Laiton

Onko kellään kokemusta laittomasta irtisanomisesta.

Sinut on esim. irtisanottu tuotannollisin ja taloudellisin perustein, mutta hetken kuluttua yritys rekrytoi samalle osastolle samaan / tai lähes samaan tehtävään uuden kaverin.

Kerrotko kokemuksesi / tarinasi.
Miten meni ja saitko korvausta?
Voitko kertoa yrityksen nimen (montakohan Onaatoria jne. tulee, HEH HEH)?

Toivon vain asiallisia vastauksia
51004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin onaattorissa kuin muuallakin. Härskiä touhua, todella.

Äänestä

Minut irtisanottiin vajaa kaksi vuotta sitten tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Kyseessä oli yksi iso amerikkalainen tietoliikennelaitteita suunnitteleva ja valmistava yritys suomessa.
Tosin olin vapaaehtoinen ja korvauksena sain noin vuoden palkan puhtaana käteen. Allekirjoitin sopimuksen jossa minä sitouduin siihen että minulla ei tule olemaan mitään vaatimuksia jälkikäteen k.o yritystä kohtaan. Parin kuukauden kuluttua soittelivat ja kysyivät olisinko kiinnostunut työtehtävistä k.o firman palveluksessa. En ollut. Ja koko kesän levättyäni ja lomailtuani aloin hakemaan uutta työpaikkaa ja pari viikkoa siihen meni. Eli nyt olen ollut taas töissä vuoden verran ja olen tosi tyytyväinen omaan 'kohtalooni'.
Mainittakoon vielä että koodaushommia tein ja nyt olen jonkin tasoisena esimiehenä koodarina ja ikääkin on kohta 44v.

Äänestä
  • Sinun tarinasi kuulostaa vielä hyvältä. Moni suomifirma heittää väkeä pihalle lakisääteisellä irtisanomissuojalla/korvauksilla. TES:ssä olevilla irtisanomisjärjestyspykälillä pyyhitään persettä ja toivotaan ettei kukaan haasta käräjille. Siinä onkin sitten tosi "hyvä" motivaatio niillä jotka taloon jää.

    Äänestä

  • nectarine kirjoitti:

    Sinun tarinasi kuulostaa vielä hyvältä. Moni suomifirma heittää väkeä pihalle lakisääteisellä irtisanomissuojalla/korvauksilla. TES:ssä olevilla irtisanomisjärjestyspykälillä pyyhitään persettä ja toivotaan ettei kukaan haasta käräjille. Siinä onkin sitten tosi "hyvä" motivaatio niillä jotka taloon jää.

    Hallituksen umpilahjotut poliitikot säätävät lakia korvauskatosta laittomasti irtisanoneelle.

    Osta sinäkin oma lainsäätäjä.

    Äänestä

laittomasta irtisanomisesta. Mutta ei IT-alalta. Kerron nyt kuitenkin.

Loukkasin itseni työtapaturmassa ja jouduin sairaslomalle. Työnantaja irtisanoi heti sairaslomasta kuultuaan. Soitin liittoon. Sanoivat että parantele itsesi ensin kunnolla ja palaa takaisin töihin, koska irtisanominen on laiton. No, tein niin ja työtä jatkettiin siitä mihin jäätiin. Olihan se jännä palata työpaikalle josta oli ulos heitetty, mutta tartuin vaan hommiin kiinni ja pomo oli kuin ei olisi koskaan irtisanonutkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


irtisanominen kirjoitti:

Onko kellään kokemusta laittomasta irtisanomisesta.

Sinut on esim. irtisanottu tuotannollisin ja taloudellisin perustein, mutta hetken kuluttua yritys rekrytoi samalle osastolle samaan / tai lähes samaan tehtävään uuden kaverin.

Kerrotko kokemuksesi / tarinasi.
Miten meni ja saitko korvausta?
Voitko kertoa yrityksen nimen (montakohan Onaatoria jne. tulee, HEH HEH)?

Toivon vain asiallisia vastauksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu