kun maksaa kiltisti tv-maksun. Niin olen tehnyt siitä alkaen kun telkkarin hankin eikä ole kertaakaan soinut ovikello asian tiimoilta. Eikä tartte pelätä mitään eikä pimittää kun on puhtaat jauhot pussissa.
Parhaiten välttää
tarkastajakäynnit...
5451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vieläkin helpottuneempi olo on,kun hukkaa koko toosan.Televeisio ei vain passivoi,vaan myöskin
tyhmistää.
oikeita ohjelmia ja suhtautuu kaikkeen kritiikillä ja käyttää järkeään!
Se että hukkaat tv:si ja irtisanot sitten tv-maksusi ei helpota elämääsi, tarkastajat ramppaa ovesi takana yhtä lailla.
Minä katson mm. tiede- ja ajankohtaisohjelmia ja en koe että ne mitenkään tyhmentäisivät vaan pikemmin viisastavat.
Parhaiten välttää tarkastajan käynnit, kun ei
avaa sille ovea, tai vaikka avaakin, niin ei
laske sisälle. Viimeisen viiden vuoden aikana
on tarkastaja käynyt yhden kerran ovellani, niitä
lappuja on kyllä löytynyt postilaatikosta useitakin.
Eipä ole tarkastajaa näkynyt meidän oven takana sitten vuoden -98. Silloinkin pidin kiusallani postiluukkua kiinni ettei sitä helvetin lappua saanut tungettua sisälle.
Kannattaa ilmoittaa Telehallintokeskukselle, tai mikä se onkaan... Ettet omista televisiota. Eikä odottaa kauhun sekaisin tuntein tarkastajaa. Itse olen näin tehnyt, eikä ole tarkastaja kymmeneeen vuoteen vaivannut.
Se onko minulla televisiota saakon jokainen itse päätellä.