Olen harkinnut jossain vaiheessa hankkivani chow chow:n. Omistaako kukaan kyseistä rotua? Minkälainen luonteeltaan ja millaiselle ihmiselle sopiva? Kertokaa kaikkea,kaikki info tervetullutta :). Kiitos vastanneille.
Chow Chow
Pöhköliini
2177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Chow chow on hyvin itsenäinen (ja itsepäinen) koira, ns. koiramaailman kissa. Se ei harrasta riehumista eikä hörsyilyä, eikä ole erityisen leikkisä. Choweilla on jurottava ja sisäänpäin kääntynyt olemus, ja niiden rtumäärietlmään kuuluu, etteivät ne ole kovin kiinnostuneita muista koirista ja ihmisitä.
Kuitenkin chowi on äärimmäisen lojaali omistajalleen, ja sitä onkin kuvattu kuin vanhaksi puolisoksi: sen läsnäoloa ei huomaa ennen kuin koira on poissa. Chowi saattaa vaivihkaa seurata sinua huoneesta toiseen muttei kuitenkaan vaadi huomiotasi, ja aikusen koiran omistajavaihdos voi olla äärimmäisen raskas.
Chow pärjää varsin hyvin itsekseen, mutta aikatauluisen ja kiireellisen ihmisen ei kannata sellaista ottaa- se kun saattaa vahvana koirana venyttää lenkkiä mieleisensä pituiseksi ja keksiä muita tempauksia, jotka venyttävät kiireisen ihmisen pinnaa äärimmilleen.
Chowi on luotettava ystävä, mutta nimenomaan ystävä- sitä ei paljon määräillä.
ahah