Mitenhän tämän nyt selittäisi...? No, tuota, jokin aika sitten minulle iski paha vauvakuume. Jonkin aikaa kuumeilin yksinäni ja sitten, kun olin mielestäni varma asiasta, otin asian puheeksi mieheni kanssa. Mies oli valmis (olihan asiata joskus puhuttukin ohimennen ja mieheni on minua kymmenen vuotta vanhempi) ja sanoi, että heti, kun minä niin haluan, niin jätän ehkäisyn pois ja aletaan yrittämään.
No, nyt on toinen yrityskierros vasta menossa ja nyt on iskenyt ihan kamala paniikki. Pelottaa koko vauvahomma. En tiedä mistä tämä johtuu. Onko tämä ihan normaalia? Mietin, että mistä jään paitsi, kun vauva tulee, vaikka olen jo kaiken sellaisen, minkä vauva estäisi jättänyt nuoruuteeni. Mietin, osaanko pitää lapsesta huolta, vaikka kuitenkin uskon, että olisin hyvä äiti. Mietin, että miten saan hoidettua lapsen ja työn ja kodin. Onko muilla tällaisia kummallisia pelkoja? Johtuuko tämä siitä, että kun asia on nyt kuitenkin aika konkreettisesti esillä, että se herättää pelkoja? Vai enkö kuitenkaan ole valmis? Voiko sitä ikinä täysin valmis ollakaan? Haluan lapsen ja olen mielestäni valmis, mutta mitä tämä jännittäminen oikein on? Kertokaa, jos teillä on ollut / on vastaavia kokemuksia!
No, nyt on toinen yrityskierros vasta menossa ja nyt on iskenyt ihan kamala paniikki. Pelottaa koko vauvahomma. En tiedä mistä tämä johtuu. Onko tämä ihan normaalia? Mietin, että mistä jään paitsi, kun vauva tulee, vaikka olen jo kaiken sellaisen, minkä vauva estäisi jättänyt nuoruuteeni. Mietin, osaanko pitää lapsesta huolta, vaikka kuitenkin uskon, että olisin hyvä äiti. Mietin, että miten saan hoidettua lapsen ja työn ja kodin. Onko muilla tällaisia kummallisia pelkoja? Johtuuko tämä siitä, että kun asia on nyt kuitenkin aika konkreettisesti esillä, että se herättää pelkoja? Vai enkö kuitenkaan ole valmis? Voiko sitä ikinä täysin valmis ollakaan? Haluan lapsen ja olen mielestäni valmis, mutta mitä tämä jännittäminen oikein on? Kertokaa, jos teillä on ollut / on vastaavia kokemuksia!
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja hyviä sellaisia. Tosiasia on, että kun vauva syntyy, sinun elämäsi loppuu ainakin hetkellisesti siihen. Mitään omia asioita et pysty seuraavaan vuoteen edes haaveilemaan. Lapsi vie aikasi 24 vuorokaudessa, 7 päivää viikossa, 12 kuukautta vuodessa... On oikeasti syytä miettiä tuollaisia ja tehdä sellaisia asioita, joita haluaa tehdä ennen perheellistymistä.
Vaativuus kuitenkin palkitaan. Ja elämän rankkuus unohtuu nopeasti. Täälläkin uusi tulokas on tervetullut, vaikka edellinenkin on vasta 11 kk, eikä koskaan elämässään ole nukkunut muutamaa tuntia pidempää pätkää - eli ei äitikään saa kuin muutaman tunnin yöunet.
"Mietin, että miten saan hoidettua lapsen ja työn ja kodin."
Miksi joutuisit ne yksin hoitamaan? Siis eikö miehesi olisi myös asioita hoitamassa?
Rauhoitu. Jos uskot että olet hyvä äiti selviydyt varmasti. Juu ja on mullakin ollut samanlaisia pelkoja, tosin nimimerkistäsi päätellen olen sua 4 vuotta nuorempi, joten emme vielä ole jättäneet ehkäisyä pois. Olen monesti miehelleni puhunut vauvoista ja ehdotellut hänelle ehkäsyn poisjättöä. Kerran mieheni sitten suostui tähän, mutta arvaapa mitä?! Iski jauhot suuhun ja jatkoin pillereiden syöntiä.
varautua tyttöset siihen, että vaikka perheessä on mies ja vaikka kuinka avulias, niin vauva-arki on raskasta. Yöllä saa herätä useita kertoja, eikä mies niitä voi hoitaa jos hänen täytyy töissä käydä. Päivä on pitkä miehen poissaollessa ja hommaa riittää joka hetkeksi. Ei kannata luoda itselleen ruusuisia kuvia siitä, miten vauva nukkuu söpösti ja sitten käydään vaunulenkeillä ja ja ... Se on pirunmoista työtä ja valvomista lapsen kanssa ekat pari vuotta, mutta palkitsevaa. Asennoitua täytyy kuitenkin tekemään TÖITÄ, eikä vain ihailemaan vauvaa.