Taitaa olla enemmänkin vauvasta eikä ruoasta kiinni miten hyvin nukkuu. Meidän poika-vauva (9,5kg) on kohta 6kk, eikä ole saanut muuta kuin rintamaitoa. Noin 2h välein olen antanut rintaa yötä päivää tämän puoli vuotta. Omatuntoni ei salli vauvalle tutteleita tai muutakaan vauvalle kuulumatonta.
Vastikään on tehty Suomessa tutkimus, jonka mukaan vauvat kasvavat rintamaidolla aivan yhtä hyvin kuin keinotekoisilla korvikkeilla. Kaiken muun suhteen korvikkeet ovatkin sitten se huonompi vaihtoehto..
Monet vaan antaa sitä tuttelia lisäksi iltaisin, jotta saisi itse nukuttua. Auttaako? Minä ajattelin odotella kiinteiden aloitukseen ja antaa sitten iltapuuron. Auttaakohan sekään vauvaa nukkumaan yhtäjaksoisesti pidempiä unia..?
Vastikään on tehty Suomessa tutkimus, jonka mukaan vauvat kasvavat rintamaidolla aivan yhtä hyvin kuin keinotekoisilla korvikkeilla. Kaiken muun suhteen korvikkeet ovatkin sitten se huonompi vaihtoehto..
Monet vaan antaa sitä tuttelia lisäksi iltaisin, jotta saisi itse nukuttua. Auttaako? Minä ajattelin odotella kiinteiden aloitukseen ja antaa sitten iltapuuron. Auttaakohan sekään vauvaa nukkumaan yhtäjaksoisesti pidempiä unia..?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokeile kiinteetä, niin ei tarvi antaa tuttelia rintamaidon lisäruuaksi.
niitä huonoja äitejä jotka ajattelevat
myös omia yöuniaan ja sitä kautta omaa
jaksamistaan...sitähän tarkoitit?
Ei kaikki lapset yksinkertaisesti nuku pitkiä pätkiä. Omani alkoi nukkua yli 5 tuntia yli 10 kuisena. Ekat 8 kk nukkui max 2 tuntia kerrallaan... Ei auttaneet kiinteät yhtään mitenkään.
Kokeilemalla saat tietää parhaiten!siis sua kuitenkin yöunet kiinnostaa,vaikka parjasit sivunmennen "laiskoja,omahyväisiä" korvikkeen yms syöttäjiä...olet niin uhrautuvasti imettänytkin yötä päivää 6 kk,huh.Itsekin imetin 6 kk,mutta silti jouduin 3 lapselleni antamaan jo 3kk iästä lisäravintoa.
Iltakorvike pidensi meillä yöunia,yks syöttö jäi pois.sillei helpotti,mutta heräämään jouduin.Jotkut ehkä nukkuu korvikkeella koko yön.Iltavelliä tai sosetta voi antaa.Omat lapseni alkoivat nukkua täysiä öitä n.6-9 kk ikäisenä.Samaan aikaan loppui imetyksetkin kokonaan..Mutta pakko oli antaa jotain tuhtimpaa,sillä pelkällä rintamaidolla vauvat heräili 2 tunnin välein.
Mun mielestä on hyvä se,että imettää niin paljon kuin voi.Aina ei äidinmaito riitä,vaan tarvitaan muutakin lisänä.Meillä niin oli kaikilla kolmella.Turhaan omaatuntoanne vaivaatte korvikkeilla,soseilla yms.Kerran vauvalla on hyvä olo,kehittyy normaalisti ei mitään hätää ole!Tsemppiä kaikille!Jaksailkaa!
meillähän kävi niin että imtys ei onnistunut ollenkaan. poika, joka tarvitsi todella paljon ruokaa sai vain n10ml kerrallaan.
korviketta söi todella suuria määriä(melkein 2 l/pv, ikää tuolloin melkein 3kk). velli tuli kehiin silloin kun oli tuo maito ihan liian kevyttä ravintoa, heräsi 1,5 tunnin välein syömään.
nyt poika 3,5kk ja nukkuu koko yön läpi.