Mitä teille sisaret tule ekana mieleen saadessanne punaisen lapun,jossa maininta solumuutoksia papassa,mahd.viruksen aiheuttamia?
Solumuutos
papassa käynyt
61298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä sain papasta myös semmoisen punaisen lapun.
Kävin gynekologilla ja minulta otettiin koepalat ja vastauksen sain parinviikon päästä.
Minulla on kondylooma eli visvasyylä.
Paranee kuulemma itsestään kun ei ole "vihaista" laatua.
Sinulla tietenkin syy on joku muu esim. sukulais tytöllä oli kanssa tuo punainen lappu ja kyse ei kuitenkaan ollut muusta kuin hiivatulehduksesta.
...sain punaisen lapun, karmea fiilis siitä tuli. Minultakin otettiin koepalat, vastaukset saan ensi viikolla. Lääkäri sanoi, että voi olla, että mitään toimenpiteitä ei jatkossa tule/loop-hoito/pahimmillaan kohdunpoisto. Että näin. Apuva.
Meillä ei saa papa-tuloksia punaisella lapulla, onneksi.
Tuo kohdun poisto on jo aika radikaali toimenpide, joten se ei ole todennäköisin vaihtoehto, varsinkaan nuorille naisille. Itse selvisin loop-hoidolla ja muutaman vuoden kontrollikäynneillä.
Jep, näin myös TK:n omalääkäri minulle sanoi. Loop-hoito on todennäköisin vaihtoehto. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Onko teillä ollut jotain oireita, esim. alavatsakipuja? Esiasteethan ovat yleensä oireettomia. Minulla ei mielestäni oireita ole. Välillä kyllä kuvittelen itselleni oireita; mieli tekee tepposia!
Ei minullakaan esiasteesta mitään oireita ollut ja siksi diagnoosi solumuutoksista tuli täysin yllätyksenä. Lisää yllätyksiä tuli, kun kohdustani löytyi kookas myooma, joka kyllä aiheutti oikeasti oireita, mutta en vain tajunnut sitä ennen kuin tieto möykystä tuli. (Niin, siis solumuutokset ja myooma ei liity toisiinsa mitenkään.)
Kyseessä on varmasti ollut seulontapapa, jonka tulokset tulee kotiin kirjeellä. Itselleni kävi näin, lokakuussa tipahti postista vastaus seulontapapaan, tulokset luokkaa 4. Ja se oli punainen lappu, jossa oli tulosten lisäksi suositeltavat jatkotoimenpiteet. Konisaatio edessä, hirvittää, mihin tämä johtaakaan...