Onko sopivaa elämänvaihetta vauvalle?

niin tarkkaan.
Nyt kun kaikki muu ois hyvin ja kohdallaan ja saisi tulla niin eipä sitten ole tullutkaan.

Meidän perheessä vauvalle oikea aika on heti, kn molemmat osapuolet sitä haluaa ja pystytään perustarpeet täyttämään, rakautta ja huolenpitoa. Joskus jaksan ihmetellä, kun monet kritisoi jos tekee lapsia ennen kun kaikki on "valmiina"! Kuka sen teidän valmiin määrittelee? Ei kaikki halua omakotitaloa ja volvoa, eikä tarttekkaan. Ei pieni varmasti pidä lapsuuttaan jälkeenpäin huonona, vaikka olisittekin asuneet aina vuokralla kerrostalossa, jos vaan on saanut lämpöä ja huomiota. Sekä tietysti perustarpeet kuten ruoka yms.. Mutta melko vaatimattomissakin oloissa voi kasvattaa ihania ja onnellisia lapsia.

Itse en ainakaan ikinä muuten "ole valmis", saati sitten elämäntilanne.

mä olen kyllä vankasti sitä mieltä ettei lapsen tekoon ole oikeaa ikää..kunhan on itse kasvanut aikuiseksi ja on kykenevä pitämään huolta lapsesta. itse elän myös parisuhteessa jossa molemmat ollaan 20v oltu myös yhdessä 3-vuotta ja valmistuttu ammatteihin kumpikin on määräaikaisissa työsuhteissa, vauvasta on puhuttu ja aloittaisimme sen tekemisen vaikka heti huolimatta vuokra-asunnosta ja märäaikaisista työsuhteista, mutta meillä vauva jutut siirtyy mieheni armeijan (jota hän siirtänyt opiskelujen vuoksi näin pitkälle)takia vuodella eteenpäi..elämää ei kuitenkaan voi suunnitella kauheesti pidemmälle koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu joten liika odottaminenkin on pahasta joten ei muuta kuin tsemppiä teille ja ruvetkaa ihmeessä niihin vauvapuuhiin :)

Mun yks tuttu pariskunta sai just samanlaisessa elämäntilanteessa vauvan, ja hyvin näyttävät pärjäävän. Hankkivat paljon tavaroita käytettynä. Kyllä se niin on, ettei meidän nuorten naisten kannata tässä pätkätyöviidakossa tuhlata hedelmällisintä ikäämme työnantajille.

"Vauvoja ei tehdä, vaan ne syntyvät rakkaudesta".

Olen suurimmaksi osaksi muiden kanssa samaa mieltä siitä että ei sitä loputtomiin kannata jäädä odottaan sitä "hyvää aikaa" koska sitten kun olette töissä niin tulee jotain muuta. Aina elämässä tulee eteen uusia asioita minkä takia lapsentekoa voisi siirtää, mutta sillä tyylillä sitä voisi siirtää loputtomiin!

Olen kuitenkin myös vahvasti sitä mieltä että parisuhteen täytyy olla siinä pisteessä että vauvan on siihen mahdollisimman hyvä tulla! Minä (ja mieheni) haluttiin mennä naimisiin ennen vauvaa, mutta tiedän että se ei ole nykypäivää!! Varmistakaa myös että olette saaneet kahdinkeskiseltä ajalta kaiken irti koska sitä ei sitten ole vuosikymmeniin!
Vakaan tulevaisuuden lapselle pystyy varmistamaan onnellisella ja täyteläisellä parisuhteella!

Onnea päätöksillenne :)

että vauva-arki on raskasta ilman rahahuolia ja ikävää pientä asuntoa ja kurjaa asuntoaluettakin. Joten kun puitteet on kunnossa ja elanto varmaa, voi oikeiasti keskittyä nauttimaan vauvasta. Olen todella tyytyväinen siihen, että vaikean ja vähäunisen vauvan vauva-aikana, meidän ei tarvinnut murehtia raha-asioita - se siitä olisi vielä puuttunut! Sen verran koville ottaa, jos lapsi ei nuku kahtatuntia pidempään koskaan.

Olemme 22-vuotiaita avopuolisoni kanssa. Takana on viisi yhteiselon vuotta, edessä vielä paljon opiskelua (yliopistossa molemmat). Aikoinaan ehkäisy otti ja petti, vuoden ikäinen pikkuneiti nukkuu tuossa tyytyväisenä. Pidän ns. vahinkoraskautumista elämäni ihanimpana asiana.

Rahaa meillä ei ole liikaa, mutta kuitenkin tarpeeksi. Rakkautta sitäkin enemmän. Ei ole autoa, omaa taloa tai säästöjä, mutta on avuliaita sukulaisia ja ihania ystäviä.

Itse en usko, että lapselle on koskaan oikeaa hetkeä. Kun liian kauan odottaa sopivaa sekuntia, lasta ei tulekaan. Tai harvinaisemmissa tapauksissa - lapsi ei tunnu enää mahtuvan siihen täydelliseen parisuhteeseen, täydelliseen kotiin ja täydelliseen arkeen. Usein aikakaan ei ole täydellinen, sillä aina tulee olemaan joko oma koti haussa, remontti kesken, kiirettä luoda uraa, siskon sairaus tai muuta stressiä.

Tietenkin teet, kuten tahdot. Tämä oli vain minun henkilökohtainen mielipiteeni. Toki on lopuksi myönnettävä, että tällä hetkellä toppuuttelen vauvakuumetta itsekin, koska olisi joskus mukava valmistua. :)

Hyvää syksyn jatkoa!

Hei!

Avomiehelläni meni vauvan teko ajatuksen totutteluun vuosi, nyt on heitetty pillerit nurkkaan ja odotellaan mitä tuleman pitää.

Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä että paras hetki on mikä tahansa hetki. Miehelläni on taas asiasta ollut "vanhanaikaisempi" ajattelutapa eli pitää olla naimisissa, oma talo, säästöjä, kummallakin vakityöpaikat jne. Omaa kantaani taas olen perustellut esim. sillä, että entäs jos me ei voidakaan saada lapsia? Sitä ei me, eikä kukaan voi tietää ennen kun ollaan yritetty. Ja entäs sitten kun meillä on ne vakityöt, omatalo ja vähän säästöjäkin sukanvarressa -ja ikää reilusti yli kolmekymmentä- ja meille selviääkin ettei me voidakaan saaha lapsia?! Ei siihen paljon jää vuosia hedelmöityshoidoille ja riskiraskauden mahdollisuus vaan kasvaa...(minä tällä hetkellä 27, mies täyttää 29).

Ja sitten se raha... Kyllähän se elämää helpottaa jos rahaa on niin paljon ettei tarvii joka senttiä laskee, mut vähemmälläkin tulee toimeen. Se on niin paljon kiinni ihan elämäntavoista ja siitä kuinka paljon on valmis tekemään "uhrauksia" lasten/perheen vuoksi. Tämän on myös mieheni tajunnu, kun on seurailtu tuttujen elämää, joilla on lapsia ja joillakin jopa tulot pienemmät kun meillä.
Oma siskoni sai esikoisensa 19-vuotiaana, koulu jäi kesken ja mies oli just valmistunu ja etti töitä. Nyt niillä on 6- ja 2,5-vuotiaan terveet, onnelliset lapset, miehellä vakitöitä, sisko taas opiskelemassa, oma talo ja laina -ja hengissä ovat selvinneet!!! Ja sisko sanoo ettei päivääkään vaihtais pois, et se siitä rahasta ja oikeesta ajoituksesta...

Mutta loppuin lopuks jokainenhan sen päätökseen tekee sitten itse tai parisuhteessa tietenkin yhdessä. Mutta älkää painostako toisianne, se tuottaa parhaan tuloksen.

Oma mieheni tuli noin 3 viikkoa sitten töistä kotia, halas minnuu ja sano: "tiiätkö mitä. tuossa kun ajelin kotio, niin mulle tuli vastaan pyörillä kaks sellasta ekaluokkalaisen näköstä pikkutyttöö posket punasena ja kypärät vinossa. ja se oli niin hellyttävä näky, et ensimmäisen kerran ihan oikeesti tuntu siltä miten kiva ois kun joskus ois meilläkin semmonen lettipäinen pikkutyttö".

Tuon jälkeen en oo sitten pillereitä syöny :)