Onkohan tästä jokin tutkimus tehty? Nimittäin aikuisten ihmisten suuresta itsekkyydestä?
No, huonossa liitossa ei tarvitse olla edes " lasten takia" mutta:
miksi kiire uuteen liittoon - uudet puolisot - uudet lapset - yhteiset lapset - kaikki aikuiset hyörivät lasten ympärillä toitottaen mihin HEILLÄ on oikeus.
Oikeus = missä on lasten oikeus kasvaa jatkuvuudessa, turvassa?
Monet elävät miten sattuvat / kaikki nämä " uusperheet" mitähän ne pitävät sisällään?
Mikä takaa, että juuri se onnistuu kun on saattanut jättää taakseen pari kolmekin savuavaa raunioita ennen sitä lapsineen kaikkineen?
On perhe / uus tai vanha / aikuiset päättävät erota - eivät lapset.
Lapsia heitellään kuin matkalaukkuja vanhemmalta toiselle - ja pahimmassa tapauksessa molempien vanhempien luona on läjä tuntemattomia ihmisiä joita pitää yht´äkkiä mieltää UUDEKSI PERHEEKSI.
On uusi äiti / isä / nämän vanhemmat, sisarukset, muut sukulaiset ja päälle päätteeksi sisar ja velipuolet JA tietty YHTEISET lapset joita hankitaan kuin todistakseen - jos ei muille niin ainakin itselleen - että jumalauta tämä homma kyllä toimii!
" entinen " oli pelkkä paskasäkki - uuden puolison kanssa kaikki muuttuu hyväksi..
No, ei muutu.
Aikansa petetään itseään ja ympäristöään ja sitten jokeripokeripoks on taas yksi " uus-vanha" perhe jätetty ja kiidetään solmio suorana tai permanentti tiukkana tekemään uutta perhettä ja taas uusia lapsia -
utopiaako?
Ei suinkaan - katsokaan ympärillenne - näitä " onnellisia " riittää - kunnes = poks.
Onkohan kukaan ajatellut miltä kaikkien eri perheiden lapsista todella tuntuu?
Tämä viikko iskällä seuraava äiskällä tai jotain.
Ja koko ajan elämä senkun menee / miten menee.
Se lopullinen vastuu on aikuisten.
Kuten kirjoitin - huonossa liitossa ei tarvitse olla - mutta voisi sitä edes vähän yrittää.
Mennään halleluja soikoon naimisiin 150 häävieraan kera - esitetään uutta Onnea ja hupsheijaa se loppuukin vuoden, parin kuluttua ja eikun uutta onnea hakemaan.
Ajatteleeko kukaan vastuullinen vanhempi niin että mistään ei tarvitse välittää, jos käy hankalaksi niin soromnoo ja uusi kehään?
Siunattu, sellainen vanhempi / isä / tai äiti joka erotilanteessa ajattelee ensin lapsiaan sitten omia halujaan - eikä tarvitse esittää mitään marttyyriä vaan elää ihan tavallista elämää -
kyllä sen " uuden onnen " ehtii sitten hakea kun lapset ovat vähän isompia ja ehkä ymmärtävät vähän enemmän.
Olisikohan tuntunut kivalta kun itse oli kakara että perhe olisi vaihtunut tuhka tiheään - ikinä ei olisi tiennyt, missä pitää " asua"?
Kaikkea vanhaa ei tarvitse ihannoida - mutta jossain sen rajan pitäisi kulkea -
lapset lapset ja kerran taas lapset.
Takuuvarmasti se jättää jälkensä pienten lasten herkkään sieluun kun ei ikinä voi tietää mitä ylläreitä ne vanhemmat taas ovat järjestämässä.
Onko mahdotonta elää lasten ehdoilla - sen ajan kun ovat pieniä?
Isä ja äiti voivat erota jos ei yhdessä pysty elämään mutta =
vastuu lasten kaikkinaisesta hyvinvoinnista on vanhempien.
Ei vanhempien pääasiallinen tavoite saa olla uuden perheen / uuden onnen etsiminen.
Isovanhempana olen nähnyt mitä tuskaa tämä tällainen vehtailu tuo tullessaan.
Meitä mummoja, vaarejakin alkaa olla vähintään tuplat monella lapsella ja - kaikki muut sukulaiset päälle..
Iso, onnellinen perhe / yhteisö voi olla siunaus mutta myös kirous jos siitä puuttuu aito välittäminen.
No, huonossa liitossa ei tarvitse olla edes " lasten takia" mutta:
miksi kiire uuteen liittoon - uudet puolisot - uudet lapset - yhteiset lapset - kaikki aikuiset hyörivät lasten ympärillä toitottaen mihin HEILLÄ on oikeus.
Oikeus = missä on lasten oikeus kasvaa jatkuvuudessa, turvassa?
Monet elävät miten sattuvat / kaikki nämä " uusperheet" mitähän ne pitävät sisällään?
Mikä takaa, että juuri se onnistuu kun on saattanut jättää taakseen pari kolmekin savuavaa raunioita ennen sitä lapsineen kaikkineen?
On perhe / uus tai vanha / aikuiset päättävät erota - eivät lapset.
Lapsia heitellään kuin matkalaukkuja vanhemmalta toiselle - ja pahimmassa tapauksessa molempien vanhempien luona on läjä tuntemattomia ihmisiä joita pitää yht´äkkiä mieltää UUDEKSI PERHEEKSI.
On uusi äiti / isä / nämän vanhemmat, sisarukset, muut sukulaiset ja päälle päätteeksi sisar ja velipuolet JA tietty YHTEISET lapset joita hankitaan kuin todistakseen - jos ei muille niin ainakin itselleen - että jumalauta tämä homma kyllä toimii!
" entinen " oli pelkkä paskasäkki - uuden puolison kanssa kaikki muuttuu hyväksi..
No, ei muutu.
Aikansa petetään itseään ja ympäristöään ja sitten jokeripokeripoks on taas yksi " uus-vanha" perhe jätetty ja kiidetään solmio suorana tai permanentti tiukkana tekemään uutta perhettä ja taas uusia lapsia -
utopiaako?
Ei suinkaan - katsokaan ympärillenne - näitä " onnellisia " riittää - kunnes = poks.
Onkohan kukaan ajatellut miltä kaikkien eri perheiden lapsista todella tuntuu?
Tämä viikko iskällä seuraava äiskällä tai jotain.
Ja koko ajan elämä senkun menee / miten menee.
Se lopullinen vastuu on aikuisten.
Kuten kirjoitin - huonossa liitossa ei tarvitse olla - mutta voisi sitä edes vähän yrittää.
Mennään halleluja soikoon naimisiin 150 häävieraan kera - esitetään uutta Onnea ja hupsheijaa se loppuukin vuoden, parin kuluttua ja eikun uutta onnea hakemaan.
Ajatteleeko kukaan vastuullinen vanhempi niin että mistään ei tarvitse välittää, jos käy hankalaksi niin soromnoo ja uusi kehään?
Siunattu, sellainen vanhempi / isä / tai äiti joka erotilanteessa ajattelee ensin lapsiaan sitten omia halujaan - eikä tarvitse esittää mitään marttyyriä vaan elää ihan tavallista elämää -
kyllä sen " uuden onnen " ehtii sitten hakea kun lapset ovat vähän isompia ja ehkä ymmärtävät vähän enemmän.
Olisikohan tuntunut kivalta kun itse oli kakara että perhe olisi vaihtunut tuhka tiheään - ikinä ei olisi tiennyt, missä pitää " asua"?
Kaikkea vanhaa ei tarvitse ihannoida - mutta jossain sen rajan pitäisi kulkea -
lapset lapset ja kerran taas lapset.
Takuuvarmasti se jättää jälkensä pienten lasten herkkään sieluun kun ei ikinä voi tietää mitä ylläreitä ne vanhemmat taas ovat järjestämässä.
Onko mahdotonta elää lasten ehdoilla - sen ajan kun ovat pieniä?
Isä ja äiti voivat erota jos ei yhdessä pysty elämään mutta =
vastuu lasten kaikkinaisesta hyvinvoinnista on vanhempien.
Ei vanhempien pääasiallinen tavoite saa olla uuden perheen / uuden onnen etsiminen.
Isovanhempana olen nähnyt mitä tuskaa tämä tällainen vehtailu tuo tullessaan.
Meitä mummoja, vaarejakin alkaa olla vähintään tuplat monella lapsella ja - kaikki muut sukulaiset päälle..
Iso, onnellinen perhe / yhteisö voi olla siunaus mutta myös kirous jos siitä puuttuu aito välittäminen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
****
Totuus ei pala tulessakaan
***
Hyvä kirjoitus !!!!!!
Täsmälleen samaa mieltä!
Hyvä kirjoitus, juuri noin ajattelen minäkin.Lapsen etu se pitäisi olla aina etusijalla, mutta näissä uusperhe/ero kuvioissa se ei ole!
Ensinnäkin lapsi vaikka pakotetaan toiselle vanhemmalle, vaikka haluaisi olla kotona?!? Vedotaan siihen että halutaan omaa aikaa, on tehty tapaamissopimus jne.siinä sitten itku silmässäkin lapsi pakotetaan etälle, kuulematta mitä hän haluaa.
Äkkiä kuviossa on uusi mies/nainen jonka kanssa tuherretaan unohtaen lapsi ja hänen toiveet/tunteet/....ja usein tämä uusi siippa on vain siksi, että halutaan näyttää exälle...
Mitään elämän,parisuhteen vaikeuksiakaan ei kestetä, helvetin nopeasti päädytään eroon, vaikka voin kokemuksesta sanoa, että ylitsepääsettmättömän huonoksikin päässyt suhde voi korjaantua.Itse olen yli 20vuotta ollut saman miehen kanssa, joskin asuimme muutamia vuosia erillämme hänen rankan alkoholin käytön vuoksi, jollei silloinen tahti olisi muuttunut, olisimme mekin päätyneet lopulliseen eroon.
Vaikka asuimme erikseen joitakin vuosia, en tahtonut itse ihmisestä eroon, mutta hän itse joutui valinta ja mietintätilanteen eteen-tällä kertaa alkoholi ei voittanut.Nyt meillä on jo vanhin lapsi täysi-ikäinen ja kyllä on mukavaa kun koti on ehjä, paikka josta löytyy molemmat vanhemmat.Tulevaisuudessa mummo ja pappakin asuvat saman katon alla,eivätkä eri osoitteissa.
Vanhanaikaistako, ehkä-mutta niin turvallista ja mieltä lepuuttavaa, jos joku tajuaa mitä tarkoitan.
tähän yksinkertaiseen kysymykseeni: "Miksi muka lapsen etu on aina etusijalla? Kenen mukaan? Lähde?"
että tulisi aika valtava lähdeluettelo, jos kaikki lähteet asiasta tänne laitettaisi. Jos olet yhtään perehtynyt psykologiaan ihan maallikkotasolla (kuten olen itsekin) niin tiedät eikä tarvitsisi enää päivänselvää asiaa ihmetellä.
Kun särjet lapsen sielunelämän, siitä on seuraus koko loppuelämän.
koska se on varma asia että jos ei itse voi hyvin, eivät voi lapsetkaan!
Jos on kyse alkoholismista,huumeista, väkivallasta ym.ymmärtää eroamisen jne.mutta nykyisin ei oikeasti edes yritetä saada suhdetta kriisin tullessa toimimaan.Omalla käytökselläkin suhde kuin suhde menee vinoon.
Lapsen etua pitää ensisijaisesti ajatella, lapsi ei syntymäänsä pyytänyt, eikä vanhempiaan valinnut.Mutta hänellä olisi oikeus ehjään perheeseen!Omiin oikeisiin vanhempiin.
Miten joku voi kirjoittaa tuollaista paskaa???
Että mikä sen //// lapsen etu ensin??
Kaipa nyt sentään lasten etu on tärkein eikä mamman ja papan hormoonit??? Mitä######!!!!!!!!!!!!!!!!
"Kun särjet lapsen sielunelämän, siitä on seuraus koko loppuelämän."
Minun vanhempani erosivat kun olin 12v, jäin äitini luokse sisarusteni kanssa jotka olivat minua 5 ja 6 vuotta nuoremmat. Lapsuusikäni meni siinä että isäni oli alkoholisti, oli päiväkausia poissa, ja kun oli kotona niin oli kännissä tai riitelivät äidin kanssa. Elämän laatumme parani selvästi kun vanhempamme erosivat. Isämme olisi voinut ottaa meitä luokseen ja näin kyllä uhosi mutta viina veti. Kun tapasin lasteni isän, minulla oli käsitys siitä että olen hänen kanssaan elämäni loppuun asti, pysyn yhden miehen rinnalla loppuelämäni eikä minulle koskaan tulisi kyseeseen uusperhe malli. No, kävipä sitten niin että 7 vuoden ajan, sain kestää samaa alkoholin käyttöä, minulla ei ollut mitään vapaa aikaa, minua pahoinpideltiin henkisesti ja raiskattiin. Elin 2 vuotta masentuneena, ennenkuin sain voiman irtautua suhteesta.
Nyt minulla on ihana mies, hän eronnut jolla lapsi, minulla on 2 lasta. Elämämme kukoistaa, lapseni ovat hyväksyneet mieheni isäpuolekseen ja mieheni kantaa 100 prosenttisen vastuun lapsista.
tämä sinun kirjoituksesi: "Kun särjet lapsen sielunelämän, siitä on seuraus koko loppuelämän. "
Viittaa luultavasti tähän mistä keskustelu lähti alunperin käyntiin.
Sinulle haluan kertoa että eläminen ydinperheessä vahingoitti minua ja sisaruksiani, tosin sisarukseni olivat niin pienet etteivät muista äidin ja isän riitoja ja sitä kuinka pienenä itkettiin kaikki yhdessä vanhempien riidellessä, kuinka me takerruttiin toisiimme aina silloin. Sisaruksilleni ei ollut helppoa se että heillä ei ollut isä hahmoa, äitini ei nimittäin hankkinut meille isää, vaan kasvoimme isättä tähän päivään asti(vaikka meillä semmoinen oli mutta hän ei pitänyt yhteyttä). Muistan siis vieläkin sen tuskan ja pelon kun olin lapsi, siskoni kertoi aikoinaan(kun täytti 18v) että hän on mustasukkainen kavereilleen joilla on isät. Me olisimme antaneet ihan mitä tahansa, jos meillä olisi ollut isähahmo.
Esikoiseni muisti vielä 1v sitten kuinka äiti tappeli isin kanssa, emme varsinaisesti tapelleet lasten nähden kuin pari kertaa, mutta ne oli harvoja kertoja niin siksi hän muistaakin ne.
Minä olen onnekas, koska minulla on mies joka on isähahmona lapsilleni, lapset tarvitsevat tasapainoiset vanhemmat, ja sillä ei ole mitään väliä jos toinen vanhempi ei ole biologinen vanhempi.
Selvä homma, että ei alkoholistia,väkivaltaa,narkomaania tai vastaavaa tarvitse katsellakkaan, mutta nykymalli on se, että erotaan kun"kasvetaan erilleen"??!!Wtf, mitä on erilleen kasvaminen? Mielipiteitten eriävyyttä, erilaisista asioista pitämistä jne?
Miksi pitäisikään olla kuin toista apinova papukaija ja pitää/harrastaa samoja asioita...tietty jonkinlainen balanssi on oltava, mutta ei hyvä parisuhde sitä meinaa, etä joka asiassa ollaan samaa mieltä...
Kyllä erotaan liian helposti, eiköhän sekin kieli jotain etä sitten on näitä mustasukkaisia exiä...se ex ei ollutkaan niin huono kuin eroa hakiessa väitettiin...
tärvättävä elämänsä noin 18 vuodeksi siksi, että perheen pikku tättähäärä haluaa asioiden olevan mieleisellään lailla? Ja "lapsen etu", hah, kukahan sitä tulkitsee, kysyn vain....
Jollei ole kyse aivan psykosta puliukosta/-akasta, lapsen etu (ja velvollisuus) on käyttäytyä kunnolla niissä oloissa mihin hänen huoltajansa hänet vie. Piste.
Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa! Vähät välitetään lapsista, kun omat halut ja himot määräävät tahdin.
Hyvähän se on ulkopuolelta moralisoida. Viisaimpiahan ovat aina ne jotka eivät ole asiaa itse kokeneet.
No, siinäpä leukojanne louskutatte, kai siitä sädekehä kiillottuu.
Minun on hyvä näin todeta, sillä elän onnellisessa uusperheessä ja siitä onnellisuudesta meillä on todisteena 5v tyttäreni, joka hädintuskin nauroi kerran päivässä ennen kuin tapasin uuden mieheni. Äidillä oli paha olla ja tottakai se heijastui lapseenkin. Nyt meillä on aurinkoinen, hymyilevä ja alati kikatteleva tyttö. On helppo olla onnellinen kun perusturvallisuus on kohdallaan. Meillä mies toi onnen tähän perheeseen!
luojan kiitos olen onnistuntu siinä täydellisesti!
Meillä ei ole mitään isän uusia naisia koskaan ollut olemassa, on vain minä, äiti ja on vain isä, lasten oma isä, joka ei halua asua meidän kanssa! Lapsillani on vain yksi koti, ei ole olemassa muita.
Lapset eivät ole saaneet tavata isän naisia, eikä lasten isä ole onneksi niin vaatinutkaan. Meillä on asiat loistavasti koska uusia ihmisiä ei ole elämässämme ollut, sellaisia, joita emme ole elämäämme halunneet! Olen ylepä siitä että olen sellaisen päätökseni takana seissyt ja toteuttanut sen. Olen lasten äiti, ja olen pystynyt heistä huolehtimaan yksin kaikki vuodet!
Olen itse sekä lapset säästyneet juuri tuollaiselta pompottelemiselta ja "nyksien alasajolta" kun olen tehnyt omat ratkaisuni. Yksikään naikkonen, ei ole päässyt haukkumaan lapsilleni minua ja antanut ymmärtää kuinka huonoksi äidiksi olen tullut, kun mies lähti!
Minulle on ollut tärkeää, että lapseni jotka olen synnyttänyt, ovat minun, enkä jaa niitä kenenkään kanssa, joka ei ole kuulunut meidän elämään aiemmin. Isää en ole koskaan kieltänyt lapsiani tapaamasta, tulkoon sekin selväksi, kielto koskee vain naisiansa!
Ihan pelottaa ajatella, millasia lapsia minulla olisi, jos isän monet naiset olisivat päässeet heidän asioihinsa vaikuttamaan. Ihan puistattaa!!!
Olen syvästi helpottunut, että niin en ole antanut tapahtua.
Tuo sinun kirjoitus oli niin hyvä, että itsetuntoni kasvaa roimasti ja ymmärrän että minun ratkaisuni oli minulle minun lapsilleni se paras! Olen anasainnut täyskärikahvit!;)
ole mitään valtuuksia kieltää lapsiasi (joo, tiedetään, ovat jo aikuisia) tapaamasta eksäsi uusia kumppaneita. Jos eksäsi on tuohon suostunut niin ei siinä mitään - mutta hän olisi voinut myös kieltäytyä vastaanottamasta saneluja.
On tarvittaessa oikeus kieltää satunnaisten naisten tapaaminen, sitä puoltaa lapsen oikeuksien julistuskin.
Periaate 2
Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana
Periaate 6
Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä MORAALISTA JA SIVEELLISTÄ turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.
Periaate 8
Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.
Periaate 9
Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.
joka on tainnut kirjoitella loistavat periaatteensa jo useaan otteeseen tällä palstalla. Sinulle nyksä taitaa olla pahempi vihollinen kuin ydinpommi tai isorokko. Just tällasten emakoiden takia osa uusperheistä tuhoutuu. Minun käy sääliksi miestäsi kun on sinun kanssasi lapset hankkinut.
mieltä..ja ei kukaan voi kieltää vanhempaa esittelemästä toista ihmistä lapselleen, jos ei ihan pöröpäästä kyse ole..ei edes laki voi tämmöstä määrätä!!hän on exä, ja piste, silloin hän päättää omasta elämästään, ja ITSE ketä lapsille esittelee ketä ei..totta taitaa tässäkin olla taustalla exä joka ei näitä isin tuttavuuksia voi hyväksyä, ja sitten se on niin hyvä pistää lapsen piikkiin..ISI EI SAA RAKASTUA, kun on isi, mutta minäpä äitinä saan tehdä mitä vaan, pompottaa exää ja nyksää, ja jos en muuten saa tahtooni läpi, vetoonpa lapsen hyvinvointiin..alhaista!
Täällähän on varsinainen surkeiden ja katkerien eksien kokoontuminen.. kestääkö tämä päätös miten kauan? Siihen asti ennenkun itse uuden miehen löydätte vai??
liikoja! Pelkkiä hetken helluja olette! Tottakai ihminen katkeroituu, jos häneltä viedään mies ja lapsilta isä!
se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ole sitten vaikka kymmenkertainen nyxä.
itse olen ollut naimisissa liki 39 vuotta - saman miehen kanssa - joten se siitä.
Annoinpahan kommenttini minäkin ja en siis ole katkera exä! Tällä iälläon jo paljon nähnyt ja onpahan tullut paljon myös pidettyä luonani näitä eroperheiden lapsia, jotka eivät halua olla kotona vanhempansa uusien "tuttavuuksien" vuoksi.Joskus ero on paikallaan, mutta aika helpolla lyödään hanskat tiskiin, edes kunnolla yrittämättä!! Monikaan ei ole lapsiensa toisen vanhemman kanssa edes tapaamisesta eroon 10 vuottakaan.
aina syypää eroihin, ja vie miehen ja lapselta isän???
oiskos joskus siinä exässsä syytä että mies vaikka lähteny ihan oma-aloitteisesti, tai exä potkinu miehen ulos..sillon turha syytellä ketään ulkopuolisia..ja eihän nyksät kaikki isiä lapselta vie,exähän katkeroituneena estää lapsen vierailut usein tämän nyksän takia..
on heidät suojeltava katkerilta nyxiltä! Ei oikeesti elämä mee sillee, miten nyxät antaa ymmärtää!
nyksät kyllä näyttävät sitä oikeudenmukaisuuttakin lapsille, varsinkin jos oma äiti ei siihen kykene!!kuten jo tuolla kirjoitin tuolla ylempänä, olisin kaivannut todella isälleni sitä uutta puolisoa,äidin mallia, mutta niin ei käynyt, ja omasta äidistä siihen ei ollut, hän mielummin veti pään täyteen sensijaan että olisi hetkeäkään miettinyt mitä minä häneltä tarvitsen..siksi en halua arvostella todellakaan näitä nyksiä en exiä, kunhan lapsen etu on se tärkein.
eikä varmaan ne exätkään eikä nyksätkää! Mutta lapsen ensisijainen hoitaja on oma äiti! Vasta sitten jos hän ei kykene, on asia mietittävä uudelleen!
Nyxät vaan aina syyllistää sen äidin niin helposti.
Jos äiti käy yhden kerran vuodessa rentoutumassa, on hän juoppo!
Jos nyxä tekee samoin, ei ole mitään vikaa!!! Hän on aina omissa silmissä se hyvä ihminen!
Lapset tulee risoissa vaatteissa isän luo. Mutta HÄN ostaa lapsille uusia hienoja vaatteita!
Lapset näkee kotona nälkää, mutta HÄN syöttää lapsia!!! Tätä yhtälöä en ymmärrä!
kun se ensisijainen hoitaja eli äiti työntää lastaan hoitoon isälle ja uudelle puolisolle je viettää enemmän aikaa etäperheessä, hoitajana aika usein juuri se nyksä, niin siis siltikin se kiitos ja kunnia voidaan vain suoda äidille!täälläkin lukenut tapauksia jossa lapsi etäperheessä enemmän kun lähivanhemmalla, äiti saa elatusmaksut ja vapauden,mitä se syksä ja etäisä saa??olla lapsen kanssa, sekä haukut ja tyhjän lompakon!!
mutta totuus on se,on huonoja inhottavia nyksiä sekä samanmoisia lähiäitejä ja exiä, ei se syy vain yhdessä yleensä ole.
Totta tuokin ja yksi näkemys asiaan. Näitä asioita pohtii aivan varmasti suurin osa niin huonossa parisuhteessa edelleen elävä (=erota vai ei) kuin myöskin "uusperheen aloittajat" (="potentiaalinen uusi kumppani" löytynyt).
Omalta kohdaltani voin sanoa, etten todellakaan ole ollut etsimällä etsimässä uutta kumppania eron jälkeen, minä pärjään niin henkisesti kuin taloudellisestikin ihan yksinkin lapsen/lasten kanssa! Mutta jos/kun joku sellainen uros tulee vastaan, jonka kanssa todella natsaa asiat ja jalat on suurinpiirtein hyytelöä ja aivan älyttömän hyvä olla yhdessä, miksi jarrutella? Kerran täällä vain eletään! Ja koskaanhan ei voi tietää onko aikaa paljon vai vähän... Tottakai järki kädessä, mutta kukaanhan meistä ei sellainen ennustaja-eukko ole, joka pystyisi sanomaan, kestääkö joku liitto vai ei?! Silloin kun todella olen iloinen, onnellinen ja tuntuu hyvältä, silloin pystyn ainakin itse antamaan lapsillekin paljon enemmän. "Yhden onni on monen onni" ;-)
Meitä on niin moneen junaan... ja meitä on niin monilla eri tarkoitusperillä varustettuja ihmisiä lähtemään suhteisiin... Ja mikä on yhdelle paras vaihtoehto, ei välttämättä kaikille ole: vaikkakin ja varsinkin lapset huomioiden.
ja kaikilla on vain ja ainoastaan "toinen kierros" menossa. Onhan heilläkin ollut ongelmia, mutta niistä on selvitty ja vuosien "uusperheilyn" jälkeen kaikki vaikuttavat onnellisilta...! Kyllä se uusperhe ja "uusi elämä" joskus toimiikin!
myöntää! Milloinkaan ei toimi se, että jollain uudella yritetään paikata entistä ! Se on harhaa kuvitelmaa. Virheitä ei myönnetä, ja annetaan vain ulkoisesti hyvä kuva, että elämässä on menty eteenpäin, vaikka sisällä repii!!!
Paikkausliitot ei pitkälle pötki. Kunhan entisen eron vaikein vaihe on mennyt, alkaa uudetkin liitot rakoilla!
Sitä sanotaan arkielämän uushelvetiksi!
Kun miehellä alkaa olemaan lapsia siellä sun täällä, niin miestä ei enää pelasta uudet eikä vanhat! Mieheltä on kadonnut elämän takoitus. On vain jäljellä elarien maksupäivä!
fiilis tuli mutta niinhän se on sillä aika moni nainen kyllä arvostaa miestä jonka kanssa lapset tehty mutta eron jälkeen sitten kovin hyvä olisi muistaa juuri tuo että mitä enemmän mies näyttää" exälle uutta onneaan vaikka jo kolmannessa perheessä jossa taas asuu muita kuin omia lapsia niin silloinhan pitäisi miettiä tosiaan miten se pakka on ja kuka kasvattaa miehen lapset ? minä antaisin omani kyllä vaikka miehelle mutta kun tuntuu että aina hänellä ollut tärkeämpää saada nainaen nyt jo 4 jonka kanssa asuu ja kolme muuta suhdetta, niin tulee fiilis ettei voi luottaa miten tilanteet sitten muuttuisi lapsilla !
en tiedä miksi mutta itse arvostan kovasti miestä joka osaa ajatella lapsiaan ja tekee muutoksia lasten kasvaessa ensin tilanteeseen, vaikka asuisi yksin esim 5 vuotta, silloin antaa lapsilleen arvokkaan lähtökohdan, ei lapset ole tyhmiä, kyllä he miettivät että isille on tärkeämpää uusi nainen ja sen lapset,
itse olen ollut yksin lasteni kanssa 4 vuotta (oma muru kyllä) piilossa ja tavataan silloin tällöin, lapsilleni en ole valmis tuomaan uutta ihmistä vieläkään, sen aika tulee kyllä mutta ei vielä.
vanhan paikkausta? Minä ja nykyinen mieheni kävimme molemmat ns. pika-avioliiton nuoruuden rakkauksiemme kanssa, kun ei silloin kakarana elämästä paljon tiedetty. Nyt on parikymmentä vuotta tätä toista liittoa takana, eikä todellakaan kaduta.
toteaa, että uusperhe toimii ja näyttää päällepäin hyvinkin toimivan, mutta kyllä mummista tuntuu pahalta katsoa ja pieniä lapsia, joita riepotellaan äidiltä isälle viikonlopusta toiseen...tapasin viikonloppuna erään toisen mummin, jonka lapsenlapsia oli kohdannut sama "kohtalo". Kysyin , kertovatko sinun lapsenlapset kotiasioista sen jälkeen kun vahemmat erosivat? Eivät kerro, vastasi "mummikaima".Eivät kerro kummastakaan kodista, ei mistään mitä on tehty, missä on käyty...Surullista, totesi mummi. Siitä tietää ja näkee, että asiat ovat muuttuneet.
Kannattaa miettiä, miltä tuntuu lapsesta, jonka täytyy oppia/opetella uusi rooli. Sellainen rooli, että on lojaali molemmille vanhemmille ja heidän "uusille elämille" ja perheilleen...
Mitään, ei edes huvipuistoreissua voi eron jälkeen kertoa mummeille/kummeille eikä kenellekään...ei se ole, eikä voi olla normaalia pienen varttuvan lapsen elämää. Päällisin puolin voi näyttää, että kaikki on hyvin ja kaikki voivat hyvin. Lapsi vaan on tahtomattaan "maksumies"...ja jäljet/traumat ja seuraukset voivat tulla vuosien jälkeen vasta...
vanhemmilla ero on ollut riitaisa ja jännitteitä edelleen, jos lapset eivät uskalla puhua tekemisistään.
Kyllä meillä lapset ainakin puhuvat toisista vanhemmistaan ja mitä siellä on tehty, mutta meillä välit ovatkin puolin ja toisin hyvät. Exät saattavat piipahtaa kahvilla tuodessaan lapsia ja päinvastoin, puhelimessa puhutaan hyväntuulisina ilman riitaa. Lapsille on erosta huolimatta jäänyt tunne siitä, ettähänellä on oikeus välittää molemmista vanhemmistaan ja myös me vanhemmat välitämme heistä.
jota ei nähdä kun vasta liian myöhään ja kun sitten omat lapset aikaan tuo murhetta myös mummille niin silloinko vasta nämä nykyvanhemmat näkevät omien valintojensa tuotokset kun surevat oman lapsensa kautta jonka itse laittoivat lapsena siihen muottiin,,jotain on kyllä pielessä uusperheiden puolustajilla ja lapsien pakottajilla !! todellakin,ihan sama surkoon ikävänsä ja itsensä vaikka ***** sellainen vanhempi!!
turha selittää jos oli paha olla lapsen vanhemman kanssa olisi sitten edes uksin ja yrittäisi edes sitä luottamusta lapseen saada takaisin mutta ei uuteen liittoon ja äkkiä ja pakottamaan lapsikin siihen ettei vaan saa enää olla vain sen etävanhemman kanssakaan rauhassa!!!
että näin ja se siitä ja selitykset seis !!
Sanotaan ettei mies sure kuin hetken, mutta nainen vuosia! Herkät miehet tarvitsevat elämän pönkittäjää, jotta selviävät seuraavaan päivään jne.
Minusta olisi kauheeta olla miehelle vain tukipylväs, johon voi murheet surra. Jos mies ei kykene jättämään taakseen menneisyyttä, ei se kykene kohtaamaan uuttakaan, muuten kuin henkisenä roskakorina! Kun tuska laimenee, mies joko palaa entisen vaimon luo tai etsii uuden akan!
Voihan tietysti nainenkin niin tehdä, mutta monet tuntemani naiset elävät vuosia yksin, ennenkuin ottavat uuden miehen.
Kaipa niitä vapaampia naisia on enemmän tarjolla.
Teinisekoilu, teinivahinko, teiniavioliitto - ja pikainen teiniavioero, koska naisena ja äitinä aikuistuin nopeammin, en halunnut olla yksinhuoltajana kahdelle, joista toinen kaksikymppinen :D
En edes laske sitä oikeaksi avioliitoksi, naimisiin menin vasta "oikean" mieheni kanssa - juridiikka on tietysti asia erikseen.
Juu, olisi pitänyt tietysti asua yksin ettei lapsi vain olisi saanut traumoja :D Ja olisi kai pitänyt myös jäädä siihen tuppukylään pikkukaksioon työttömyyskorvauksilla elelemään, ettei lapsi olisi saanut traumoja...
Ei, ennenvanhaan ei puhuttu p***aa "lapsen eduista" vaan toimittiin, yritettiin elämässä eteenpäin. Luulenkin, että nämä "lapsen etu" -tyypit ovat niitä, joilla ei juuri omia eväitä olisi ollutkaan. On helppoakin helpompaa piiloutua pikkuruisen selän taakse.
kirjoitat kaikkenkaikkiaan asiaa!!
niinpä,kai mieheni olisi pitänyt pysyy yksin, ja tyydyttää tarpeensa tuolla kodin ulkopuolella, ettei lapsi vaan saisi traumoja,ei silloin passaa aatella omia tunteita ja tarpeita!!!sehän on tasan eri asia vaikka exällä on uusi puoliso, ei ne ex naisten puolisot oo niitä traumojen aiheuttajia, vaan isien..eli ex miehet joilla lapsia asukoot yksin, ja eläkööt yksin, ettei hellantelttu saa traumoja siitä että isillä on muutakin elämää kun lapsi.
ja mielipide, jotta diplomin saat!!!
Ja jäljempänä kirjoitus siitä, kuinka lapset alkavat eron jälkeen salaamaan "uusioperheiden" tekemisiä. Sekin on totta.Lapset joutuvat peittelemään ja salaamaan kaikkea.Eivät uskalla elää normaalisti ja kertoa avoimesti asioita enää. Niin siinä käy, kun vanhemmat toimivat itsekkäästi. Lapset ovat sivuseikka. Minä, minä minä.. pääkopassa päällimäisenä...Ihailen heitä, jotka valitsevat eron jälkeen elämän ilman uutta kumppania ja kantavat vastuun lapsistaan. Kun lapset aikuistuvat sitten on vasta "irtiotto".
te voitte tietää lapsienne ajatukset noin hyvin!!!luulisi teillä olevan yhteiset aivot!!!!
Kyllä jokaisen aikuisen pitää tajuta mikä on lapsen etu - jos joku tollo täällä palstalla sitä joutuu ihmettelemään niin sanon vain että hänen ei koskaan - ei ikinä - pidä hankkia lapsia.
Elä vain sitä minä minä minä elämääsi.
Älä koskaan sotke viattomia lapsia siihen!
Niin no joo...
Lapsen etu pukkaa kirjoituksessa jos toisessakin esille. Sinällään ihan OK, lapset tainnevat olla heikoilla puolustaessaan oikeuksiaan.
Mutta se, että tuomitaan suoralta kädeltä lapsen vanhemman toimet järjestellä oma elämänsä vaikkapa uusioperheen muodossa, ei ole oikein.
Lapsen etuus määritellään YK:n julistuksissa, aivan.
Mitä negatiivista on siinä, jos huoltava vanhempi uusioperheen myötä saavuttaa puitteet lastansa hyödyntävään ihmisarvoiseen elämään?
Se ei poissulje lapsen oikeutta isään. Ei sinällään poissulje lapsen yhteydenpitoa biologiseen isäänsä -joka vaikuttaa olevan päällimäisenä kriteerinä "oikean" isän suhteen.
Lapsi on järkevä ja elämään mutkattomasti suhtautuva pieni ihminen, jos hänelle totuuden puitteissa annetaan siihen mahdollisuus.
On hyvä, ettei ero ole enää synti ja häpeä, mutta joku raja niillä suhteiden määrälläkin saisi olla -ainakin jos ne koskettavat lapsien elämää.
Kauhulla seuraan oman ex-mieheni toimintaa. Erosta on yli kymmenen vuotta aikaa ja siinä välissä kihlautumisia ja suhteita ollut lukuisia. Kaikki naiset on tietysti esitelty lapselle suurena rakkautena, kunnes tulee tilalle se vielä oikeampi. Oma liittomme päättyi aikanaan siihen, kun mies ilmoitti lapsen ollessa vielä vaippaikäinen, että oli rakastunut lapsettomaan työkaveriinsa, kun lapsiperheen arki ei tuntunutkaan niin antoisalta kuin oli etukäteen kuvitellut.
Itse toivuin eron aiheuttamasta shokista yli vuoden ja sen jälkeen päätin elää loppuelämäni yksin. No, toisin kuitenkin kävi. Parin vuoden jälkeen tapasin sielunkumppanini, saman kokeneen miehen, jonka kanssa hiljalleen tutustuttiin ja rakastuttiin. Koska toistemme lapsiinkin solmimme hyvät välit, päätimme perustaa yhteisen kodin.
Päätimme silloin, että lapsille riittää yksi kerta kokea eron tuoma järkytys, samoin meille. Sovimme naimisiin mennessämme, että liitossa ollaan ainakin lapsien aikuisikään asti. Eikä sitoumus ole näiden vuosien jälkeen tuntunut pakkopullalta, vaan turvalliselta ja antanut tahtoa tehdä töitä suhteen eteen. Sen olen oppinut, ettei mikään ole varmaa, mutta usko siihen, että suhde kestää loppuelämän on vahva.
Niin, ehkä sen verran itsekkyyttä minussa oli, että tosiaan uusperheeseen lähdin, enkä elänyt poikani kanssa kahden hänen aikuisikään saakka. Tiedä sitten, kumpi olisi ollut viime kädessä parempi vaihtoehto -toivottavasti tämä. Ainakin mieheni on ollut pojalle hyvä ns. arki-isä, sellainen, joka hänen omansa ei kykene olemaan.
Mietit, että onkohan kukaan miettinyt miltä uusperheiden lapsista tuntuu.
On, ja paljon muutakin. Käypä lukemassa faktatietoa:
http://www.suomenuusperheellistenliitto.fi/
Minä taas vastaan, että nyt meidän uusi perhe on kaikkine jäsenineen hyvin onnellinen.
Uusi mieheni otti aikoinaan poikani kuin omaksi lapsekseen. Hän on saanut mieheltäni syliä, turvaa, tukea ja hyvää huolenpitoa ihan samalla tavalla kuin nyt meidän yhteinen lapsemmekin.
Poikani kutsuu miestäni isäksi, ihan omasta toiveestaan. Ja hän saa miehistä mallia ja edelleenkin 7 vuoden yhdessä asumisen jälkeen poikani halaa meitä kumpaakin kun esim. menee nukkumaan.
Olen erittäin onnellinen meidän kaikkien takia.