Kiroilu on

vähentynyt miltei loppunut.. Sen taisi aiheuttaa Kaarlo hyvä kun tippui...Nyt voi jo katsella 24/7
BB voisi tehdä viikko tehtäväksi jokaiselle tehtävän että jokainen suunnittelee päivän ruuan aamu ja iltapaloineen, Päivälliset ja lounaat alkukeittoineen jälkiruokineen nähtäisi kuka talossa osaa suunnitella ja valmistaa ruokaa...Kyseinen henkilö olisi kokki ja saisi kaksi keittiöapulaista valita itselleen.Jotka auttavat pienissä asioissa kuten perunoiden kuorimisessa ja salaatin pilkkomisessa mutta muuten kokki tekee kaiken itse.....
2249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vähennetty, mutta kyllähän siellä kiroilivat mm Sorella, Mira, Jani ja Kakikin.

Äänestä

miten suomessa kiroiltiin 80vuotta sitten? 50vuotta sitten?

vaikka usa hössötääkin sitä yläluokan ihmisten hienostokulttuuria ja eurooppaa yritetään modernisoida kliiniseksi japaniksi missä ei saa sylkeä kadulle ja jokainen ruoka tarkastetaan 5:sti päivässä, niin silti kiroilu kuuluu puhetapaan ja ilmaisutyyliin riippuen tilanteesta. jos hermostuu "vitsillä" niin sillon on pakko kiroilla, kaarlolla oli hyvä syy, koska se toi massiivisuutta vitsiin koska se "vedettiin niin yli". jos et tajua esim huumorinkerronan piirteitä ja kerrontatavan vaikutusta koko vitsiin, niin varmaan luet pikkukalle vitsejä ja kerrot vitsejä mihin ihmiset nauraa väkisin.

HENA mun mielestä kiroili "turhaan" silleen niinkun "heitätkö sen vittu saatanan maidon helvetit tänne näi?" kun taas kaarlon kiroilu oli vitsin painottamista "agressiiviseksi" millonka sille koko agressiivisuudelle nauretaan = eli se kiroilu / riehuminen on 95% koko vitsistä.

tiiän paskoja vitsejen kertojia ja tilanteiden selittejöitä jotka kertoo niin asiallisesti ja hillitysti, että vitsistä lähtee koko ydin. kerrontapa on 80% koko vitsistä, väärin kerrottu hyvä vitsi ei naurata niinkuin hyvin kerrottu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomattavasti kirjoitti:

vähentynyt miltei loppunut.. Sen taisi aiheuttaa Kaarlo hyvä kun tippui...Nyt voi jo katsella 24/7
BB voisi tehdä viikko tehtäväksi jokaiselle tehtävän että jokainen suunnittelee päivän ruuan aamu ja iltapaloineen, Päivälliset ja lounaat alkukeittoineen jälkiruokineen nähtäisi kuka talossa osaa suunnitella ja valmistaa ruokaa...Kyseinen henkilö olisi kokki ja saisi kaksi keittiöapulaista valita itselleen.Jotka auttavat pienissä asioissa kuten perunoiden kuorimisessa ja salaatin pilkkomisessa mutta muuten kokki tekee kaiken itse.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu