Ollaan talvella lähdössä Agadiriin ja olisinkin nyt kysynyt ihan käytännön kokemusta rokotuksista tai muusta lääkityksestä. Tarvitseeko huomioida jotain erityistä? Kun ei olla muuta kuin Euroopassa ennen matkusteltu. Kiitos!
Vastaukset 2
- Tuula
Vaadittavia rokotuksia ei ole. Suotavaa voimassa olla jäykkäkouristus rokotus.Joissakin maita koskevissa tiedostoissa suositellaan b-hepatiitti rokotusta.Itse vuosikausia Agadirissa käynneennä en sitä ole ottanut.Itse käytän hampaidenpesussa pullovettä vaikka tänäpäivänä raanavettä voi juoda.Toki samaa vettä käytetään ravintolassa jäiden tekoon,eikä vatsatauti paholainen ole koskaan iskenyt.
Kuten Tuula kirjoitti niin mitään vaadittavia rokotuksia ei ole. Itse olen kuitenkin pitänyt jäykkäkouristusrokotuksen lisäksi myös poliorokotuksen voimassa eli perusrokotukset. Olen käynyt myös Marokossa useita kertoja eikä mitään ongelmia ole rokotusten suhteen ollut. Korostan sitä, että kun huolehtii käsihygeniasta ja käyttää maalaisjärkeä niin niillä kyllä pärjää. Aikoinaan otin gammaglobuliinirokotuksenkin, mutta nyt sitä en ole enää ottanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551