Olen maksanut ajallani lomamatkan, joka tehdään reittilennolla. Nyt näyttää pahalta, että ainakin osa rahoista menee. Sen lisäksi tulee valtavasti mielipahaa ja loma "palaa" kotona makaamiseen. Kuka siis saa osan rahoistani ja miksi. Minä olen hoitanut asiani sovitusti ja en saa muuta kuin menetystä ja harmia. Miksi MINUN pitää maksaa tästä sotkusta - tuskin olen siihen syyllinen !!!!
Rahat menevät
väärä ase
3316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihmetyttää miten 2000-luvulla lakko mielletään äkkiä vääräksi aseeksi? Se on aivan laillinen keino etenkin kun Finnair on rikkoo toimillaan TES:n liitteenä olevaa sopimusta. Palvelualan työtaistelusta kärsivät aina sivulliset, jotka eivät saa sitä palvelua mitä haluaisivat.
Itsekin olin lähdössä reissuun perjantaina, mutta seison kuitenkin vankasti lentoemäntien takana, koska jos he nyt joutuvat perääntymään, me kärsimme siitä tulevaisuudessa kaikki.
Finnairin toimet ovat esimerkki Suomeen pesiytyneestä vääränlaisesta, selkärangattomasta johtamisesta, joka on jo vallannut valtionyhtiötkin. Ennen hyvästä tuloksesta palkittiin henkilökuntaa, nyt nähtävästi rankaistaan.
Hyvä lentoemännät! Hienonen vaihtoon!
En tiedä Finskin emojen palkkoja . Sen sijaan tiedän että viimeisen viiden vuoden aikana olen koko ajan vähentänyt lentoja Finskillä , ja vastavasti lisännyt lentoja Blue1:lla sekä German Wingsillä . Ja syynä on hinta/palvelutasot.
Jos kaikki muutkin toimivat samansuuntaisesti, niin Teiltä , Arvoisat Finskiläiset, loppuu pian asiakkaat.
Hienonen tekee sen mitä hänen täytyy tehdä , eli koettaa säätää Finskiä kilpailukykyiseksi.
Eikä siinä auta yhtään se, että emojen liitto härkäpäisesti kieltäytyy näkemästä kilpailutilanteen.
Minä ja tuhannet muut äänestämme jaloillamme joka päivä. Eikä siinä äänestyksessä perinteet juuri velvoita.
Nimenomaan näistä lakkoiluista kärsimme kaikki, koska tulevaisuudessa ei ehkä enää ole suomalaista lentoyhtiötä, koska se on joutunut
hinnoittelemaan itsensä ulos markkinoilta liian suurien sisäisten kustannuisten takia.
Tämä on selvästi samanlaista kiristystä kuin muut
avainryhmät kuten tv-toimittajat ja lääkärit ovat käyttäneet aiemmin eli ryhdytään aina lakkoon juuri kun paras tai kiireellisin aika
olisi käsillä ja työt pitäisi hoitaa.