painavaa

mutta mitenkäs jos lapsi syntynyt yhden illan jutusta, ja vanhemmat eivät yhdessä koskaan ollut eikä siihen aikomustakaan, mutta lapsen haluavat kasvattaa yhdessä ja olla molemmat vanhempia??silloinko olisi jomman kumman pitänyt väistyä lapsen elämästä,ettei lapsi kärsisi tuosta 2 kodin väliä ravaamisesta, pakettina olemisesta??vai olisko hän kenties jossain vaiheessa kärsinyt siitä ettei hänellä ole ollut isää tai äitiä, siitä syystä että vanhemmat ajattelivat lapsen parasta ettei tämän tarvitse olla kun yhden vanhemman kanssa yhdessä kodissa..ja tämäkään vanhempi ei rakastu,ei solmi uutta suhdetta, elää lapselleen yksin ja onnellinen, ettei vaan lapsi joudu kärsimään..näinhän sitä pitäisi elää,jotta lapsen ei tarvitsisi juosta ees taas,ei pakolla tutustua uusiin aikuisiin, olla suojattuna vaan jomman kumman vbanhemman kanssa siellä kodissa.

kyllä vanhemmillakin varmasti oikeus uuteen onneen, ja kun vanhemmat on onnellisia, on lapsikin tyytyväinen, on meillä aikuisillakin omat tarpeemme, ja jos niitä emme tyydytä heijastuu se lapseenkin.

lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, ja jos vanhemmat eivät onnistu yhdessä tarjoamaan lapselle onnellista rakastavaa perhettä,on parempi että lapsi viettää molempien vanhempiensa kanssa aikaa,mutta eri osotteissa..lapsi sopeutuu yllättävän nopeesti kummiskin, näihin uusiin onniinkin, ja on ihan luonnollinen asia lapselle, kuten menetyksiinkin.

ja jos lapsi ei ikinä ole asunutkaan yhdessä biologisten vanhempiensa kanssa, niin ei osaa kaivata sitä ydinperhekuvioo, hänelle ihan luonnollista että on 2 kotia.

kuskaammehan lapsiamme hoitopaikan ja kodin väliä päivittäin, aamulla sinne,illalla kotiin, hyvässä lykyssä vielä vuoropäiväkotiin, jossa yötkin on, eikä lapsi ole sen häiriintyneempi, kun jos joka toinen vkoloppu on toisen vanhemman luona jota rakastaa..
ja hyvin usein puhutaan kuinka isien uudet ovat niitä joiden takia lapsi kärsii, miksei siis äidin uusi puoliso koskaan ole samassa asemassa, koska se on luonnollista, etäisin täytyisi olla yksin, mutta lähiäiti saa sitoutua kun on yksin lapsen kanssa..
kyllä uusioperheiden välittävät puolisot voivat olla rikkaus lapselle, ainakin meillä mieheni lapset ikävöivät samanlailla mua kun isäänsä, ja heille luonnollista että olen isin tyttöystävä,alusta saakka ollut selvä juttu, eivät ole kärsinyt, eivätkä oireilleet mitenkään..

eli kyllä se on aikuinen kun ajattelee liikaa välillä sen lapsen aivoilla, ja päättää ihan itse mistä se lapsi kärsii, vaikkei niin oliskaan todellisuudessa..miettiikö vanhemmat näin kun vievät lapsiaan mummolaan hoitoon vkolopuksi että kuinkahan se nyt kärsii tästä juoksemisesta..

kirjoitus kirjoitti:

mutta mitenkäs jos lapsi syntynyt yhden illan jutusta, ja vanhemmat eivät yhdessä koskaan ollut eikä siihen aikomustakaan, mutta lapsen haluavat kasvattaa yhdessä ja olla molemmat vanhempia??silloinko olisi jomman kumman pitänyt väistyä lapsen elämästä,ettei lapsi kärsisi tuosta 2 kodin väliä ravaamisesta, pakettina olemisesta??vai olisko hän kenties jossain vaiheessa kärsinyt siitä ettei hänellä ole ollut isää tai äitiä, siitä syystä että vanhemmat ajattelivat lapsen parasta ettei tämän tarvitse olla kun yhden vanhemman kanssa yhdessä kodissa..ja tämäkään vanhempi ei rakastu,ei solmi uutta suhdetta, elää lapselleen yksin ja onnellinen, ettei vaan lapsi joudu kärsimään..näinhän sitä pitäisi elää,jotta lapsen ei tarvitsisi juosta ees taas,ei pakolla tutustua uusiin aikuisiin, olla suojattuna vaan jomman kumman vbanhemman kanssa siellä kodissa.

kyllä vanhemmillakin varmasti oikeus uuteen onneen, ja kun vanhemmat on onnellisia, on lapsikin tyytyväinen, on meillä aikuisillakin omat tarpeemme, ja jos niitä emme tyydytä heijastuu se lapseenkin.

lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, ja jos vanhemmat eivät onnistu yhdessä tarjoamaan lapselle onnellista rakastavaa perhettä,on parempi että lapsi viettää molempien vanhempiensa kanssa aikaa,mutta eri osotteissa..lapsi sopeutuu yllättävän nopeesti kummiskin, näihin uusiin onniinkin, ja on ihan luonnollinen asia lapselle, kuten menetyksiinkin.

ja jos lapsi ei ikinä ole asunutkaan yhdessä biologisten vanhempiensa kanssa, niin ei osaa kaivata sitä ydinperhekuvioo, hänelle ihan luonnollista että on 2 kotia.

kuskaammehan lapsiamme hoitopaikan ja kodin väliä päivittäin, aamulla sinne,illalla kotiin, hyvässä lykyssä vielä vuoropäiväkotiin, jossa yötkin on, eikä lapsi ole sen häiriintyneempi, kun jos joka toinen vkoloppu on toisen vanhemman luona jota rakastaa..
ja hyvin usein puhutaan kuinka isien uudet ovat niitä joiden takia lapsi kärsii, miksei siis äidin uusi puoliso koskaan ole samassa asemassa, koska se on luonnollista, etäisin täytyisi olla yksin, mutta lähiäiti saa sitoutua kun on yksin lapsen kanssa..
kyllä uusioperheiden välittävät puolisot voivat olla rikkaus lapselle, ainakin meillä mieheni lapset ikävöivät samanlailla mua kun isäänsä, ja heille luonnollista että olen isin tyttöystävä,alusta saakka ollut selvä juttu, eivät ole kärsinyt, eivätkä oireilleet mitenkään..

eli kyllä se on aikuinen kun ajattelee liikaa välillä sen lapsen aivoilla, ja päättää ihan itse mistä se lapsi kärsii, vaikkei niin oliskaan todellisuudessa..miettiikö vanhemmat näin kun vievät lapsiaan mummolaan hoitoon vkolopuksi että kuinkahan se nyt kärsii tästä juoksemisesta..

kanssa vielä, varmasti pieni osaa uusperheistä onnistuu, paremmin ne jotka sen solmivat lapset vaippaikäisiä, ikävä vain kovin kovin suuri osa , muistaakseni 80% lapsista kärsii kuitenkin uusperheestä ja se tosiaan voi ihan kumman vanhemman luona ja pahimmassa tapauksessa eron tullessa kumpikaan vanhemmista ei jää vanhaan kotiin, tunteiden vuoksi,

faktat on faktoja, en minä itse niitä ole voinut tehdä , on mielestäni vain asiallista miettiä näitä niiden joilla on lapsia, hienoa se olisi jos kaikki sitten toimisi riittävän hyvin !!

vaikka en kannusta ketään eroamaan niin valtettavasti riski on suurempi uusioliitoissa, katkera itse en ole , vaikka olen eronnut avioliitosta ja sitten hyvin mutkikas uusperhe, mutta viisastunut olen jota en nähnyt sen alkutaipaleella,,
liian usein vain oikeasti unohdetaan lasten tunteet ja se myös näkyy yhteiskunnassa, lapsi on aikuisen päätöksiin alistettu,

eihän he mitään voi vanhempien erotessa,
jos vanhemmat sitten taas ovat erillään täysin jo vauvaiästä niin on selvä ettei tilanne ole sama, monivärisiä nämä asiat,

kuitenkin aikuisen vastuulla, siksi pitää miettiä asettuen lapsen asemaan eihän kait tarkoituksella halua lapselleen huonoa ratkaisua?

kirjoitus kirjoitti:

mutta mitenkäs jos lapsi syntynyt yhden illan jutusta, ja vanhemmat eivät yhdessä koskaan ollut eikä siihen aikomustakaan, mutta lapsen haluavat kasvattaa yhdessä ja olla molemmat vanhempia??silloinko olisi jomman kumman pitänyt väistyä lapsen elämästä,ettei lapsi kärsisi tuosta 2 kodin väliä ravaamisesta, pakettina olemisesta??vai olisko hän kenties jossain vaiheessa kärsinyt siitä ettei hänellä ole ollut isää tai äitiä, siitä syystä että vanhemmat ajattelivat lapsen parasta ettei tämän tarvitse olla kun yhden vanhemman kanssa yhdessä kodissa..ja tämäkään vanhempi ei rakastu,ei solmi uutta suhdetta, elää lapselleen yksin ja onnellinen, ettei vaan lapsi joudu kärsimään..näinhän sitä pitäisi elää,jotta lapsen ei tarvitsisi juosta ees taas,ei pakolla tutustua uusiin aikuisiin, olla suojattuna vaan jomman kumman vbanhemman kanssa siellä kodissa.

kyllä vanhemmillakin varmasti oikeus uuteen onneen, ja kun vanhemmat on onnellisia, on lapsikin tyytyväinen, on meillä aikuisillakin omat tarpeemme, ja jos niitä emme tyydytä heijastuu se lapseenkin.

lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, ja jos vanhemmat eivät onnistu yhdessä tarjoamaan lapselle onnellista rakastavaa perhettä,on parempi että lapsi viettää molempien vanhempiensa kanssa aikaa,mutta eri osotteissa..lapsi sopeutuu yllättävän nopeesti kummiskin, näihin uusiin onniinkin, ja on ihan luonnollinen asia lapselle, kuten menetyksiinkin.

ja jos lapsi ei ikinä ole asunutkaan yhdessä biologisten vanhempiensa kanssa, niin ei osaa kaivata sitä ydinperhekuvioo, hänelle ihan luonnollista että on 2 kotia.

kuskaammehan lapsiamme hoitopaikan ja kodin väliä päivittäin, aamulla sinne,illalla kotiin, hyvässä lykyssä vielä vuoropäiväkotiin, jossa yötkin on, eikä lapsi ole sen häiriintyneempi, kun jos joka toinen vkoloppu on toisen vanhemman luona jota rakastaa..
ja hyvin usein puhutaan kuinka isien uudet ovat niitä joiden takia lapsi kärsii, miksei siis äidin uusi puoliso koskaan ole samassa asemassa, koska se on luonnollista, etäisin täytyisi olla yksin, mutta lähiäiti saa sitoutua kun on yksin lapsen kanssa..
kyllä uusioperheiden välittävät puolisot voivat olla rikkaus lapselle, ainakin meillä mieheni lapset ikävöivät samanlailla mua kun isäänsä, ja heille luonnollista että olen isin tyttöystävä,alusta saakka ollut selvä juttu, eivät ole kärsinyt, eivätkä oireilleet mitenkään..

eli kyllä se on aikuinen kun ajattelee liikaa välillä sen lapsen aivoilla, ja päättää ihan itse mistä se lapsi kärsii, vaikkei niin oliskaan todellisuudessa..miettiikö vanhemmat näin kun vievät lapsiaan mummolaan hoitoon vkolopuksi että kuinkahan se nyt kärsii tästä juoksemisesta..

kun ihmettelet, että: "hyvin usein puhutaan kuinka isien uudet ovat niitä joiden takia lapsi kärsii, miksei siis äidin uusi puoliso koskaan ole samassa asemassa, koska se on luonnollista, etäisin täytyisi olla yksin, mutta lähiäiti saa sitoutua kun on yksin lapsen kanssa.. "

Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että (etä)isän uusi puoliso sotkeutuu liikaa asioihimme, on mustasukkainen, vaikka erosta on kulunut jo aikaa, estää isää tapaamasta lastaan, soittelee häirikkösoittoja, puhuu perättömiä minusta ym. Vastaavasti oma puolisoni ei ole puuttunut ollenkaan heidän perheensä asiohin. Eli johtuisiko se juuri siitä, että miehet eivät sotkeennu asioihin samalla tavalla kuin naiset?

haluan kommentoida kirjoitti:

kun ihmettelet, että: "hyvin usein puhutaan kuinka isien uudet ovat niitä joiden takia lapsi kärsii, miksei siis äidin uusi puoliso koskaan ole samassa asemassa, koska se on luonnollista, etäisin täytyisi olla yksin, mutta lähiäiti saa sitoutua kun on yksin lapsen kanssa.. "

Ainakin omasta kokemuksestani voin sanoa, että (etä)isän uusi puoliso sotkeutuu liikaa asioihimme, on mustasukkainen, vaikka erosta on kulunut jo aikaa, estää isää tapaamasta lastaan, soittelee häirikkösoittoja, puhuu perättömiä minusta ym. Vastaavasti oma puolisoni ei ole puuttunut ollenkaan heidän perheensä asiohin. Eli johtuisiko se juuri siitä, että miehet eivät sotkeennu asioihin samalla tavalla kuin naiset?

toiminalle kyllä miehesi uuden puolison toimet!!varmasti siis löytyy näitä mustiksia puolisoitakin, joita häiritsee miehen entinen elämä, ja lapset jotka muistuttavat entisestä puolisosta, sekä kun luonnollista että ex poulisot ovat tekemisissä keskenään lasten takia.sekin totta ettei miehet sotkeudu asioihin samanlailla kun naispuoliset puolisot, uudet ja vanhat.
itse olen miehen uusi puoliso, ja meillä taas se meihen exä puuttuu ja sotkeutuu elämäämme kaikenaikaa, ja ihan omasta päästään keksii että lapsi kärsii minusta, vaikkei mikään siihen viittaakaan, ja lapsi ei oireile mitenkään.Viime kädessä kelpaan kyllä lapsenhoitajaksi, jos exällä menoa on, ja isä ei pysty töiden takia ottamaan lasta,mutta hyvin äkkiä hän muistaa kuinka kamala ihminen olen.en ole ikinä tehnyt mitään exälle, saati lapselle, enkä ole lähtenyt mukaan näihin hänen solvauksiinsa, en halua puuttua millään tapaan hänen elämäänsä tai arvostella häntä.Minulle hän on mieheni ex puoliso, ja miehen lapsen äiti, se ei riitä vielä minua vihaamaan ja arvostelemaan häntä millään tasolla..mutta kumpa hän voisi käyttäytyä samoin minua kohtaan!!
voimia sinulle " haluan kommentoida"!!

kirjoitus kirjoitti:

mutta mitenkäs jos lapsi syntynyt yhden illan jutusta, ja vanhemmat eivät yhdessä koskaan ollut eikä siihen aikomustakaan, mutta lapsen haluavat kasvattaa yhdessä ja olla molemmat vanhempia??silloinko olisi jomman kumman pitänyt väistyä lapsen elämästä,ettei lapsi kärsisi tuosta 2 kodin väliä ravaamisesta, pakettina olemisesta??vai olisko hän kenties jossain vaiheessa kärsinyt siitä ettei hänellä ole ollut isää tai äitiä, siitä syystä että vanhemmat ajattelivat lapsen parasta ettei tämän tarvitse olla kun yhden vanhemman kanssa yhdessä kodissa..ja tämäkään vanhempi ei rakastu,ei solmi uutta suhdetta, elää lapselleen yksin ja onnellinen, ettei vaan lapsi joudu kärsimään..näinhän sitä pitäisi elää,jotta lapsen ei tarvitsisi juosta ees taas,ei pakolla tutustua uusiin aikuisiin, olla suojattuna vaan jomman kumman vbanhemman kanssa siellä kodissa.

kyllä vanhemmillakin varmasti oikeus uuteen onneen, ja kun vanhemmat on onnellisia, on lapsikin tyytyväinen, on meillä aikuisillakin omat tarpeemme, ja jos niitä emme tyydytä heijastuu se lapseenkin.

lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, ja jos vanhemmat eivät onnistu yhdessä tarjoamaan lapselle onnellista rakastavaa perhettä,on parempi että lapsi viettää molempien vanhempiensa kanssa aikaa,mutta eri osotteissa..lapsi sopeutuu yllättävän nopeesti kummiskin, näihin uusiin onniinkin, ja on ihan luonnollinen asia lapselle, kuten menetyksiinkin.

ja jos lapsi ei ikinä ole asunutkaan yhdessä biologisten vanhempiensa kanssa, niin ei osaa kaivata sitä ydinperhekuvioo, hänelle ihan luonnollista että on 2 kotia.

kuskaammehan lapsiamme hoitopaikan ja kodin väliä päivittäin, aamulla sinne,illalla kotiin, hyvässä lykyssä vielä vuoropäiväkotiin, jossa yötkin on, eikä lapsi ole sen häiriintyneempi, kun jos joka toinen vkoloppu on toisen vanhemman luona jota rakastaa..
ja hyvin usein puhutaan kuinka isien uudet ovat niitä joiden takia lapsi kärsii, miksei siis äidin uusi puoliso koskaan ole samassa asemassa, koska se on luonnollista, etäisin täytyisi olla yksin, mutta lähiäiti saa sitoutua kun on yksin lapsen kanssa..
kyllä uusioperheiden välittävät puolisot voivat olla rikkaus lapselle, ainakin meillä mieheni lapset ikävöivät samanlailla mua kun isäänsä, ja heille luonnollista että olen isin tyttöystävä,alusta saakka ollut selvä juttu, eivät ole kärsinyt, eivätkä oireilleet mitenkään..

eli kyllä se on aikuinen kun ajattelee liikaa välillä sen lapsen aivoilla, ja päättää ihan itse mistä se lapsi kärsii, vaikkei niin oliskaan todellisuudessa..miettiikö vanhemmat näin kun vievät lapsiaan mummolaan hoitoon vkolopuksi että kuinkahan se nyt kärsii tästä juoksemisesta..

asiaa juuri sen kannalta että haluaako lapsi ??

vetoat siihen kun vanhemmat haluavat kasvattaa jne,, mietihei oikeasti kauan aikuinenkaan jaksaisi vaihtaa kotia joka toinen viikonloppu !!
tämähän on järjetön tämä suomen malli,

jossa tuetaan vanhemman haluja,, lapsesta viis,
vaikka on vielä herkempi koska on vielä kehittyvät aivot,,

miksi väkisin pitää lapsen elämä tehdä levottomaksi ??
eikö se kerro jotain lapsen vanhemmista silloin ?

luulenpa että taustalla on se vanhemman oman elämän ja vapauden halu,

koska muutenhan lapsen annetaan elää ja kasvaa rauhassa, kuin silloin ennen ,,
vaikka aina ei edes ollut sitä isää" kun meni maamme puolesta taivaaseen,,
yhtä kaikki tarkoitin siis sitä että jos lapsen on hyvä vain toisen vanhemman kasvattamana elää niin miksei anneta sitten olla ?? eiköhän silloin katse käänny aikuisiin ,,

kyllä lapsi alkaa kyselemään noin 8-11 ikäisenä jos se tarve ilmenee joskus vasta murrosiän 11-16 välillä yleensä kuitenkin peruskoulun aikana,
tiedän jopa yhden pojan joka ei koskaan sitten kysellyt äitiään ja kasvaessaan isä yritti saada heräämään ajatukseen,,ei niin ei,, äitipä antoi olla rauhassa ja isä ei jatkanut painostamista niin poika täyttäessään 17 kysyikin äidistään,

siis halustaan nähdä nyt ja tapaaminen järjestyi mutta siitä kehkeytyi suhde jossa puhuttiin etunimillä toisistaan ei äitinä ja poikana,

myöhemmin poika sanoi kun tapaamisia oli 5, ettei tarvetta ole enää,
äitipä taas hyväksyi tämän ja isä sai kiittää äitiä siitä että poika on saanut olla rauhassa on tasapainoinen, nyt opiskelee insinööriksi kolmatta vuotta,

siis ketkä nyt hyötyivät ? kaikki,
poika kiitti kun hänen ajatuksian on kunnioitettu ja edelleen välillä kirjoittelevat äidin kanssa, aikoo kutsua äidin häihin jos hän haluaa,
äiti on tyytyväinen koska kaikilla on tasapaino ja myös äidillä hyvä elämä.

NÄINKIN voi olla yh:n lapsi jota ei ole käytetty aikuisten elämän juksijana !!

olen elänyt he..vetilisessä ydinperheesä,jonka jälkeen vielä kamalamassa uusioperheessä, jonka jälkeen sitten vain toisen vanhemman kanssa, joka oli isä, joka ei uutta puolisoa hankkinut,ja kaipasin todellakin sitä äitiä/äitihahmoa jakamaan tyttöjen juttuja kanssani,sen roolin otti myöhemässä vaiheessa mummini..
silti olen ihan tasapainoinen aikuinen, jolla työ,koti ja UUSIOPERHE joka toimii..

jos todella on riittävän hyvä olla kaikilla ei perhemuoto ole tärkeintä vaan se ettei tule entistä huonompi olo kun ei saa olla enää molempien vanhempien kanssa saman katon alla, kun vaan tutkimukset näyttää ettei uusperhe kuitenkaan ole ihmiselle välttämättä hyvä ratkaisu, ja aikuisille harvemmin oman lapsen kanssa elämistä tärkeämpää.

siksi on hienoa kun jotkut aikuisista vanhemmista sen tajuaa , ja tekevät ratkaisuja jotka onkin henkisesti paljon rakentavampia ,

eli siis perhemuoto ei ole se avainsana vaikka näyttää kutenkin uusperheiden ongelmat kovasti eniten nostavan päätään,
toivottavasti joskus vuosien saatossa tasaantuu.

aika mahdollista kirjoitti:

jos todella on riittävän hyvä olla kaikilla ei perhemuoto ole tärkeintä vaan se ettei tule entistä huonompi olo kun ei saa olla enää molempien vanhempien kanssa saman katon alla, kun vaan tutkimukset näyttää ettei uusperhe kuitenkaan ole ihmiselle välttämättä hyvä ratkaisu, ja aikuisille harvemmin oman lapsen kanssa elämistä tärkeämpää.

siksi on hienoa kun jotkut aikuisista vanhemmista sen tajuaa , ja tekevät ratkaisuja jotka onkin henkisesti paljon rakentavampia ,

eli siis perhemuoto ei ole se avainsana vaikka näyttää kutenkin uusperheiden ongelmat kovasti eniten nostavan päätään,
toivottavasti joskus vuosien saatossa tasaantuu.

Tuntuu että nyt syyllistetään tällä palstalla uusperheitä aivan liiallisesti.Ei se ydinperhe onnea takaa.
Mä olen ikionnellinen että pelastin lapseni ydinperheen kauhuilta,isä jäi työttömäksi pian lasten synnyttyä,alkoi alko ongelmat ja väkivaltaisuus.En koskaan ois uskonut niin "kunnollisesta" miehestä olevan siihen,kaksi katkennutta kylkiluuta itselleni sain ja murtuneen käden.Sekä ikuiset arvet sieluun,kuinka ihminen voi niin muuttua.
Lapset olivat onneksi pieniä,joten ei niin hyvin muista isäänsä.

Isä ei tapaa lapsiaan,juo ja pitää hauskaa-kuulemma.Meillä on uusperhe,jo 4 vuotta koossa.Ongelmia on,mutta niin on jokaperheessä.Yritämme parhaamme ja lapsilla on tasapainoinen ja hyvä isäpuoli joka välittää.

lapseni olisivat varmasti kärsineet enemmän bioisänsä kanssa kuin nyt tässä uudessa perheessä.

Turhaan toitotetaan kuinka aikuiset antavat periksi liian helposti,ehkä osa sitäkin,mutta jos lasten turvallisuus uhattuna,on mietittävä mikä paras.