Ei pelkkiä

Meille on tulossa parin viikon päästä urospentu ja olen tässä selvitellyt, että mitä alkaisin pennulle ruuaksi antamaan. Pelkkiä nappuloita en haluaisi antaa ja olenkin saanut ehdotuksia riisi-liha-porkkanalaatikosta, silloin tällöin raakaa jauhelihaa (pieni annos). Olisi mukavaa, jos koira oppisi syömään ns. kotiruokaa nappulan lisäksi. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
4344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Alussa ruoki kasvattajan ohjeiden mukaan ja tee muutokset pikkuhiljaa.
Meillä luovutusikäiset pennut syövät kaksi ateriaa nappulaa liotettuna ja kaksi ateriaa ns. kotiruokaa.
raakaa jauhelihaa/keitettyä kalaa/ keitetyä kanaa sekoitettuna tummaan, hyvin keitettyyn riisiin. Joskus annetaan lihan sekaan murunen raakaa mahaa tai keitettyä maksaa. keitetyt, soseutetut vihannekset myös: porkkanaa, perunaa. Hienoksi raastettua porkkanaa, kurkkua, hiukan omenaa, kesäkurpitsaa jne. Joka päivä kylmäpuristettua ruokaöljyä, muutama kerta viikossa raaka munankeltuainen tai raejuustoa. kotiruoan tasapainottamiseksi pentujen citro-oskaa alle puolet annossuosituksesta.
Puuroa n. 2/3 osaa annoksesta ja lihaa ja vihannesta loput.
Tällä opilla keskikokoiset koirat ovat voineet hyvin. Lonkkatulokset kuvatuilta A tai B.

Äänestä
  • kylmäpuristettua ruokaöljyä ihan kaupoissa myytävänä vai mistä sitä voi ostaa?

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    kylmäpuristettua ruokaöljyä ihan kaupoissa myytävänä vai mistä sitä voi ostaa?

    On kyllä, mm, rypsi-, oliivija auringonkukkaöljy. Koirille on myytävänä eläinkaupoissa/apteekeissa myös omia öljyjä. Koostumukseltaan optimaaleja, mutta em öljyt kyllä käyvät. Kannattaa vaihdella niitä

    Äänestä

suurin osa koirista syökin mielummin kotiruokaa kuin pelkkää kuivaruokaa tai purkkiruokaa :) aloita kuitenkin varovasti, esim. tumma riisi ja jauheliha-sekoituksella. välillä voi lisätä esim. raejuustoa, piimää, kanamunaa, rypsiöljyä ym tuomaan lisää makua.
meidän tanskandoggi syö aamuisin kuivaruokaa kupillisen ja illala tummaa riisiä jos on jäänyt kotiruokaa. koiralla on taipumusta vatsaongelmiin, noilla ruuilla vältämme ikävät yllätykset olohuoneen lattialta ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nappuloita :) kirjoitti:

Meille on tulossa parin viikon päästä urospentu ja olen tässä selvitellyt, että mitä alkaisin pennulle ruuaksi antamaan. Pelkkiä nappuloita en haluaisi antaa ja olenkin saanut ehdotuksia riisi-liha-porkkanalaatikosta, silloin tällöin raakaa jauhelihaa (pieni annos). Olisi mukavaa, jos koira oppisi syömään ns. kotiruokaa nappulan lisäksi. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu