Kymmenen keskustapuolueen Kainuulaisjäsentä vaatii keskustan Kainuunpiirin eduskuntavaalien ehdokasasettelun kumoamista.
Kajaanin kärjäoikeudelle jättämässään kanteessa he vaativat sekä piirikokouksen että piiritoimikunnan ehdokasasettelupäätösten julistamista pätemättömiksi.
Kajaanin kärjäoikeudelle jättämässään kanteessa he vaativat sekä piirikokouksen että piiritoimikunnan ehdokasasettelupäätösten julistamista pätemättömiksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onneksi on puolueita joissa osataan yhteistyö.
Perussuomalaisissa on vallesmanni jolta saa tavallinen ihminen tietoa ja lain suomaa turvaa, oikeen lakien mukkaan.
Eikä pelkää Puolnkalaisia polliisiakaan.
Kannattaa soittaa nimismiehelle kertoo vähän miten laki on Kainuussa ja Suomessa...
Keskusta ei ole minun rehellisen opettajan puolue. Heräsin ja muutin kantaa kun kuulin kolleegan kohtalosta...
keskusta on veren kirousta, ja sovinistien touhua. Kerron kokemusta, tämä on vaihtunut PERUSSUOMALAISUUTEEN
Kerro Sokrates nyt meille tavallisille tallaajillekin niiden kepulaisten nimet, jotka olivat allekirjoittaneet kanteen. Kyseessä on jo nyt julkinen tieto, mutta en viitsisi lähteä talsimaan käräjäoikeuden kansliaan.
Kerro jo tänään nimet tällä palstalla, kiitos.
kertoi valittajien nimet. Tuli mieleen ammoin lukemani sarjakuva Asterix ja riidankylväjä.
Tuulikki Moilanen Puolanka, Aki Karjalainen Kajaani, Tauno Anttonen Vaala, Aune Kemppainen Kajaani, Arja Lehto Kajaani, Helena Virvasalo Puolanka, Helena Aaltonen Sotkamo, Lauri Nyman Kajaani, Pekka Turpeinen Kajaani ja Leena-Kaisa Pärkkä-Hietala Vaala. Maakunnan parhaat voimat.
Eikös se ollut juuri tämä Nyman joka puheenjohtajan äänellään lopetti Mainuan koulun toiminnan ?
henkilöiden kohdalla voi sanoa, että self control pettää pahasti. Toisaalta osa noista henkilöistä on aiemminkin ollut vastatuuleen huitojia, kuka millaisessakin asiassa.
No, itse olen tavallaan tyytyväinen, että jurrit jurputtavat, koska tuollainen jos mikä heikentää kepumafian uskottavuutta.
ne ovat ?
Eikös se kainarissa yleisönosastossa joku kepun toiminnajohtaja nimittänyt näitä kantelijoita untuvikoiksi ?
"untuvikkoja". Eiköhän heissäkin liene ne agitaattorit ja perässähiihtäjät.
jakava puolue on varsinainen riitapesä. Olisikin
mielenkiintoista tietää paljonko Kajaanin kepu
on Itään tilivelvollinen semminkin kun kaupungin
Budjetti on perseestä auki.
Kepun vanhat konnat hoiteli kokoukset niin, ettei porukat voineet tehdä esityksiä. Että sellaista demokratiaa kepussa. Kainarihan uutisoi kokouksen päättyneen sekasortoon. Ihan oikein, että joku pistää ne konnat oikeuteen vastaamaan. Kaikenlaisia diktaattoreita ne siellä johtotehtävissä pitää.