ANTIMATERIAN KEMIAA TUTKITTU ENSIMMäISEN KERRAN
Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNissä on mitattu ensimmäisen kerran antimateria-aineen "kemiallista" reagointia tavallisen aineen kanssa sekä mitattiin antimateria-materia-yhdistelmän ominaisuuksia.
Athena-laitteistolla tehdyssä kokeessa onnistuttiin luomaan antiprotonin ja tavallisen protonin yhdistelmä, protonium. Kahden "ydinhiukkasen" yhdistelmän ympärillä ei ollut atomin tapaan elektroneja, joten sitä voi pitää eräänlaisena ionina eli elektroniverhonsa menettäneenä atomina.
Protonium-ionin alkuna ovat hiukkaskiihdyttimellä tuotetut antiprotonit. Antiprotoneita syntyy, kun suureen energiaan kiihdytetyt protonit iskeytyvät ohueen kohtioon. Niiden energia eli nopeus on syntyhetkellä hyvin suuri, 97% valon nopeudesta, joten ne täytyy ensin hidastaa. Ensimmäisessä vaiheessa nopeus pudotetaan 10%:iin valonnopeudesta.
Tämän jälkeen tarvitaan vielä useita jäähdytys- ja hidastusvaiheita ennenkuin antiprotonit ohjataan Athenan elektrostaattiseen loukkuun. Loukussa on yksinkertaisimpia mahdollisia molekyylejä, H2 :aa eli kahden vetyatomin muodostamia ionisoituneita molekyylejä.
Loukussa antiprotoni ja vetymolekyyli reagoivat. Niistä syntyy neutraali vetyatomi H ja protonium, jossa on siis yksi antiprotoni ja yksi protoni. Protonium hajoaa hyvin nopeasti, sekunnin miljoonasosassa. Hajoaminen on kuitenkin miljoona kertaa hitaampi kuin normaalisti tapahtuisi tälle materiasta ja antimateriasta koostuvalle parille. Ansio lankeaa Athenan koejärjestelyille, ennenkaikkea sen erittäin hyvälle tyhjölle.
Protoniumin hajotessa siitä syntyy liuta erilaisia hiukkasia, joita analysoimalla Nicola Zurlon johtama tutkimusryhmä sai selville monia hiukkasparin ominaisuuksia. Tutkijoiden iloksi tulokset eivät vastanneet täysin teoreettisia ennusteita, joten tutkimuksia pitää jatkaa. Suunnitteilla ovat protoniumin tarkemmat spektroskooppiset mittaukset. Niiden lisäksi Athenalla on tutkimuskohteena anti-vetyatomi, jonka ytimenä on antiprotoni ja sen ympärillä elektronia vastaava antihiukkanen, positroni.
Lähde: Radion tiedeuutiset, CERN, Physical Review Letters
Taas kerran lähempänä sitä maailmaa mitä mahdollisesti maanulkoiset vierailijat ovat hyväksikäyttäneet jo hyvinkin pitkään...vedystä saatava puhdas "loppumaton" energia. Tämän jälkeen voimme unohtaa nuo saastuttavat nykyiset ydinvoimalat. Vetyhän on maailmankaikkeuden yleisin aine.
Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNissä on mitattu ensimmäisen kerran antimateria-aineen "kemiallista" reagointia tavallisen aineen kanssa sekä mitattiin antimateria-materia-yhdistelmän ominaisuuksia.
Athena-laitteistolla tehdyssä kokeessa onnistuttiin luomaan antiprotonin ja tavallisen protonin yhdistelmä, protonium. Kahden "ydinhiukkasen" yhdistelmän ympärillä ei ollut atomin tapaan elektroneja, joten sitä voi pitää eräänlaisena ionina eli elektroniverhonsa menettäneenä atomina.
Protonium-ionin alkuna ovat hiukkaskiihdyttimellä tuotetut antiprotonit. Antiprotoneita syntyy, kun suureen energiaan kiihdytetyt protonit iskeytyvät ohueen kohtioon. Niiden energia eli nopeus on syntyhetkellä hyvin suuri, 97% valon nopeudesta, joten ne täytyy ensin hidastaa. Ensimmäisessä vaiheessa nopeus pudotetaan 10%:iin valonnopeudesta.
Tämän jälkeen tarvitaan vielä useita jäähdytys- ja hidastusvaiheita ennenkuin antiprotonit ohjataan Athenan elektrostaattiseen loukkuun. Loukussa on yksinkertaisimpia mahdollisia molekyylejä, H2 :aa eli kahden vetyatomin muodostamia ionisoituneita molekyylejä.
Loukussa antiprotoni ja vetymolekyyli reagoivat. Niistä syntyy neutraali vetyatomi H ja protonium, jossa on siis yksi antiprotoni ja yksi protoni. Protonium hajoaa hyvin nopeasti, sekunnin miljoonasosassa. Hajoaminen on kuitenkin miljoona kertaa hitaampi kuin normaalisti tapahtuisi tälle materiasta ja antimateriasta koostuvalle parille. Ansio lankeaa Athenan koejärjestelyille, ennenkaikkea sen erittäin hyvälle tyhjölle.
Protoniumin hajotessa siitä syntyy liuta erilaisia hiukkasia, joita analysoimalla Nicola Zurlon johtama tutkimusryhmä sai selville monia hiukkasparin ominaisuuksia. Tutkijoiden iloksi tulokset eivät vastanneet täysin teoreettisia ennusteita, joten tutkimuksia pitää jatkaa. Suunnitteilla ovat protoniumin tarkemmat spektroskooppiset mittaukset. Niiden lisäksi Athenalla on tutkimuskohteena anti-vetyatomi, jonka ytimenä on antiprotoni ja sen ympärillä elektronia vastaava antihiukkanen, positroni.
Lähde: Radion tiedeuutiset, CERN, Physical Review Letters
Taas kerran lähempänä sitä maailmaa mitä mahdollisesti maanulkoiset vierailijat ovat hyväksikäyttäneet jo hyvinkin pitkään...vedystä saatava puhdas "loppumaton" energia. Tämän jälkeen voimme unohtaa nuo saastuttavat nykyiset ydinvoimalat. Vetyhän on maailmankaikkeuden yleisin aine.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Erinomainen uutinen heille itselleen.
Maailmamme saattaa olla askelen lähempänä mahdollisuutta pelastua ja kiitos siitä kuuluu vain ja ainostaan ahkerille ja nerokkaille luonnontieteilijöille.
Kuulosti myös pelottavan paljon Ilkka Remekseltä, ja siksi katse lienee syytä kääntää vallanpitäjien suuntaan. Onpa näet niin, että vallankahvassa olevat henkilöt ovat "oikeiden tieteenedustajien" rinnalla pelkkiä häilyviä varjoja, joiden yhteiskuntapoliittinen "nerous" kumpuaa pelkästä himosta rahaa ja materialistisen kunniaa kohtaan.
Eikö ole niin, että hyvänmakuinenkin hedelmä muuttuu myrkyksi, kun se annetaan vajaamielisen keittiöhirmun hoteisiin?
Voiko olla mitään turhempaa, kun me tyhmät ihmiset?
Huomiotani kiinnitti pieni yksityiskohta: "Tutkijoiden ILOKSI tulokset eivät vastanneet täysin teoreettisia ennusteita, joten tutkimuksia pitää jatkaa." Se kertoo, että teoriat eivät ole täydellisiä, mutta myös sen, kuinka tiedeyhteisö suhtautuu uuteen, vanhan kumoavaan tietoon. Täälläkin on esiintynyt aika usein väitteitä, että tutkijat eivät ole avoimia uusille teorioille, vaan riippuvat kynsin hampain vanhassa opissa.
" tutkijat eivät ole avoimia uusille teorioille, vaan riippuvat kynsin hampain vanhassa opissa. "
Näinhän se on ja tämä asenne myös estää tietyn ilmiön hyväksymistä maan ulkoiseksi.
Estää hyväksymästä maanulkoiseksi! Eiköhän kyse ole jostain muusta kuin asenteesta tai elämänkatsomuksesta. Jospa tutkimusaineistosta onkin pula? Olisipa ufouskovaisten tiedonhalu ja ahkeruus samalla tasolla kuin mielikuvitus. Te näemmä tarvitsette uskontojen tapaan vastavoiman omalle missiolle, taisteluun omien käsitysten puolesta. On helpompi taistella, kun on vastustaja, vaikkapa kuviteltu sellainen. Voin antaa hieman periksi, jos nimeät muutaman tunnetun tiedehemmon, joka riippuu kynsin hampain vanhassa tiedossa. Lisäplussaa saat jos ko. tiedemiehet kieltävät maan ulkoisen elämän mahdollisuuden.
Jospa lukisitte vaikka populatiivista tiedekirjallisuutta, niin voisi käsitys tieteentekijöistä korjaantua oikeampaan suuntaan. Ei se ole vaikeaa. Ei ole matikan kaavoja. Itselleni tieteen historia on ollut pitkään harrastuksena. Miksi virallinen tiede nähdään mörkönä? Sekö ei anna teidän uinua rauhassa haavemaailmassanne?
Tulipas paksu ilmaisu. Sory.
Sillä tiedolla, mikä minulla on, voin väittää, että tiedemaailman kiinnostus kaikkea uutta ja ihmeellistä kohtaan on suorastaan maanista. Pitäisi vaan löytää faktoja, joita voi tutkia oikeasti. UFO-ilmiöstä on tehty erittäin laaja tutkimus 60-luvun lopulla. ( En muista missä, mutta jos lupaat tutustua, kaivan lähteen esille. Voi mennä vähän aikaa) Tutkittu on. Käteen ei jäänyt juuri mitään. Mistähän tutkijan pitäisi nyt lähteä liikkeelle?
Jos asenne on jo se mikä on, yleensä ei vaivauduta edes harkitsemaan asiaan perehtymistä. Tällä tavoin ei siis saada tai edes haluta hankkia käsiin aineistoa, joka todistaisi tai antais osviittaa asian puolesta ja jota mahdollisesti olisi jopa saatavilla.
Asenteesta ja elämänkatsomuksesta se siis on kiinni loppujenlopuksi, koska ne päättävät sen aletaanko edes etsimään. Etsivä kyllä löytää jos kaivaa tarpeeksi syvälle...
Nimistä viis, tiedemiehet roikkuvat kateellisesti kiinni vanhoissa teorioissaan ja vastustavat agressiivisesti uusia ja varsinkin vallankumouksellisia teorioita, tämän tietää ja huomaa kuka tahansa joka vähänkin tiedemaailmaa seuraa ja omaa aivot. mm. Einstein kohtasi elämänsä aikana valtavaa vastustusta teorioillensa.
Tuskin kukaan tiedemies enään kieltää maan ulkopuolisen elämän olemassaolon mahdollisuutta, paitsi kaikkein konservatiivisimmat, mutta kun tänne aletaan tulla sieltä kaukaa aluksilla niin vastustus nousee huomattavasti, oli se sitten totta tai ei. Siihen minä en voi sanoa mitään.
"Jospa tutkimusaineistosta onkin pula?"
Seuraat tätä palstaa kuinka paljon?
puhutko nyt project blue bookista vai mistä?
Ala-arvoinen lainaus.
Eipä osoita kummostakaan moraalista selkärankaa, tai vaihtoehtoisesti luetun ymmärtämistä, sinun lainauksesi. Jos et ole lukutaidoton, käsitit varmaan perusväitteeni päinvastaiseksi. Tuli mieleeni vanha suomalainen sanonta: "lukee kuin piru raamattua"
Sori vaan tuntematon keskustelukumppani, mutta metsä vastaa niinkuin sinne....
Niin että kuinka? Kuinka itse sen sitten tarkoitit? Jospa määrittelisit tyhmälle ihmiselle...
Nimi ei tunnu tutulta. Sen tiedän, että kattava tutkimus johon sisältyi tuhansia tapauksia on tehty. Aika on vaan hämärtänyt muistot. Mun pitäisi kahlata muutama kirja läpi, päästäkseni "lähteille" Nyt tarviisin aika paljon ylimääräistä potkua lähteäkseni siihen urakkaan. Se oli kuitenkin ennen nettiä.
Noita tutkimuksiahan on tehty vähän väliä, On Project Blue book, Condon report(täysin puolueellinen tosin), COMETA- report ja nyt viimeisin taisi olla tuo britannian puolustusministeriön raportti joka luokitteli UFO:t "plasmapalloiksi".
Aina on se pieni prosenttiosuus mitä ei osata selittää. Ehkä kannattaisi kiinnittää huomionsa niihin. Vaikka sieltä ei löytyisikään niitä meidän kovasti kaipaamia muukalaisten avaruusaluksia, ainahan saisi lisää luonnollisia selityksiä ilmiöille keksittyä.
Alkuperäinen teksti: "Täälläkin on esiintynyt aika usein väitteitä, että tutkijat eivät ole avoimia uusille teorioille, vaan riippuvat kynsin hampain vanhassa opissa"
Kuitenkin Solarmanin lainauksessa tiedemiehet olivat ILOISIA siitä, että tulokset eivät täysin vastanneet teoriaa. Teoria on vajaa tai väärä ja ropellipäät senkun nauravat ja taputtavat käsiään. Mutta niinhän se tiedeyhteisössä on.
Donnewetterhellenkarusenmyller.
Oikeassa lienet, sano skepo, kun ei oo varma mistään.
Olet oikeassa. Herjaaminen oli kuitenkin tarpeetonta ja meni hiukan yli sivistyneen käyttäytymisen, eikö sinustakin?
Enpä silti yleistäisi tuota kaikkiin tiedemiehiin ja piireihin. Ahdasmielistyyttä voi silti esiintyä juuri siellä missä mielen tulisi olla avoin.
Joo, eipä olisi pitänyt sortua alatyyliin. Joskus vaan harkintakyky pettää.
Kyllähän tiedemaailmassakin on varmasti ahdasmielisyyttä. Ihmisiähän hekin ovat. Kuitenkin tieteentekijän perustavoite on pyrkiä niin varmaan totuuteen, kuin se käytettävissä olevin keinoin on mahdollista. Inhimilliset heikkoudet ovat tieteen historian aikana johtaneet jopa tulosten väärentämisiin, mutta silti pitäisin tieteellistä maailmankuvaa (jos nyt joku voi edes väittää sellaisen omaavaansa)luotettavimpana, mitä meillä on saatavilla.
Herjaamisestani:
Kuljen syvässä katumuksessani yksinäiseen autioon maahan. Istun kuivaan hiekkaan, repäisen vaatteeni ja siroitan tomua ja tuhkaa päälleni. Häpeän syvästi.
(Sarkasmia, mutta oli pakko revittää)
Niin kyllähän sitä TIETOON suhtaudutaan avoimesti. Mitenkäs on sen avoimemman tutkimisen laita..? Niin, löytyyhän sieltäkin avoimuutta.. mutta löytyykö tarpeeksi.. tarpeeksi mihin?
Tiede etenee omaa polkuaan. Asiat aukenevat pikkuhiljaa, kun opitaan uusia menetelmiä jne.. Kyllähän sitä voi odotella, miten se tiede maailmaa meille kuvastaa. Joillain ihmisillä on kuitenkin sisäinen perustieto maailmankaikkeudesta. Tieto, jonka tiedekin jonain päivänä saavuttaa.
Siksi joistain tuntuu, että jotkut roikkuvat kynsin hampain vanhassa, kun he koittaessa asiaa selvittää sellaiseen kokoajan törmäävät. No, onhan sitä kaikennäköisiä juttuja liikenteessä niin.
Tuntuu vain että jos olisi enemmän halua, ja sen myötä oivalluksia ja ideota, asiat selviäsi helpommin myös tieteelle. Haluun taas tarvitaan avoimuutta. Tahto ohjaa ajatukset tarvittavan idean taajuudelle sillä kaikki maailmankaikkeuden tieto on tallentunut lukemattomille eri tasoille. Kehittyessämme osaamme virittää tietoisuuttamme yhä korkeammille taajuuksille ja plaaplaa.. Joskus ideat ja oivallukset laitetaan jonkun ihmisen (tutkijan) päähän, jotta asiat etenisivät..
Huomasitko lauseen loppuosa;
"" joten tutkimuksia pitää jatkaa. ""
- Itse ymmärtäisin suhtautumisen johtuvan pelkästään siitä että tutkijoilla on jatkossa viellä paljon "töitä" tiedossa. Kuka nyt oman työnsä lopettaisi nopeasti, varsinkin jos monikansallinen yhteisö rahoittaa tuollaista tutkimusta...palkka tuskin ei ole pieni heillä ?
Lisää RASKASTA TIETOA:
RASKAIN ALKUAINE 118 HAVAITTU TAAS
Toistaiseksi raskain alkuaine, järjestysluvultaan 118 on havaittu venäläis-amerikkalaisena yhteistyönä, raportoivat Yhdysvalloissa sijaitseva Lawrence Livermore-laboratorio (LLNL) ja Dubnassa Venäjällä sijaitseva Flerov-laboratorio.
Samasta alkuaineesta löydettiin todisteita ensimmäisen kerran jo vuonna 1999 Lawrence Berkeley-laboratoriossa, mutta tutkijat vetivät väitteensä pois myöhemmin, koska jatkotutkimuksissa havaintoa ei kyetty vahvistamaan.
Nyt alkuaine 118 on siis todennettu, uskovat tutkijat. Alkuaineen 118 atomit ovat niin epävakaita, että niitä ei suoraan pystytä havaitsemaan. Sen sijaan nähdään hajoamisessa syntyviä tytär-alkuaineita. Alkuaineen 118 atomeja saatiin aikaan vain kolme kappaletta, mikä on erittäin vähän.
Ensimmäinen hajoaminen havaittiin jo vuonna 2002, mutta tuloksen varmistamiseksi kokeita jatkettiin ja vuonna 2005 löytyi kaksi atomia lisää. Alkuaineiden jaksollisen järjestelmän perusteella 118 kuuluu ns. jalokaasuihin ja se olisi radonin jälkeen seuraava tämän ryhmän alkuaine.
Syntynyt alkuaine 118 hajoaa sekunnin tuhannesosassa, joten mitään kokeita silloin tällöin syntyvällä atomilla näin lyhyessä ajassa ei pystytä tekemään. Ensimmäinen hajoamistuote on alkuaine 116, joka hajoaa edelleen alkuaineeksi 114. Tämä hajoaa ns. alfahajoamisessa, jossa atomista irtoaa kahden protonin ja neutronin muodostama hiukkanen. Näin syntyy alkuaine 112, joka hajoaa kahdeksi likimain yhtäsuureksi atomiksi. Alfahajoamisessa syntyvät hiukkaset ja 112:n tytärytimet pystytään havaitsemaan.
Alkuainetta 118 saadaan syntymään ampumalla kalsium-48-atomien suihku californium-249-kohtioon. Uuden alkuaineen ytimessä on yhteensä 294 hiukkasta. Californium (Cf) on myös keinotekoinen alkuaine eli ns. transuraani, luonnon raskainta alkuainetta uraania raskaampi aine, järjestysluvultaan 98. LLNL pystyy tuottamaan californiumia, Dubnan U400-syklotroni riittävän voimakkaan suihkun harvinaista, raskasta kalsium-isotooppia 48. Kalsium-suihkussa on 2 x 10 exp19 atomia, joka ei suuren suuri määrä ole sekään.
Alkuaine 118 on viides superraskas alkuaine, jonka LLNL ja Dubna ovat yhdessä tuottaneet. Aiemmat ovat alkuaineet 113, 114, 115 ja 116.
LÄHDE: Radion tiedeuutiset, Lawrence Livermore laboratory, Physical Review C
Eräissä lähteissä mainitaan että eräiden ufojen voimanlähteen "polttoaineena" käytetään raskasta alkuainetta 115.... eipä olisi yllätys ainakaan minulle.
Tutustupa huviksesi jonkun suuren keksinnön historiaan. Huomaat, että se suuri oivallus (joka on pantu tutkijan päähän ;) onkin huomattavan kitulias ja monimutkainen luomisprosessi, jossa tavallisesti on osallisena suuri joukko välillä hyvinkin eripuraisia tieteentekijöitä. Tavallaan ongelmat ovat aina odottaneet ratkaisijaansa, mutta 'annetun tiedon' sijasta näyttäisi tutkimisen panostuksen, tietojen ja menetelmien kehitys olevan oikeampi selitys. Valitettavasti kehityksen katalysaatorina on liian usein ollut sota.
Eihän ne ideat kenenkään päähän tyhjästä synnykkään. Enhän minä mitään sellaista väittänyt.
Nyt oli kyse halusta ja tahdosta ratkoa ongelmaa eikä siitä kuinka työlästä se on.
Kyllähän ne ideat mielellään tulevat ennemmin sellaisen henkilön päähän, joka asiastasta jotain yleensäkin ymmärtää ja haluaa sitä ratkoa. Joskus meitä avitetaan, laittamalla ajatusta kaaliin. Joskus ideat poimitaan kaikkeuden tietopankista.
Saanilla on itua asiasta.
Ei ole puhdasta energiaa.Jos jokin tuo synnyttää energiaa niin se myös kuluttaa toista.Energiaa ei koskaan synny tyhjästä.
Siellähän sitä "loputonta" puhdasta energiaa viellä riittää...noin 4-5 miljardiksi vuodeksi. Vedyn muuntuminen heliumiksi on se puhdas fuusioenergia. Muutamat insinöörit pähkäilevät asian tiimoilla viellä useita vuosia...vetyä riittää.
Lähempänä meitä kuin luuletkaan on, tietenkin tuo aurinkopaneelilla tuotettu puhdas sähkö.
Unohtamatta sovellutusta jossa tuulivoimalla tehdään vetyä vedestä...vaikka polttokennoihin myöhempään käytöön varten. Kyllähän näitä olisi joitain muitakin teknikoita käytettävissä, jos vain olisi tahtoa irtautua tuosta öljystä.
Taitaa myös Zero Point-energia olla myös sinulle tuntematon käsite viellä...
Niinkuin Solarman jo vastasi, on lukuisia keinoja tuottaa energiaa saasteettomasti tai lähes saasteettomasti. Geoterminen ja vuorovesienergia taisivat ainakin jäädä S:n vastauksesta pois, mutta listaa ei kai tarkoitettukaan mitenkään kattavaksi. Nollapiste-energiasta on kuulunut huhuja ja sille on jopa teoreettinen pohja. En uskalla tietojeni puuteellisuuden takia ottaa kantaa suuntaan enkä toiseen. Tyhjästähän sekään ei itseasiassa tulisi, vaan virtuaalihiukkasten annihilaatioista.
Antimaterian ja materian annihiloituessa (kuten Cernissä)partikkelit muuttuvat kokonaan energiaksi, mutta kuinka puhtaaksi on minulle epäselvää. Syntyykö esim rötgen- tai gammasäteilyä, joka on toki puhdasta energiaa, mutta ionisoivana säteilynä eläville soluille tappavaa.
Antimateria ei tietenkään ole mikään energiaratkaisu, koska sen synnytämiseen kuluu tuhotoman paljon enemmin energiaa, kuin siitä vapautuu.
antimateriaalia koko ajan lisää...
http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/ap970501.html
Antimateriaalia muuntumisesta vanha "uusinta"...
Äkkiä aineesta antiaineeksi ja takaisin
Yhdysvaltalaisessa Fermilab-tutkimuskeskuksessa on onnistuttu tarkasti mittaamaan, mitä vauhtia mesonihiukkanen muuttuu materiasta antimateriaksi ja takaisin.
Tulokset osoittavat, että materian ja antimaterian välillä on käynnissä jatkuva ja äärimmäisen nopeatempoinen muuttumisleikki. Muuntuminen tapahtuu nopeammin kuin mikään muu tähän saakka mitattu luonnonilmiö, lähes kolme biljoonaa kertaa sekunnissa.
Fermilabin Tevatron on tämän hetken suurin hiukkaskiihdytin, ja antiaineen mysteeriä on tutkittu sen tuottamilla protonin ja antiprotonin törmäyksillä.
Mittaukset liittyvät yhteen maailmankaikkeuden keskeiseen ongelmaan: minne antimateriaa on kadonnut. Alkuräjähdyksessä täytyi syntyä yhtä paljon materiaa ja antimateriaa. Kohdatessaan aine ja antiaine annihiloituvat eli tuhoutuvat ja niistä jää jäljelle pelkkää energiaa. Todistettavasti maailmankaikkeudessa on kuitenkin yhä ainetta, mutta antiainetta ei näy missään.
Nyt havaittu muuntuminen saattaa selittää antiaineen näennäisen häviämisen havainnoitavasta maailmankaikkeudesta.
Antimateriaalin & Zero Point-Energian käyttö voi olla eräs ratkaisu "ehtymättömälle" energiamuodolle tuntemattomissa lentävissä kohteissa...tietoisuus asioissa vain lisääntyy pikkuhiljaa.