Aamutv:ssä oli pohdintaa siitä, että kannattaisiko alentaa ruoan alv:tä vai esim. nostaa työmarkkinatukea, jotta köyhä hyötyisi siitä todella.
Ruoan alv:n laskemisesta taitaisi suurin hyöty mennä kaupalle, joten sitä ei kannattaisi tehdä, jos todella halutaan auttaa heikossa asemassa olevaa. Alv:n alentaminen lisäisi myös rikkaiden tuloa. Ja rikkaan tulollahan ei ole isänmaata sen jälkeen, kun perustarpeet ovat tyydytettyjä. Joten menetys yhteiskunnalle olisi näin maksimaalinen.
Soininvaara ehdotti työmarkkinatuen korotusta. Sekään ei auttaisi todellisuudessa, koska korotuksen söisivät verotus, asumistuki ja toimeentulotuki, koska tukien yhteensovitus tehdään bruttotuloista.
Soininvaaran ehdotus alle tuhannen euron tulojen verottomuudesta olisi tietysti paras ratkaisu, mutta sitä tuskin tehdään, sehän auttaisi aidosti köyhää. Siitä tulisi paras hyöty myös yhteiskunnalle, koska köyhä joutuu panemaan kaiken tulonsa jokapäiväiseen kulutukseen, joten verottomuudesta köyhälle annettu hyöty olisi tavallaan vain lainaa ja palaisi kiertoon.
Toiseksi paras keino auttaa heikoimmasssa asemassa olevaa, olisi työttömän verotuksen alentaminen. Nythän jo työmarkkinatukea saava joutuu normaalisti maksamaan tuestaan 20 % veroa. Sen rasite kertautuu siinä, että mm. asumistukea määriteltäessä työmarkkinatuki otetaan huomioon bruttona.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä tapa auttaa köyhimpiä (niin lapsiperheitä kuin sairaseläklläisiäkin) olisi myös toimeentulotuen päivittäminen niin että se vastaisi nykykuluja. Samoin pitäisi tehdä ehdottomasti samanmukaiset ohjeet koskien kaikkia kuntia ja kaupunkia, niin ettei joku yksittäinen elämästä vieraantunut yksilö pääse aiheuttamaan katastroofia paikkakunnalla toimivaltansa puitteissa.
Ruuan ALV:n laskeminen heijastuu väistämättä kuluttajahintoihin, kauppa ei voi pitää hyötyä itsellään. Elintarvikekaupan kilpailu pitää huolen siitä, että hinnat laskevat ennen pitkää. Näinhän kävi myös silloin, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi ja ruuan ALV putosi 22%:sta 17%:iin.
Ruuan arvonlisäveron laskeminen on myös sosiaalisesti oikeudenmukaista. Jokainen ihminen syö suurinpiirtein saman verran, rikas tosin ehkä hieman kalliimpaa ruokaa kuin köyhä. Lapsiperheiden, opiskelijoiden sekä pienituloisten tuloista verrattuna muihin perheisiin suhteellisesti suurempi osuus kuluu ruokaan, joten he myös hyötyisivät veronalennuksesta enemmän.
Jos verukkeena kieltäytyä ruuan ALV:n laskemisesta käytetään sitä, että sosiaalitukien varassa olevat eivät hyödy, kun indeksiin sidotut tuet jäävät nousematta, muistettakoon, ettei esimerkiksi opintorahaa tai lapsilisää ole sidottu indeksiin. Siitä huolimatta hallituksella ei ole tunnontuskia jättää näitä etuisuuksia korottamatta vuosi toisensa jälkeen. Sitä paitsi: jos etuisuuden euromäärä ei nouse mutta ostovoima pysyy samana, tämähän vain pienentää tuloloukkuongelmaa. Työn vastaanottamisesta kun hyötyisi suhteessa hivenen enemmän kuin nyt.