Yksi todella haittaa ja harmia ja oikeesti köyhien asemaa heikentäviä ovat nämä ns. asiosidonnaistyöttömät.
Heidän kun ei tarvii ottaa työtä vastaan, jos se ei satu miellyttämään. Sen sijaan he katsovat olevansa oikeutettuja lojumaan työttömyystilastoissa jakamassa sitäkään vähää työtä/koulutusta mitä pitkäaikaistyöttömille olisi tarjolla.
Palkkaa pitäis olla aina enemmän kuin ennen. Olisiko aika jo korjata asenteita ja ottaa työ kun työ jos sitä tarjotaan, etenkin kun on aloja joilla työntekijöistä on todella pulaa!
Heidän kun ei tarvii ottaa työtä vastaan, jos se ei satu miellyttämään. Sen sijaan he katsovat olevansa oikeutettuja lojumaan työttömyystilastoissa jakamassa sitäkään vähää työtä/koulutusta mitä pitkäaikaistyöttömille olisi tarjolla.
Palkkaa pitäis olla aina enemmän kuin ennen. Olisiko aika jo korjata asenteita ja ottaa työ kun työ jos sitä tarjotaan, etenkin kun on aloja joilla työntekijöistä on todella pulaa!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos työtön kieltäytyy työstä niin karenssihan siitä seuraa ja ammattisuoja kestää vain kolme kuukautta.
Ei ansiosidonnainen päiväraha välttämättä ole suuren suuri ja kyllä heidänkin on otettava työtä vastaan. Herää myös kysymys, että miksi pitäisi ottaa vastaan työ kuin työ, jos on itsensä kouluttanut sellaiseen työhön, jota tykkää tehdä, mutta ei sillä hetkellä saa sitä työtä. Aika harva varmaan haluaa olla työttömänä, mutta onhan toki heitäkin olemassa. Ja monelle alalle myös tarvitaan nykypäivänä koulutus esim. siivoojaksi et pääse ellei ole koulutusta tai työkokemusta, eikä monella taas ole varaa lähteä opiskelemaan.
No, ottaa vaan sen työ kun työ ja kattelee samalla sitä oman lempityönsä löytymistä. Kyllähän niistä viraapeleista pääsee päivässä eroon ja onhan se koeaikakin olemassa.
Ja se on totta siivustyöhön en esimerkiksi insinööriä ottais missään tapauksessa. Siivoustyö on vaativaa hommaa ja yks töppö voi pilata kerralla (väärällä puhdistustavalla) ison alan lattiaa.
Nuo sinun väitteesi eivät pidä paikkaansa. Olen työskennellyt alalla,joten tiedän asian.
Jos työttömälle lähetetään työhön/koulutukseenosoitus, niin työhön/koulutukseen on haettava karenssin tai 3 kk:n työssäoloehdon (jos aikaisempi karenssi pohjalla) uhalla riippumatta siitä, saako ansiosidonnaista tai muuta työttömyystukea.
Vain juuri työttömäksi tulleet ammattihenkilöt voivat kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kieltäytyä työstä, joka ei vastaa heidän ammattiaan, mutta tämäkin oikeus väistyy, jos paikkakunnalla ei ole saatavissa ammattia vastaavaa työtä.
Kukaan ei loju työttömyystilastoissa omasta tahdostaan, vaan pakosta. Ansiosidonnainen päiväraha on nykyään aika pieni, on vain aniharvoja poikkeuksia, joilla se on edes kohtuullisella tasolla. Tällöin on kyse tosi isolta palkalta työttömäksi jäänyt. Heitä on harvassa.
Ansiosidonnasessa on myös tuloleikkuri näin ->
"Jos kuukausipalkka ylittää 2 115 euroa = 90 x peruspäivärahan määrä, ansio-osa alenee ylimenevältä osalta 20 prosenttiin."
Lähde: http://www.tyj.fi/default.asp?id=24
Ja mikäli on isopalkkaisesta työstä työttömäksi joutunut niin kannattaa hakea töitä heti, sillä mitä pidempi työttömyys sitä vakeampaa saada töitä.
mielipiteesen.
Arvaisit vain kuinka epatoivoista taalla on kielitaidottoman tyonhaku.
Varmaan ei kolmeen kuukauteen tule yhtaan osoitusta!
ei kannata otta provisiopalkkasta työtä jossa ei ole pohjaa.
Kaiken lisäksi saa palkan toteutuneista jutuista ja vasta parin kolmen kuukauden päästä aikasintaan.
Eli milläs eläs jos menis näihin töihin.
jos et ole tutustunut asiaan aikaisemmin.
jos olet ansiosidonnaisella ja sulle tarjottaisiin osa-aikatyötä,sinulla on perusteltu syy kieltäytyä vastaanottamastatyötä,jos palkka työstä jää pienemmäksi kuin ansiosidonnainen(johon lasketaan työn vastaanottamisesta aiheutuneet kulut).Onko järkeä ottaa vastaan työ kun olet oikeutettu sinulle kuuluviin korvauksiin!Oma vika jos ei kuulu liittoon .
Olen ansiosidonnaisella, mutta tällä hetkellä minulle tarjotaan parin päivän keikkaa silloin tällöin ja 4 tuntista.
Ja heti on rahapakka sekaisin ja päivärahat venyy, kun olet ollu töissä.Sillä ei paljon eletä!
Kyllä työnantajienkin pitäisi arvostaa ihmisiä, eikä käyttää orjavoimana.
Toisekseen ei meillä ole varaa kieltäytyä, samalla lailla rapsahtaa karenssi.
Miksiköhän itse olet KELA:n rahalla? Eikö ole ollut töitä ja ole kertyny 10 kk:ta vai oletko saita yrittäjä, joka haluaa kaikki omaan pussiin?
jos kieltäydyt ottamasta vastaan työtä joka on vähintään 5 päivää, kahta osaaikaista päivää ei lasketa, ellet ole tehnyt sopimusta, tarvittaessa töihin kutsuttava.
oikeesti heikentävä ryhmä on nää kelakorvaus miehet ne kun painaa ilmasiks vaan hymysuin ja nauttii siitä 8euron verovapaasta ylläpitokorvauksesta ,ansionaisensitojat jäävät ilman niitä vähiäkin töitä ku karensswin pelkääjät tekee ilmasiks ne tekee ne ansionaisensitojatkin noita ilmais hommii ku taitaa niillekin tulla noita karensi uhituksia hanskat tiskii ja karenssit päälle kävi mitä kävi.hahhaa hahhaaahaaa
Työnantajat ottavat töihin vain lyhytaikaiseti työttömänä olleita tai mielellään suoraan toisen työnantajan palkkalistoilta.
Pitkäaikaistyöttömät kelpaavat vain ilmaiseksi työntekijäksi erilaisten työharjoittelujaksojen kautta ja tämän vuoden alusta tämä tilanne on vain vahvistunut.
Eli ansiosidonnaisella päivärahalla olevat ja pitkäaikaistyöttömät ovat aivan eri tasoilla.
Työllisyyskurssin ajalta ansiosidonnaisen laskuri pysyy paikallaan, joten ansiosidonnaista saavan kannattaa hakeutua päivähoitoon - myös puolison tulojen vuoksi täysin ilman työttömyyskorvausta olevan kanattaa hakeutua päivähoitoon. Jotkut seuraa vailla olevat pitkäaikaistyöttömät myös haluavat hakeutua työllisyyskurssille, mutta koulutuksellista arvoa noista työllisyyskursseita ei juurikaan ole. Hyödyllisille työllistäville kursseille tietenkin valitaan jo päteviä ihmisiä ei pitkäaikaistyöttömiä.
Kieltäytyikö joku ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa nostava sinun tarjoamasta surkea palkkaisesta hommasta? Miksi et palkkaisi pitkäaikasityötöntä silloinhan ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha ei olisi haittana?
Hyvinhän sinä ymmärsit. En ole palkkaamassa ketään, en ansiosidonnaista, en pitkäaikaistyötöntä.
Syyttely tulvasta johtuen (se koira älähtää johon kalikka kalahtaa) kertonen itsestäni sen verran, että olen kyllä kuulunut aikoinani liitoihin ja kaikkiin mahdollisiin ja myös maksanut maksut.
En ole senparemmin työmarkkinatuella kuin ansiosidonnaisillakaan tai työttömyyspäivärahoillakaan, yrittäjäksi en ole vahvasta painsostuksesta huolimatta ryhtynyt. Tulen ihan hyvin toimeen omillani, vaikkakin kuulun köyhällistöön.
Pitkän työurani aikana olen vain tehnyt sen havainnon, että toiset saa, kun taas toiset jätetään kokonaan ilman, niin ja nyt en todellakaan puhu sänkyseurasta.
Röyhkeys palkitaan ja sitä suositaan, mutta jos oikeesti pitäis olla pienemmän ja vähäosaisemman puolella, niin kiireen vilkkaan häivytään ja vain mersuvolvon perävalot vilkkuvat, että se näistä ansiosidonnaisista. Pahimmat puukottajat istuvat lähimmässä ammattiosastossa. Ja sielä ne työpaikatkin jaetaan sulle-mulle.