5210

Olen ollut aikeissa vaihtaa itselleni kyseisen puhelimen, mutta monet ovat valittaneet huonoista kentistä. Mahtaako asiassa olla perää vai onko kyseessä taas jotain mutu-tietoa?
4407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutu puheita. Minulla on ollut ko. puhelin yli puoli vuotta käytössä, eikä kentissä ole mitään häikkää.

Äänestä
  • Tunnen itseni lisäksi kolme muuta ihmistä joiden 5210 -puhelimessa on joku vika.
    Sain jo kertaalleen takuusta uuden puhelimen, kun huolto/päivitys ei auta, mutta siinäkin on vikaa. Kentässä en ikinä ole huomannut mitään vikaa, 5210:t vaan ovat jumittaneet kaikki omalla tavallaan.

    Aikaisemmat puhelimeni ja kavereiden muut mallit toimivat hyvin. 5210 on ainoa jossa olen kuullut olevan näin paljon kaikkia vikoja. Suosittelisin odottamaan Nokian uusia malleja jos rahaa riittää, sillä minä ainakin aion vaihtaa tämän alle puoli vuotta vanhan puhelimen johonkin uuteen malliin heti kun mahdollista.

    Omalla vastuulla siis, kai siellä on toimiviakin kappaleita mutta on eri asia osuuko sellainen kohdalle.

    Äänestä

  • Problem Child kirjoitti:

    Tunnen itseni lisäksi kolme muuta ihmistä joiden 5210 -puhelimessa on joku vika.
    Sain jo kertaalleen takuusta uuden puhelimen, kun huolto/päivitys ei auta, mutta siinäkin on vikaa. Kentässä en ikinä ole huomannut mitään vikaa, 5210:t vaan ovat jumittaneet kaikki omalla tavallaan.

    Aikaisemmat puhelimeni ja kavereiden muut mallit toimivat hyvin. 5210 on ainoa jossa olen kuullut olevan näin paljon kaikkia vikoja. Suosittelisin odottamaan Nokian uusia malleja jos rahaa riittää, sillä minä ainakin aion vaihtaa tämän alle puoli vuotta vanhan puhelimen johonkin uuteen malliin heti kun mahdollista.

    Omalla vastuulla siis, kai siellä on toimiviakin kappaleita mutta on eri asia osuuko sellainen kohdalle.

    mulla on kans ollu puoli vuotta se ja kahdesti huollossa. ensimmäisen kerran kahden viikon käytön jälkeen, meni pimeäksi. toisen kerran kun jumitteli vähän väliä..
    "iskunkestävyydestä" ja kentistä sen verran että kestovikana ainakin tuossa minun kappaleessa on että kolhujen jälkeen tulee "aseta SIM-kortti puhelimeen" hetkeksi. aika paljon ongelmia verrattuna muihin nokialaisiin.

    Äänestä

Mulla on ollu puoli vuotta kyseinen puhelin ja
kentissä ei ole ollut mitään vikaa!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Olen ollut aikeissa vaihtaa itselleni kyseisen puhelimen, mutta monet ovat valittaneet huonoista kentistä. Mahtaako asiassa olla perää vai onko kyseessä taas jotain mutu-tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu