Tässä on tuleva maatila.
1. Tila ostaa naapuritilat, niin että tilan koko on 1000ha. Tällä koolla saavutetaan tehokkuus, jota vaaditaan kaikilta muiltakin yrittäjiltä. Tämän kokoinen tila voi palkata sitten entisten pikkutilojen "isäntiä" työntekijöikseen.
Työ muuttuu tehokkaaksi, koska työntekijä suorittaa työtä tehokkaalla ajanmukaisella kalustolla. Työaika muodostuu myös järkeväksi kun tehdään työtä 8h ja vaikka viikon verran. Sitten seuraava työkokonaisuus.
Nyt "työ" pikkutiloilla on tätä. Aamulla aloitellaan, kun päivä valkenee (traktorista puuttuu valot, gps paikannuksesta puhumattakaan). Kynnetään tunti ja pidetään tunnin ruokatunti. Sitten taas pellolle, massikka hajoaa, sitä korjataan tunti pari. Iltapäivällä kone kunnossa ja tunti kyntämistä. Päivän saalis 2h tehokasta työtä, ei tuolla tavalla voi toimia missään muualla.
Suurella tilalla työnjohtaja tarkistaa päivän päätteeksi mitä on tehty, jos ei ole tehty tarpeeksi, hommat loppuu siihen. Tilan omistaja taas tarkistaa kuukauden päätteeksi, mitä työnjohtaja on saanut tehtyä/teetettyä jos ei tarpeeksi, niin työnjohtaja alkaa katsella itselleen muita töitä. Näin se menee yrityksissä.
1. Tila ostaa naapuritilat, niin että tilan koko on 1000ha. Tällä koolla saavutetaan tehokkuus, jota vaaditaan kaikilta muiltakin yrittäjiltä. Tämän kokoinen tila voi palkata sitten entisten pikkutilojen "isäntiä" työntekijöikseen.
Työ muuttuu tehokkaaksi, koska työntekijä suorittaa työtä tehokkaalla ajanmukaisella kalustolla. Työaika muodostuu myös järkeväksi kun tehdään työtä 8h ja vaikka viikon verran. Sitten seuraava työkokonaisuus.
Nyt "työ" pikkutiloilla on tätä. Aamulla aloitellaan, kun päivä valkenee (traktorista puuttuu valot, gps paikannuksesta puhumattakaan). Kynnetään tunti ja pidetään tunnin ruokatunti. Sitten taas pellolle, massikka hajoaa, sitä korjataan tunti pari. Iltapäivällä kone kunnossa ja tunti kyntämistä. Päivän saalis 2h tehokasta työtä, ei tuolla tavalla voi toimia missään muualla.
Suurella tilalla työnjohtaja tarkistaa päivän päätteeksi mitä on tehty, jos ei ole tehty tarpeeksi, hommat loppuu siihen. Tilan omistaja taas tarkistaa kuukauden päätteeksi, mitä työnjohtaja on saanut tehtyä/teetettyä jos ei tarpeeksi, niin työnjohtaja alkaa katsella itselleen muita töitä. Näin se menee yrityksissä.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Sitäkö ajat takaa, eihän se toiminnut ennen Neuvostoliitossakaan, eipä tänään Venäjälläkään,se juna on mennyt ajat sitten!
Taitaa olla sulla hieman hakusessa nuo "sivistys" sanat. Kolhoosi tarkoitti valtio/keskusjohtoista maatilaa. Nythän nämä pikkutilat suomessa vieläkin toimivat kyseisellä periaatteella. Valtio/Valio ostaa KAIKEN maidon jota KAIKKI tuottavat, kuulostaako järkevälle?
Onneksi tuo ei enään kauaa toimi. Maaseudulle tulee oikeita yrittäjiä maatiloja pyörittämään. Siitä on sun kolhoosit kaukana. Tulos tai pihaportista ulos.
Valtion tila oli muuten sovhoosi.
Eikä valtio osta mitään nytkään suomessa.
Ensinnäkin valtiolla ei ole mitään tekemistä valion kanssa, valion omistaa pääasiassa maidon tuottajat, niin kuin osuuskunnat yleensä on tuottaja omistuksessa.
Kritiikin esittäjä ilmaisikin sitten tällä viestillä tietonsa Suomen maataloudesta. Kritikin esittämisen ensimmäinen edellytys on, että perhetyy kritisoitavaan aiheeseen. Tässä tapauksessa tämä edellytys on jäänyt täysin lapsen kenkiin. Tähän viestiin lienee turha vastata, mutta sen verran valistan tietämätöntä, että ei valtio takaa maanviljelijälle tuotteiden menekkiä. Ellet ole tehtnyt sopimusta jonkin ostajan kanssa, voi hyvinkin käydä niin, että vilja jää siiloon, koska ostajaa ei löydy.
Joo, mutta- miten tilat laajenee?
Ainakaan lähitulevaisuudessa pellon hinta tuskin paljoa laskee nykyisestä. esim Etelä-Häme (4000)6000-9000 €/ha yleisesti viljelymaasta viljelyyn. Eli kovin suuria aloja ei tee mieli/pysty ostamaan.
Vuokrauksessa on kans monelta karannut mopo käsistä...
Eli myös velan määrä ratkaisee, ei yksin pinta-ala...
Tilat laajenee näin. Pikkutiloille kunnon kiinteistövero, tila joka ei pysty aidosti työllistämään tilalla asuvaa ihmistä/perhettä on turha ja rasittaa kansantaloutta. Sopivalla verolla saadaan nämä pellot ja maat tehokkaaseen käyttöön. Ei kaupungissakaan katsota hyvällä jos jollakin on kaavoitettu asuntotontti rakentamatta.
Miksi tiloja pitäisi väkisin laajentaa? Kyllä pienetkin pärjää, sellaiset ovat yleensä osa-aikaviljelijöiden hallussa, usein viljelijä saa suuremman osan tuloistaan muualta. Pikkutilojen pellot on ainakin meilläpäin hyvin hoidettuja. En usko, että osa-aikaisella tuotantokustannukset ovat yhtään sen korkeampia kuin päätoimisella, osa-aikaisellehan riittää pienempi tuotto kun suuri osa tuloista tulee muualta.
Jos lähdettäisiin systemaattisesti kasvattamaan tilakokoa esim. lainsäädännön kautta, se olisi mielettömän kallis projekti, mikä varmaan pitäisi rahoittaa suurelta osin verovaroilla.
Toimitusjohtaja vuokraa lähiseudulta maita 1000ha, hintaan 400e/ha. Viljely suoritetaan leasing koneilla, joiden tuntikustannus on n. 8,2-11,7 euroo tunti työkoneen kanssa. Työvoimaa tarpeen mukaan esim varamiespalvelusta, 20 juuroo tunti. Tuet riittävät vuokraan ja kuluihin, sadosta palkka. 4000 tonnia viljaa, tekee neljäsataatuhattajuuroo, no lasketaan varman päälle,(1/4) 100000 riittää yhden palkaksi. Jos tulee hyvä vuosi niin pistetään ne 300 tuhatta vaikka varallisuuspotetntiaaliin...
Kirjoitustasi enempää kommentoimatta niin tämä voi toteutua vain aku ankassa roopen ja pelle pelottoman toimesta:)
Tuossa on oikeat lähtökohdat, noin sen pitää toimia. Lopettamalla pikkutilojen keinotekoinen tukeminen, saadaan pellon hintaa alas. Silloin oikeat yrittäjät pääsevät tekemään töitä.
ja oikea raja olisi 1000 ha, sen alle ei tuettaisi mitään, ja sen yli meneville normaali 880 euron hehtaarikohtainen tuki. Tilakoko kasvaisi ja sehän on tärkeintä. joku 600 han tila on aivan elinkelvoton
>>Viljely suoritetaan leasing koneilla, joiden tuntikustannus on n. 8,2-11,7 euroo tunti työkoneen kanssa
Millaiset optioedut mahtaa olla tuollaisen suuren tilan toimitusjohtajalla ja pääjohtajalla? Entä millaiset edut on tuollaisen suuren tilan hallituksen jäsenillä?
Maaseudulla ihmiset taitavat olla aika tittelinkipeitä? Johtunee huonosta koulutustasosta. Ei suurillakaan tiloilla ole mitään pääjohtajia, pääjohtaja voi toki omistaa maatilan. Yritys jolla on toimitusjohtaja pääjohtaja palkkioita saava hallitus vaatii satojen työntekijöiden määrän. Onko taas maalaisilla ajatus, että 1000ha tilalla kävisi koko kylän ihmiset suojatyöpaikassa?
Kyllä 1000ha tila hoidetaan, osalllistuvan omistaja/tai mikä toimitus-johtaja-lie, työnjohtajan(pehtoori) ja muutaman työmiehen avulla.
Eipä tuon koko luokan yrityksen optiota jakele. Optiota on siinä jos tila syö pikkutiloja /laajenee joka vuosi vaikka 10-20%, sellainen on tapana normaalisti yritysmaailmassa. Aika vähän on jäljellä 50-60-70-80 luvulla perustettuja pikku kauppoja/pajoja. Ne on kuolleet pois ja tehneet tilaa muille tai kasvaneet suuriksi.
se jonka muijaa tilanomistaja käy naimassa kun pehtoori itse on vahtimassa palkollisia.
nyt kaikki tulevaisuuden tilalliset harjoittelemaan tilanpitoa. Ilmainen Farmi-peli jossa voi kuivaharjoitella omia johtajan taitoja.
http://www.suomipelit.com/index.php?c=peliarvostelu&id=196
Toimiikohan tuo systeemisi täällä Itä-Suomessa, esim Pohjois-Karjalassa? Pientilojen peltojen lohkokoko, joiden pellot yksi ostaisi, olisi hädintuskin 1 ha. Lohkoja olisi siis noin 1000 kpl. Mahtaa siinä kulua siirtoajoihin aikaa, kun kauimmmaiset lohkot olisivat 100 km:n päässä. Jotkut lohkot jäisivät viljelemättä, koska renki ei niitä löytäisi. Lohkot olisivat lisäksi kivisiä, mäkisiä, soisia, kapeissa saroissa.
Tämä suuri tila ajautuisi kannattomana konkurssiin ja rengit jäisivät työttömiksi, samoin työnjohtja.
Kyllä maaseudun elinvoimaisuuden voima on useissa kohtuullisen kokoisissa maatiloissa, joissa viljelyä tukee metsätalous ja monialaiset yrittämisen muodot, siis tilaa pyöritetään perheviljelmänä.
"1. Tila ostaa naapuritilat, niin että tilan koko on 1000ha. Tällä koolla saavutetaan tehokkuus, jota vaaditaan kaikilta muiltakin yrittäjiltä. Tämän kokoinen tila voi palkata sitten entisten pikkutilojen "isäntiä" työntekijöikseen."
Ei riitä rahat ja ei isännät lähde rengin työhön, koska ei työllistä riittävästi.
"Työ muuttuu tehokkaaksi, koska työntekijä suorittaa työtä tehokkaalla ajanmukaisella kalustolla."
Kyllä kalusto nyt jo on riittävän tehokas vrt. työmäärä/kustannukset ja järkevät hankinnat.
"Nyt "työ" pikkutiloilla on tätä. Aamulla aloitellaan, kun päivä valkenee (traktorista puuttuu valot, gps paikannuksesta puhumattakaan). Kynnetään tunti ja pidetään tunnin ruokatunti. Sitten taas pellolle, massikka hajoaa, sitä korjataan tunti pari. Iltapäivällä kone kunnossa ja tunti kyntämistä. Päivän saalis 2h tehokasta työtä, ei tuolla tavalla voi toimia missään muualla."
Pelkää pas#an jauhantaa viestin täyteeksi.
Tuollainen kartanotalous on kyllä menneen talven lumia ...
Suuruuden tuomat ekonomiset hyödyt menevät hallinnon pyörittämiseen.
Yrityksissä pyritään pikemminkin pääsemään hallinnon kustannuksista kokonaan eroon, eikä luomaan uudestaan jo kerran lopetettua hallintoa.
Tämä tapahtuu itseoppivalla organisaatiolla, eli tuottava porras hallinnoi itse itseään ja koko prosessin ohjaus tapahtuu markkinoiden ja asiakkaiden kautta.
Todennäköisesti esim. koneiden kehitys tulee johtamaan erillaisen aliurakoinnin lisääntymiseen.
Sekä automaatiotason nostamiseen, ehkä tulevaisuuden puimurit ja traktorit ei edes tarvitse läsnä olevaa kuskia vaan ne voidaan ohjelmoida toimimaan itsenäisesti.
Tälläiset koneet on tietenkin kalliimpia, mutta vastaavasti ne voivat toimia ympäri vuorokauden ja kun aliurakointi lisääntyy niin yhden isännän konekanta voi ajaa koko kylän viljelijän pellot.
1. On totta että työn aloittamiseen ja lopettamiseen menee aikaa ja rahaa. Mitä enemmän pystytään tekemään yhteen putkeen-sen halvemmaksi tulee. Suomen olosuhteissa voidaan pitää järkevänä alana mikä on mahdollista hoitaa esim puinteja noin 500 ha(yksi tehokas puimuri). Tätäkään ei korjata kokonaan jos tulee sateinen syksy. Jos tulee huono vuosi ei korjata kuin 100 ha. Tuon riskin kanssa voitaisiin ehkä elää. Em ala edellyttää että puimuri saa kulkea koko ajan mikä edellyttää hurjia investointeja viljan käsittelyyn!!!!!!
2. Jos kone kulkee 24 tuntia/vrk se tarvitsee 5 kuljettajaa. (huomioi työaikalaki, vuorojen vaihdot lomat ym.....) Sekä huoltohenkilökuntaa.
3. Mitä suurempaa alaa suomessa hoidetaan sen enemmän tulee tyhjänäajoa tiellä. Mitä kalliimpi kone, sen kalliimpa se on. Jos palkkarenki ajaa isolla puimurilla kohteesta toiseen 1 tunnin se tekee 150-200 euroa tuottamatonta työtä. 580 sampolla osa-aikaviljelijä pui tuolla rahalla jonkin aikaa pihapeltoaan!!!!!!
4. Urakoinnilla ja yhteistyöllä päästään saamaan samat edut kuin em 1000 ha tilalla. Tosin väitän että halvemmalla ja myös merkittävästi pienemmin riskein.
Annan esimerkin: 10 erikokoista tilaa vuokraavat peltonsa perustamalleen OY:lle. Kukin viljelijä ryhtyy myös urakoitsijaksi. Yhdellä puimuri, toisella kylvökone, yhdellä muokkauskalusto, yhdellä syysmuokkauskalusto. Vanhat kalustot joudutaan tietty myymään romuksi, mutta ei suurtilakaan synny ilman investointeja. Tilojen vanhat kuivurot ovat käytössä ja lisäksi on pienempiä traktoreita ja perävaunuja viljan ajoon. Näitä lisäinvestointeja ei tule. Oy hoitaa kaikki hankinnat, lannoitteet, siemenet (oman siemenen käyttö tulee edullisemmaksi kuin pienillä tiloilla erikseen), energian, ym ym. Myöskään ulkopuolista työvoimaa ei tarvita. Yksittäinen tila voi myös irtautua tai uusia liittyä mukaan. Pellon omistus pysyy entisellään, rakennukset ja koneet miten halutaan. Urakoivilla osakkailla on mahdollisuus urakoida myös ulkopuolisille resurssien riittäessä.
Tulos on "kevyemmin" verotettua jos sitä käytetään investointeihin, kuin yksityisillä viljelijöillä. Osakkaille voidaan maksaa joko palkkaa, osinkoja tai työsuoritteista.
Toimii myös käytännössä, eikä vaan teoriassa. Mutta jos joku kuvittelee että tuolla konseptilla alkaa rahaa tulemaan niin että ranteita pakotta, on väärässä. Säästöjä syntyy kun niitä aktiivisesti haetaan, ei ilmaiseksi. Suurin etu on kun aikaa vapautuu muihin tuottaviin töihin. Siis: säästöt kust. about 15% ja ajan säästö about 30% Lisäksi työn luonne muuttuu hieman ihmisystävällisemmäksi.
Aika vaikealta kuulostaa.
"Jos kone kulkee 24 tuntia/vrk se tarvitsee 5 kuljettajaa. (huomioi työaikalaki, vuorojen vaihdot lomat ym.....) Sekä huoltohenkilökuntaa"
Siis maalainen on parhaaseen puintiaikaan vaatimassa itselleen lomia? Kaupungissa kun on sesonkiaika, silloin tehdään TÖITÄ. Monella alalla tehdää 2kk aikana 60% liikevaihdosta. Voisi taksin omistaja nauraa jos joku kysyisi pikkujouluaikaan lomia.
Miksi sitä kallista konetta pitäisi ajamalla ajaa 1h=30km päähän. Onhan noita lavettaja joutilaina. 30km päässä kannattaa varmasti olla oma puimuri.
Tuollainen osuustoiminta maatila on utopiayhteiskunta ajatuksia. Kysele nyt joltakin jolla kokemusta on, koneringistä. Itselläsi ei taida olla?
Tulet hämmästymään, rautakankikaan ei tuossa järjestelmässä pysy kunnossa. Aina löytyy jo kolmen porukasta joku joka rikkoon sen ja palauttaa tallille korjaamattomana. Tai sitten se jon jossakin sukulaisen kaverin isoisällä kaivon syvennyksellä. Sinne se saveen hävisi.
Eli yritys (maatilakin) toimii silloin kun on selkeästi omistaja, jolla näkemys mitä tehdään. Se maksaa palkan ja maatyöläinen tekee sen tai menee tehtaaseen töihin. Kysymys on siis motivaatiosta.
Vastataan nyt
1. tehokkaimmilla puimureilla homma hoituu suuremmillakin aloilla, tosin Suomessa ei mitään preerioita ole.
2. tulevaisuudessa koneet voi olla niin pitkälle automatisoutuja ettei ne tarvitse kuskia ollenkaan, itseasiassa sellaista traktoria on jo koekäytetty Suomessa.
3. ei sitä puimuria aja palkkarenki, vaan toinen maatalousyrittäjä joka myy vapaana oleva konekapasiteetin markkinatalouden lakien mukaan muille viljelijöille.
Molemmat säästävät, toinen viljelijä ostaa koneaikaa vain sen verran kuin tarvitsee ja toinen saa lisälaskutusta naapurilta.
4. tuo voi olla yksi malli, mutta ei siihen sinänsä mitään OY:tä tarvita.
Maajussit voivat vuokrata koneita toisiltaan tai teetättää töitä alihankintana muilla maanviljelijöillä.
Uusista rakenteista ei ole mitään hyötyä jos se aiheuttaa samankokoiset hallinnolliset kustannukset mitä on mahdolliset säästöt.
Tuottavuuden lisäämine tarkoittaa käytännössä seuraavaa, pienemmillä panostuksilla tulee tuottaa enempi tai vähintään samanverran.
Nämä panostukset on kone- tai laiteinvestointeja, lannoite tai rehukuluja, sekä käytetty työaika.
Kone- ja laiteinvestointeja täytyy pystyä pienentämään, mutta koska koneet ja laitteet automaation takia koko ajan kallistuu nopeammin kuin tuotettavat tuotteet vaikka otetaan huomioon myös kasvanueet tuotantomäärät.
Niin siitä seuraa että koneiden käyttöasteita täytyy pystyä nostamaan entisestään enempi, tämä tapahtuu maanviljelijöiden välisen yhteistoiminnan lisäämisen kautta.
Rehu- ja lannoitekuluihin on vaikeampi vaikuttaa, koska kyseiset tuotteet ostetaan teollisuudelta.
yhteistoiminnan avulla voidaan ostoerää kasvattaa yhteisostoilla ja sitä kautta hakea uusia ostopaikkoja ehkä jopa rajojen ulkopuolelta.
Omaa työaikaa voi vähentää aliurakoinnin kautta, mutta jos säästynyttä työaikaa ei voi hyödyntää omassa tuotannossa niin silloin pitää keksiä muita hommia, esim. pienimuotoinen remontti, mökkihuolto tai jokin muu maaseudun yritystoiminta jossa voi hyödyntää olemassa olevaa konekapasiteettiä.
Sen verran kokemusta yhteiskoneista,kun muutamilla ei tunnu löytyvän edes rasvaprässiä,on tosi mukavaa yrittää toimia epäkuntoisilla vehkeillä.Ja lainassa ei kapineet parane.
Eipä tietenkään parane, mutta kunnostus sisältyy vuokran hintaan.
Suomi on täynnä vuokrafirmoja, mistä voi vuokrata mitä tahansa.
Ei maatalouskoneet voi olla niin heikkoja, ettei niitä voi käyttää kuin yksi isäntä.
Kyllä suurin este on korvien välissä, mutta luulen tilanteen muuttuvan kun "ekonomit" laskee kadonneen katteen arvoitusta ...
Ei ne koneet varmaan heikkoja ole, mutta jos ei saa koko konetta silloin kun tarvitsee. Maatalouskoneiden tarve on sesonkiluonteista. Ei ainakaan minkään konevuokraamon varaan kannattaisi laskea esim. puimurin, kylvökoneen tms. kanssa. Jonkunlainen varmuus koneen saatavuudesta kiireisempään aikaan pitäisi olla.
Totta, osa töistä on tehtävä juuri silloin kun on sen aika.
Mutta on niitä töitä, kuten kynnöt joiden aikataulut ei ole läheskään niin "päivän päälle" tehtäviä.
Tässä on varmaan jokaisella se miettimisen paikka ...
Itse ajatuksessa lähtökohtana on tietenkin se, että kun joutuu investoimaan kaikki koneet itse, niin ei ehkä tule hankittua tehokkainta mahdollista konekantaa.
Mutta jos jokainen hankkisi muutaman koneen joiden teho on ylivertainen nykyisin verrattuna sopivasti ristiin, niin ehkä jokainen voisi tehostaa tuotantoaan huomattavsti samoilla euromääräisllä investoinneilla.
Koneiden yhteishankinta naapurien kanssa on huomattavasti edullisempaa kuin vuokraus. Vuokraamohan vetää aina välistä oman katteensa, ja verottajakin vie osansa. Ja vuokrakoneen siirtelykin tulee kalliiksi.
Kuka ne koneringin koneet huoltaa ja korjaa?
Muutaman kerran kun paalinarun pätkiä revit kädet verillä laakereista, ENNEN oman työsi aloittamista, että saisit rasvanipat näkyviin ja rasvaa kuiville laakereille. Tuon kun teet kaksi kertaa vuodessa, alat harkita oman koneen ostamista.
Konerinki onnistuu vain silloin, kun kone jokaisen käytön jälkeen putsataan ja huollatetaan ulkopuolisella esim. huoltoasemalla.
Vertaa autovuokraamojen autoihin.
Konerinkiin tulee aina sellaisia, joilla ei ole halua/tahtoa/työkaluja huoltaa konetta. Koneringissä 6 osakasta, 3 ei huolla konetta. Tarkoittaa että loput kolme tekevät/maksavat kaksinkertaiset huoltokulut rahassa/ajassa. Kannattaako?
miten mukavia ovat yhteiskoneet käyttää ja huoltaa.
Tämä on valitettavasti totta. Koneringissä saa varautua siihen, että joutuu korjaamaan muiden jälkiä, ja päinvastoin. Mutta taloudellisessa mielessä konerinki on hyvä vaihtoehto tietyntyyppisille koneille.
Asiaa. Meillä porukka koneina on takalanaa, vesakkoleikkuria, perävaunua jne. ei ole niin päivän päälle työt ja koneet sen verran "yksinkertaisia" huoltaa/rasvata että tulee jokaiselta hoidettua.
4 osakasta joten laskekaas:
murskain 8000/ 4
kärri 8000/ 4
takalana 3500/ 4
Verraten siihen että ostaisi yksin kaikki nuo "seisomaan" tuohon pihalle suurimman osan ajasta vuodessa, tulee aika paljon huokeemmaksi näin. Koneiden käyttöastetta paljon lisää helpolla (helpolla siksi ettei tarvitse niillä lähteä urakoimaan/kuluttamaan omaa aikaa jonka voi nyt käyttää muualle, ja tätä kautta hankkia lisää tunteja) ja hankinta hinta 1/4.
Tätä juuri tarkoitin, jokaisen täytyy itse miettiä mikä on se paras ratkaisu ...
On paljon koneita joita ei tarvitse juuri tietyllä hetkellä, mutta jokainen kone on poissa tilin saldosta.
Eihän maatalouden tarkoitus ole tehdä koneinvestointeja, vaan tuottaa tekijälleen voittoa.
on nimen omaan luoda varallisuutta ja sijoittaa näin tukitulot ja samalla minimoida verotusvahinko. Tulos tulee nimenomaan tuotantoon sidotun verovähennyskelpoisen varallisuuden kasvusta.
"Tulos tulee nimenomaan tuotantoon sidotun verovähennyskelpoisen varallisuuden kasvusta."
Juu traktorit sun muut ei ole kovin hyvää syötävää! Tuolla logiikalla esimerkiksi autoilija on miljoonikko, onhan sillä parin miljoonan mummun auto alla!
Kannattaisi edes yrittää oppia jotain yritystoiminnasta ennen kuin avaa täällä suutaan, ettei kaikki pidä ihan tyhmänä.
puheissasi ei ole mitään mitä voi ymmärtää, oppi mennyt ojaan?
Vai tarkoittako tuo että mitä enempi koneita sitä varakkaampi, ja minä kun luulin että koneilla helpotetaan ja tehostetaan hommia.
Tuo varakkuusajatus onkin mielenkiintoinen.
kun kyllästyn korjaamaan vanhaa kuormaajaa niin ostankin uuden ei kun kaksi, samalla näytänkin varakkaalle ja hyvälle. =).
Ainoa mikä on että olen pankille auki sitten ja kumarran pankkiin päin.
Mutta näytänkin hyvälle. Jippei
kaikki tuotantoon sidottu pääoma on säästynyt verotukselta, ja näin tukituloille on saatu laskennallista tuottoa minimoimalla tappio vain pieneksi arvonalennukseksi.
nykyaikainen maatalous vaati massiivista konekantaa sekä avaruusteknologiaa korkeatasoisten tuotteiden tuottamiseen.
ei vanhaa kuormaajaa kannata korjailla, osta mielumin kaksi uutta, ja turvaa siten häiriötön tuotanto =)
Onko pihalla seisova esim uusi traktori osoitus tilan menestyksestä, vai johtuuko menestys useammin uudesta konekannasta? Onko tutkittu mikä on kokonaisedullisin konepääoman määrä suhteessa liikevaihtoon? Väittäisin että vähintään koneen hinnan verran pitää liikevaihtoa kertyä vuosittain.
Koneet on investointeja, niihin löytyy valmiit kaavat miten niiden kannattavuuden voi laskea.
Verotus on toinen juttu, eikä sitä pidä sekoittaa investointeihin.
Ylikapasiteetin luominen ei ole järkevää, vaikka sitä perustelisi mitenkä, mutta konekannan nykyaikaistaminen on tietenkin vähän toinen juttu.
Vanhan korjaaminen kannattaa, jos uusi konekanta ei tuo muita etuja tullessaan, mutta yleensähän uudet koneet on uutta tekniikkaa ja ovat käyttäjäystävällisempiä ja turvallisempia.
miksi ostan uuden jos vanhaa korjaamalla saan itselleni tehokkaimman tuoton ja tuloksen, siihen mitä tarvisen.
Mitään avaruusteknologiaa en tarvitse kylläkään muutaman kuukauden ajoihin joissa käytän kuormaajaa. heh.
peruskone millä saan tarvittavat ajot tehtyä sopivaan aikaan.
Taitaa olla kannattavuus ja tuotto sulla sekaisin koreissa sanoissa. Kukin laskee mikä on missäkin tilanteessa kannattavinta. paperilla ja käytännössä moni asia näyttää erilaiselta.
Käytännön työ ja rahapussi se eniten opettaa ei kirjoituspöydän takana istminen yksistään.
konepääomalla ja tilan tekemällä voitolla on selkeä riippuvuus. Kannnattavuus paranee kun konepääoma laskee suhteessa liikevaihtoon, siten että paras kannattavuus tilaston mukaan on tiloilla joiden konepääoma on 5-15% liikevaihdosta. Lisää tästä linkistä
50t euron koneketjun optimaalinen liikevaihto olisi siten 300 - 1000 tuhatta juuroa.
Jokainen pitää sellaista konekantaa kuin itselle sopii.
siis puuttuu
Ei tuollaisia tiloja olekaan, joilla konepääoma 5-15 prossaa liikevaihdosta eli sadan hehtaarin viljatilalla kymppitonnin koneet? Kymppitonnilla ei saa edes muokkauskoneita traktorista nyt puhumattakaan. Itse teen 300 hehtaaria säilörehuhommaa, josta omat peltotuet mukaanlukien liikevaihto jää alle sadan tonnin, niin miten kympillä saa kaikki koneet kun paalainkin maksaa jo 50 tonnia?
no tuo on taas tilasto löpinää. Tuo vaatii paljon urakointia ja vuokra- ja yhteiskoneita ja ammattitaitoa koneiden käytössä, huollossa ja rakentelussa sekä varsinkin hankinnoissa. Ei voi toteutua nuo prosentit monellakaan tilalla. Toisaalta olen kyllä huomannut että kun koneen hinta tuplaantuu, niin huolto, käyttö, korjaus jne kustannukset nousevat paljon enempi kuin tuplaten.
tietämättömyytesi maatalousasioista.
Heh, ja rahathan jostakin tohon malliisi on saatava ja pehtooreja ei nykymaailmassa maataloudessa elätä.
lannoiteita 20 hehtaarin viljatilalles sun on maksettava se hinta mitä niistä pyydetään. Myyjäthän nauraa jos sanot niille että maksat vaan 8 prosenttia vähemmän. Mutta jos ostat 500 hehtaarille, ne myy sillä rahalla.
Kuka vittu on ollut puimassa 24 tuntia vuorokaudessa??? Muita töitä kyllä voi tehdä.
Se lavettisiirto vasta maksaakin, ota huomioon kaikki kulut todellisina.
Jooh, toinen kone 30km päässä?? siitähän sitä säästöä syntyykin, tarvitaan toinen kuski ja viljanajokalusto.
Ei isäntä yksin hoida 500 hehtaaria. Kyllä siinä on palkkarenkejä oltava. Ja ne tahtoo nykyisin mennä illalla kotiin, ei niitä sun viljas kiinnosta, vaan palkka ja oma elämänlaatu (koskahan sulla on ollut palkollisia????) en itsekään palkattuna tekisi 24 tuntia vuorokaudessa. Et sitä tee itsekään. Harvassa on ne isännät jotka sinnittelevät 2 kuukautta 4 tunnin yöunilla. Ovatkin sitten takuuvarmasti poikamiehiä........
Tässä sen näkee miten kaikki pitäisi tehdä niinkuin isoisä on ennen tehnyt, korkeintaan hevoset saisi uudistua......
Tuota minä en ymmärrä, että mitenkä se puimakoneen siirto nyt voi olla jokin ongelma ...
Metsäkoneet, kaivinkoneet jne koneet siirretään aina laveteilla eikä kukaan ajattele että kone olisi vain "yhtä työmaata" varten hankittu.
Jokaisella tuntemallani metsäkone urakoitsijalla on oma lavetti, eikä senkään hankintaa kukaan pidä minään ongelmana.
Kaksi eri asiaa siirtää metsäkonetta, puimuria?
Puimuria ei siirretä kuin pakolliseen puinti aikaan, metsä konetta ympäri vuoden, puimurin siirrossa oltava vedettävä lavetti siis "kärry" harvan vetoauton päälle käy puimuri, alusta oltava tasainen, toisin kuin metsäkoneen tai kaivin koneen kuljetuksessa, myös puimurin akseli leveys suurempi, menee johonkin leveään "vedettävään" lavettiin, myöskin joka kerta tehtävä pöydän irroitus, yli leveä kuljetus muuten, myöskin puimurilla tiellä ajettaessa leveämmät pöydät irroitettava.
Voishan tuo olla aika sohlausta pikkuteillä, vedellä lavettia ristiin rastiin;)
Olet todellakin fiksu! Tuon syyn takia suomeen ei tule koskaan suuria maatiloja. Vaikka maailma muuttuu, traktorit kulkee itsekseen pelloilla jne. Suomessa on kuitenkin 15ha perhemaatiloja. Joo, aika näyttää onnistuuko vastavirtaan uiminen kehitystä vastaan mitenkä pitkään.
Joo, voi olla vaikeampaa puimurin siirtely.
Mutta ei se itseasiassa maksa paljon mitään tehdä sellainen lavetti, jolla voi puimurin siirtää.
Eli kyseessähän olisi silloin vain noin ehkä 5 %:tin lisä uuden puimurin hankintahintaan.
Se ei ole suhteessa paljon mitään, jos esim. puimurin käyttötunnit voisi esim. kolminkertaistaa.
Olen aivan varma, että jos maatalouden investointitukea leikattaisiin esim. 10 %:tia, niin välittömästi maanviljelijät alkaisivat laskea miten saisivat koneilleen lisää käyttötunteja.
Sekä onko mahdollista tehdä töitä vuokrakoneilla, tai hankkia aliurakointia naapureilta.
tottakai mä maksan pyydetyn hinnan lannoitteista 20.n ha.n pelloilleni.
Tiedäthän toki viisaana maatalousasioista
että lannoitteissa on kausihinnoittelu käytössä.
Sillä asialla onko lannoitteita 500 ha.lle vai 20.lle suurin ero kausihinnassa.
Mitä fiksuna tarkoitat -8 %.lla? Mistä saat sen luvun?
Vitulla nyt ei koskaan ole puinteja suoritettu ja suoritetakaan tulevaisuudessa.
Juttu piilee siinä että palkanmaksun sos kulut lomakorvaukset yms. Maataloudessa ei kannata palkata työvoimaa tulee kalliimmaksi kuin saatu tulos kaikilla maksuilla. Fiksua todellakin se vaan on niin että muilla konsteilla on kannattavuutta haettava.
Suuri kun ei olekaan aina kaunista, naapurimaassa se onkin jo todettu.
Mulla on ollut palkollisia ja olen itse ollut työläisenä joten kummastakin kokemusta ja tietoa.
Paremmin sitä kyllä uudistusten ja tulevaisuuden näkymät tiedetään maalla työnteon ohella kuin kirjoituspöydän takana visioimalla.
Uudistukset ja tulevaisuus hyvästä aina ja niihin pitääkin satsata suunnitelmissa, mutta kun suurennus ei käykkään vain palkkaamalla lisätyövoimaa maatilalle.
Jos ajatellaan sinun lasku tavalla niin lavetti maksaisi noin 10-15 tuhatta euroa OK kyllähän sillä vanhan ostaisi, entäs sitten se "veturi" koska auton lavetista oli kyse, kuorma autolle keksittävä muuta käyttöä suuremmaksi osaksi vuotta.
Tämä ajatus tuhoon tuomittu, tai sitten oltava pellot tosiaan ympäri lääniä, taitaa vieläkin tulla halvemmaksi se kuljetus yrittäjä joka kuskaa puimuria jos on todella pakko.
Kuljetuksen maksaa tilaaja, oli sitten kuljetuskalusto oma tai kuljetus ostettu palvelu.
No siinäpä oli bisnesidea! Mahtaako pankinjohtajalta herua luottoa, että ostaa pikkutiloja 1000 ha edestä ja alkaa pyörittää koko hoitoa palkatulla työvoimalla. Paljonkohan tulee tuottoa sijoitetulle pääomalle?
Itse osa-aikaisena pikkutilaa hoitaneena voin sanoa, että valoisaan aikaa riittä enemmän kuin itse jaksaa traktoria ajella (vähintään 16 tuntia päivässä). Ja kyllä huonompaankin traktoriin sentään valot saa jos nyt pimeässä haluaa ajella. Ja pikkutila ei tosiaankaan mitään gps:ää tarvitse, kun isäntä tuntee muutenkin omat peltonsa.
Niin, ja kyllä koneet on ihan hyvin kestäneet, ihan älytöntä juttua tuo 2 h tehokasta työaikaa päivässä.
Niin... olishan se näky, kun näilläkin seuduilla olis tuollaasta touhua, 3 ha lohkoja ympäri pitäjää, no ainaki saa sontaa.. ja talavella rehata paaleja ympäriinsä. Ja jos viel elukatki on usiemmas paikas, niin mikäs sen mukavampaa. ja sitte toresta, jotta saadaan yhdelle työntekiälle palkka; yhden hehtaarin kate on vuodessa noin 100€. montako hehtaaria tarvitaan, että saadaan palkattua nykypalkoilla, ja eläkemaksuilla ynnä muilla kuluilla yksi työntekiä? ja jos kerran on suurta meininkiä, niin kait se 2-3 palkattua henkilöä ympäri vuoden on tarpeen? Ja tähän yhtälöön lisätään 1.000.000€ velat, ja muutaman %korkojen nousu, ja pari katovuotta peräjälkeen, jolloin on todella hätä elukoitten rehussa.
Ompahan kivaa olla velaton pientilallinen... Ainaki saa hyvin nukuttua yönsä, ku ainuat velaat on kaupoissa olevat piikit, ja nekin saa maksettua pois koska tahansa..
Naapurimaassa nähtiin,miten tehotonta noin suuret tilat ovat ja tulivat tiensä päähän.Suomessa ei pidä velkaannuttaa ja sitouttaa pankkien kaapattavaksi.
jäljillä olet mutta ne koulutetut (manipuloidut) nuoret isännänalut uskovat vain ja ainoastaan siihen mitä heidän päähänsä koulussa taotaan järjenkäytöllä ei ole mitään sijaa.
Tulee vaan mieleen 90-luvun "pankkikriisi" jolla veitiin henki 15000 yrittäjältä ja vieläkin sanovat 1000/vuosi näistä "pankkikriisin" uhreista lopettaa itsensä, miten paljon näitä murhenäytelmiä tässä eu-aikana on ollut ja tulee olemaan maataloudessa mutta näistä asioista ei kukaan uskalla puhua eikä kirjoittaa.
On meillä mahtava hyvinvointivaltio jonka takapihalla haisee mätänevät raadot.
Kyennyt tällä Hallituskaudella puuttumaan todellisiin yrittämisessä oleviin miinoihin,joilla
edelleen kaadetaan monen elinkeino.Niinkauan kuin Demarit hallitsee oukeuslaitosta ja huseeraa mielivaltaisesti yrittäjien kimpussa ei ole paremmasta tulevaisuudesta turvaa yrittämisessä Suomessa.On liikaa miinoja jokapuolella,joihin saavat tukeutua ja tehdä rehellisistä elinkeinon harjoittajista rikollisia,mielensä halukkuudella.
Muistetaan ettei äänestetä yhtäkään entistä kansanedustajaa uudelleen.Suomeen tarvitaan uusia terveesti yritystoimintaa osaavia päättäjiä jatkoon.Näin aion menetellä.nim.kokemusta on,miten
toimivat vallanhimoiset virastopäälliköt yrittäjiä kohtaan nykyisin.Keskustan ja Demarien vasikat kaikkiin pahimpia yritysten kaatajia käytännössä ja
vievät toimenpiteillään jatkuvasti työpaikkoja kansalaisilta.
Siihen menee oma aikansa, ennenkuin ajattelu toimintatavat muuttuu.
Suomi ja sen hyvinvointi on luotu suuryrityksiä tukemalla ja nykyinen lainsäädäntö suosii niitä, tämä on ollut pääoman ja mm. ammattiyhdistysliikeen etu.
Tulevaisuuden talouskasvu ja hyvinvoinnin turvaaminen on pienten ja keskisuurten yritysten varassa, suuret yritykset siirtyvät globaalissa maailmassa yhä enempi ulkomaille.
Verotuksen ja sosiaalimaksujen ulottumattomiin.
Menee oma aikansa että lainsäädäntö ja toimintatavat muuttuvat pienyrityksiä suosiviksi, mutta ongelma on Euroopassa yhteinen ja suunta on jo muuttunut.