Herkkä koira

Meillä on koira ja kaksi kissaa. Koiramme on bordercollie ja todella herkkä. Eli ongelma on siis se, että kun joudun komentamaan kissoja äänella on koira aivan varma, että häntä komennetaan. Koira ottaa siis sellaisen "super-reppana-anteeksi että olen olemassa" ilmeen ja tulee pyytämään minulta anteeksi. Komennamme kissoja (puolivuotiaita) usein suihkupulolla, mutta kyllähän sieltä aina joku kirosanakin tulee. :) Tuntuu, että muutenkin koira on aina ihan varma, että kaikki koskee häntä. Ideoita miten toimia?? Kiitos!
2337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

2 kissan ja koiran kanssa tällanen järjestely:
Komentaessani kissoja sanon kissan nimen ennen käskyä ja katson vain kyseistä eläintä. "Dali alas pöydältä." Opetin kissat pentuna jo yhdistämään kiellon sormien napsautukseen. En siis välttämättä joudu käyttään ääntä. Ja jos käsken äänellä, en korota ääntä enkä ole vihainen, tiukka kyllä. Koiraa ja toista kissaa en noteeraa ollenkaan, siis en katso edes niitä. Ja muutaman minuutin kuluttua kutsun koiran luokseni saamaan rapsutuksia, samoin toisen kissan. Väärin tehnyt joutuu tuleen itse luokseni hakemaan anteeksiantoa. En kutsu sitä luokseni.
Aika nopeasti koira tottui siihen, se "tuntee" kissat nimeltä. Samaten kissat tietävät millon komennan vain koiraa. Mulla kissat oli ollu pari vuotta ennen kun koira (joka oli myös 2-vuotias) muutti taloon.

Äänestä
  • Pitää panostaa tohon nimen sanomiseen. :) Meillä oli koira ennen kissoja. Koira on siis tottunut siihen , että jos meillä puhutaan jollekin eläimelle niin se on sitten hän. :D Toivottavsti tämä tästä ajan kanssa rauhoittuu. Pelotttaa, että koira stressaantuu siitä, että hän kuvittelee, että kaikki komentamiset koskee aina häntä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elukka kirjoitti:

Meillä on koira ja kaksi kissaa. Koiramme on bordercollie ja todella herkkä. Eli ongelma on siis se, että kun joudun komentamaan kissoja äänella on koira aivan varma, että häntä komennetaan. Koira ottaa siis sellaisen "super-reppana-anteeksi että olen olemassa" ilmeen ja tulee pyytämään minulta anteeksi. Komennamme kissoja (puolivuotiaita) usein suihkupulolla, mutta kyllähän sieltä aina joku kirosanakin tulee. :) Tuntuu, että muutenkin koira on aina ihan varma, että kaikki koskee häntä. Ideoita miten toimia?? Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu