUSIPÄÄ KUN 1700 LUVUN OPPEJA PIDÄT IHANTEÉNASI, NO TOSIN OLET VIELÄ KOVIN NUORI, 10V: N PÄÄSTÄ OLETT JO PÄÄSSYT HOMOPELOISTASI JA ANNAT KAIKKIEN KUKKIEN KUKKIA....MIES ET AINAKAAN OLE, VAAAN IRVIKUVA PELLE SIITÄ, TOSIMIES EI KARVOJAAN AJELE...HÄH, HÄH.......OLEN MUUTEN TULEVA LÄÄKÄRI JA VOIN SANOA SULLE ETTÄ HOMOUS EI OLE SAIRAUS!! MUTTA SITÄHÄN EI KÖYHÄLISTÖJEN KOULUSSA ELI AMIKSESSA OPETETAKAAN!!!
kiitoksia tyhjästä! "tulevalle lääkärille" (my ass!) voisin heti sanoa, että valkolakki on ja kohta korkeakoulututkintokin. ja tunnistitko itsesi edellisestä viestistäni, kun tollaista kommenttia tuli? :D etkai ole itse perärooriroope?
ja mitä homofobiaan tulee, niin se on totta sattuneesta syystä. eräs homo yritti ehdotella uimahallin suihkussa, ja se oli biiig mistake hänelle. ja ite jumalauta sain kyseiseen halliin porttikiellon.
ja edelleen omasta mielestäni homous todellakin on sairaus. mitä isossa kirjassakin siitä sanotaan?
jeps, mutta kaikille vastanneille kiitos tyhjästä! kukaan ei vastannut ja perustellut sitä, että minkä takia karvojen ajelu & siistiminen olisi muka merkki homoudelle. jään vielä odottelemaan perusteltuja vastauksia.
jos vastaukset ovat samaa tasoa, kuin aikaisemmat ja koskevat vain homovastaisuutta, niin voi jättää vastaamatta. eli älkää takertuko siihen!
Ai nämä homoudesta vihjailevat ihmiset eivät tiedä, mitä se on? Tiedätkö sinä? Ainakin puhut helliä sanoja; "pitää ja tuntee vetovoimaa samaa sukupuolta olevaa kohtaan." Hyvä poika! Ihanko sanakirjasta tarkistit? Älä suotta ihmettele enää, mikä on niissä ihmisissä vikana, jotka pilkkaa sua karvoistasi. Katso peiliin ja kuuntele omaa puhettasi, sillä sinunlaisia junttejahan nekin ovat. Ja jos viittaat johonkin noinkin suureen kirjaan, kun teit, voisit ottaa ensin selvää asiasta ja vaikka lainata pari nasevaa lausetta. Näin saat edes hieman asiallisempaa otetta "mielipiteeseesi."
Noh, saapahan moni homo, ja ehkä pari hetskutyttöäkin, taas hyvät naurut ja kokee älyllistä ylemmyyttä...
Sattumoisin,on myös uskovaisia homoja,se sinun "iso kirja" on Raamattu! Ja siinnä ei sanota että homot ovat sairaita,vaan paholaisen riivaamia. Itse oon uskovainen ja tiedän et on monia uskovaisia homoja,MUTTA jos he eivät harrasta seksiä,he eivät tee mitään VÄÄRÄÄ!!! Joten,suosittelen että tutkin asioita,ennenku sanot mitään..
No niin, m82. Minä en tiedä, miksi karvojen ajelu yhdistetään miehillä homouteen ja karvojen ajelemattomuus naisilla lesbouteen. Todennäköisesti se on joidenkin homofobikkojen aivoituksia. Toisin sanoen, kaivat omaa hautaasi, mies hyvä.