Edessä on muutto Turkuun. Asuntoja netistä katsellessa miellyttävimmältä vaihtoehdolta tuntuu keskustan 2 kerroksiset puiset rivitalot. Kattoikkunalla ja kakluunilla tietenkin. Vanhassa puutalossa asuminen kuitenkin hieman epäilyttää ja mielellään kuulisin ihmisten kokemuksia näistä 100-vuotta vanhoista rakennuksista. Kannattaako rahojaan tällaiseen pistää?
Turun vanhat asunnot
8
2094
Vastaukset
- turkulaine*
Tarkoitat varmaankin "Portsaa". Portsa on mukava ja rauhallinen asuinalue - kuitenkin keskustan ulkopuolella, mutta kävelymatkan päässä silti. Portsa on perinteinen työläiskortteleiden rykelmä, joka nostanut profiiliaan huimasti viimeisen 20 vuoden aikana. Myös hinnat ovat nousseet samaan tahtiin, joskin ovat vielä kohtuullisella tasolla.
Asunnon ostajan näkökulmasta pitäisin ainoana potentiaalisena ongelmana juuri noita jälkeenpäin tehtyjä laajennusremontteja, joista merkkinä usein nuo kattoikkunat: jo 80-luvulla sijoittajat alkoivat ostaa portsan hellahuoneita ja laajensivat asuntoja ylä- ja alakertoihin - usein puutteellisella ammattitaidolla ja maulla. Tämän vuoksi esim. kellariin tehtyihin kosteisiin tiloihin pitää tutustua huolellisesti ennen ostopäätöstä.
Sanoisin, että portsa on alueena helmi, ja jos löydän "pilaamattoman" puutaloasunnon, on käsissäsi se todellinen kappale parasta Turkua. Tsemppiä metsästykseen! - ...
...osa noista taloista on vajoamassa Turun saviseen maahan ja vaatii paaluttamista. Melko suuressa osassa kosteusongelmia joten tarkkana saa olla ostaessa. Itse en menisi moiseen saatika maksaisi siitä... Mutta makunsa kullakin, idylliä löytyy taas huomattavasti enemmän kuin moderneista kerrostaloista.
- turkulaine*
Kosteusongelmat- mikäli niihin Portsassa törmää - liittyvät poikkeuksetta näihin jälkikäteen rakennettuihin kellaritiloihin, joihin ei olisi kannattanut alun perinkään rakentaa, vaain pitää tuulettuvana.
Saveen vajoaminen on sen sijaan höpöjuttua. Puutalot eivät vajoa samalla tavalla, mitä jotkut keskustan puupaaluilla olevat kivitalot. Sen sijaan joissakin taloissa on kärsitty katurakentamisesta johtuneesta katutason noususta, joka on kerännyt sadevettä rakennuksien kivijalkojen juureen. - ???
turkulaine* kirjoitti:
Kosteusongelmat- mikäli niihin Portsassa törmää - liittyvät poikkeuksetta näihin jälkikäteen rakennettuihin kellaritiloihin, joihin ei olisi kannattanut alun perinkään rakentaa, vaain pitää tuulettuvana.
Saveen vajoaminen on sen sijaan höpöjuttua. Puutalot eivät vajoa samalla tavalla, mitä jotkut keskustan puupaaluilla olevat kivitalot. Sen sijaan joissakin taloissa on kärsitty katurakentamisesta johtuneesta katutason noususta, joka on kerännyt sadevettä rakennuksien kivijalkojen juureen.Monet Portsankin puutalot ovat vinksallaan ja painuneen näköisiä ja osaa on paalutettu jos saveen painuminen on "höpöjuttua"?
- turkulaine*
??? kirjoitti:
Monet Portsankin puutalot ovat vinksallaan ja painuneen näköisiä ja osaa on paalutettu jos saveen painuminen on "höpöjuttua"?
Oko. Savea siellä pohjassa on, mutta nyt puhutaan kuitenkin ihan eri asiasta, mitä keskustan talojen kohdalla.
Puutalo kestää savipatjalla olon paremmin, mitä kivitalo, koska painoa /m2 tulee toodella paljon vähemmän. Lisäksi talojen rakenne on sellainen, ettei niitä varsinaisesti edes "paaluteta" samalla tavalla, mitä keskustan kerrostaloja.
Puutalo lepää vain kivijalkansa päällä ja rakenne kestää pienet notkahdukset vuosikymmenien saatossa. Sanoisinkin, että vanhat puutalot ovat aina vähän kallellaan ja jos tähän ajatukseen ei pysty totuttautumaan, kannattaa unohtaa tämä asumismuoto.
Kerrotko vielä, mitä portsan puutaloa olet kuullut paalutetun. Mikäli näin on tehty, minusta se kuulostaa hieman hätävarjelun liioittelulta. - 333333
turkulaine* kirjoitti:
Kosteusongelmat- mikäli niihin Portsassa törmää - liittyvät poikkeuksetta näihin jälkikäteen rakennettuihin kellaritiloihin, joihin ei olisi kannattanut alun perinkään rakentaa, vaain pitää tuulettuvana.
Saveen vajoaminen on sen sijaan höpöjuttua. Puutalot eivät vajoa samalla tavalla, mitä jotkut keskustan puupaaluilla olevat kivitalot. Sen sijaan joissakin taloissa on kärsitty katurakentamisesta johtuneesta katutason noususta, joka on kerännyt sadevettä rakennuksien kivijalkojen juureen.kyllä ne nyt vaan ovat vajonneet joten älä puhu aivan mitä sylki suuhun tuo.
- turkulaine*
333333 kirjoitti:
kyllä ne nyt vaan ovat vajonneet joten älä puhu aivan mitä sylki suuhun tuo.
Ne eivät ole vajonneet, vaan ainoastaan "hakeneet paikkaansa". Puutalo on sen verran kevyt, ettei uppoa saveen samalla tavalla, mitä kivitalot.
- Illan viimeinen siili
333333 kirjoitti:
kyllä ne nyt vaan ovat vajonneet joten älä puhu aivan mitä sylki suuhun tuo.
Kaikki vajoaa ajan myötä, vai miksi luulet että arkeologisia kaivauksia tehdään? Vinot seinät eivät sinänsä haittaa, jos ei muureihin ole tullut halkeamia.
Ketjun aloittajalle sanoisin, että ilman muuta kannattaa investoida vanhaan puutaloasuntoon, jos löydät sellaisen, jota ei ole "korjattu" pilalle. Tulevaisuudessa niiden arvo vielä entisestään nousee. Ostopäätöstä tehdessäsi varmistu kuitenkin ensin siitä, kenelle korjausvastuu kuuluu jos rakenteisiin tehtyjen muutosten takia tulee esim. katosta vettä sisään. Ettei tule sitten yllätyksiä.
Portsakin on paikkana kiva, mutta myös Martinmäessä ja Piispankadun seudulla on kivoja puutaloja. Piispankadulta on tosin hyvin harvoin mitään myynnissä ja taitaa olla kalliimpikin. Ainakin 137 neliöinen asunto 3-tasossa taitaa tällä hetkellä olla hintaan 315 000 euroa (sama asunto vajaat 10 v sitten oli 845 000 mk).
Varsinkin, jos olet yo-sairaalassa tai yliopistolla opiskelemassa/töissä, Piispankatu on ihan vieressä ja vain n. kilometrin päässä torilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517073Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414814HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002728- 1442016
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321597Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3981534- 171507
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki231348Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111223