Olen tekemässä opintotyötä nuorten uskonnollisuudesta ja pyytäisin kaikkia innokkaita vastaamaan pariin kysymykseen :) Ei tarvitse olla nuori, jotta voisi vastata vaan ihan yleisestikin saa vastata :) Eli miten koette kirkon/uskonnon roolin elämässänne? Miten kirkko voisi houkutella nuoria lisää toimintaansa? Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, ettei kirkkoa välttämättä koeta enää tärkeäksi osana elämää? Varsinkin nuorten osalla? Kiitoksia kaikille, jotka jaksavat vastata :)
Hyvää syksyä!!
Hyvää syksyä!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Eli miten koette kirkon/uskonnon roolin elämässänne? "
Kirkot voitaisiin minun puolestani laittaa tuleen, koska niiden oppi on pahasta. Uskonnon rooli on elämässäni melko suuri, vaikka sitä ei päälle päin näekkään. Olen hyvin fundamentalistinen, mutta jos etsitte "paska fundista", niin joudutte hakea muualta.
"Miten kirkko voisi houkutella nuoria lisää toimintaansa?"
Hirvittää pelkkä ajatuskin, mutta vastaan silti...
Kirkko voisi ensinnäkin vaihtaa urkujen musiikin toisenlaiseksi, esimerkiksi nuorille sopivammaksi musiikiksi. Esimerkiksi raskas hevikin on kristinuskon mukaan sallittua, mutta sitä kirkot eivät pysty nielemään. Ei se saastuta ihmistä, mikä menee suusta sisään, sillä se tulee ulosteena ulos. Se saastuttaa ihmisen, joka tulee suusta ulos, sillä se on lähtöisin sydämestä. Jeesuksen vanhat sanonnat...
"Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, ettei kirkkoa välttämättä koeta enää tärkeäksi osana elämää?"
Omalta osaltani, koska se ei vastaa mielestäni kristinuskon oppeja, vaan kiertää ne monesta kohtaa.
"Varsinkin nuorten osalla?"
Kaveriporukassa ei kehdata mennä, koska se on "noloa".
Itse pyydän anteeksi kaikilta niiltä, jotka arvostavat kirkkoa suuresti, mutta sanoinpa omat mielipiteeni.
Kirkkoa yrittää vain aivopestä nuoria heikkouskoisia ihmisiä. Parempi elää ateistina tai pakanana.
Eli miten koette kirkon/uskonnon roolin elämässänne?
-Eipä sillä juuri ole roolia elämässä. Mitä nyt koulun kanssa kerran vuodessa kirkkoon. JA sitten tietysti nämä yleiset juhlat hautajaiset/häät ristiäiset..Mutta ei muuten.
Miten kirkko voisi houkutella nuoria lisää toimintaansa?
- rippikoulua kun nuoret käy, niin voisi pitää nuorisotiloissa jotain seurakunnan "bileitä" missä olisi tarjolla limsaa,sipesejä, pitsaa..yms..ja muuta oheisohjelmaa vaikka elokuvien katsomista. Kyllä nuoret sitten innostuu kun ei pakolla tyrkytetä.
Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, ettei kirkkoa välttämättä koeta enää tärkeäksi osana elämää?Varsinkin nuorten osalla?
- länsimainen pinnallisuus ja itsekeskeisyys.
Ja kirkko ei paljoa anna nuorelle. Ainakaa näkyvästi.
1. miten koen uskonnon roolin...? No ei se niin suuressa roolissa ole, mutta kyllähän se aina joskus näkyy...
2. miten kirkko voisi houkutella...? lisää mukavaa nuortentoimintaa,hyvää gospel musiikkia näkyville, sillai että ihmiset näkis että uskonto on muutakin kun tylsät ussantunnit ja vielä tylsemmät kirkossa käynnit
3.mikä vaikuttaa ettei kirkkoa koeta tärkeäksi...? Ihmisillä menee niin hyvin että ne tuntee pärjäävänsä maailmassa omin voimin sillai että ne ei tarvii mitään yliluonnollisia heppuja auttamaan. SE myös että usko tuntuu hirveen velvottavalta esim että "pitää rukoilla ja lukee raamattua väh. kerran päivässä ja käydä kirkossa ja ehtoollisella ym." ihmiset ei halua velvoittaa itseään tällaiseen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=3000000000000010&posting=22000000020489060&view_mode=flat_threaded
Minusta kirkon ei pitäisi yrittää houkutella nuoria millään typerällä konstilla, vaan ne jotka uskoo jeesukseen ja näihin muihin tyyppeihin niin käyköön sielä ja muut jätettäköön rauhaan!
miks niitä nuoria pitäis "houkutella"
antakaa niitten olla rauhassa
Kiitoksia kaikille hyvistä vastauksista, olen todella kiitollinen :) Kun liikutaan uskonnon ja kirkon alueilla, on ymmärrettävää että ne herättävät ihmisissä tunteita ja erilaisia näkemyksiä. Siksi olen kiitollinen ihan jokaisen vastauksesta. Ja vastaus muutamille: olisin mielelläni haastatellut henk.koht. nuoria enkä näin netin kautta, mutta valitettavasti aikaa ei ollut tarpeeksi siihen. Mielestäni tämä toimi hyvin näinkin. Ja sitten vastaukseksi kysymykseen miksi nuoria pitäisi houkutella kirkkoon? Jos halutaan kirkon ja luterilaisuuden säilyvän Suomessa tulevaisuudessakin, tarvitaan uusi seurakuntalais-sukupolvi kun vanha sukupolvi häviää. Ja kirkon tehtävänä on ehdottomasti tulla lähelle ja tarjota vaihtoehtoja...Mutta jos koetaan ettei kirkkoa tarvita enää niin ei kai sitten tarvitse edes houkutella...Luultavammin suurin osa suomalaisista kuitenkin toivoo kirkon säilyvän...Aurinkoista syksyä kaikille!!
Kirkon rooli ei ole mun elämässä mitenkään hirveän merkittävä, vaikka sen rooli on vahvistunut tässä rippikoulun myötä.. Kirkon jutut esim. tuntuu vähän etäisiltä enkä mä ole samaa mieltä joistain sen asioista vaikka uskonkin Jumalaan.
Kirkko vois saada nuoria lisää toimintaan mm. järjestämällä erilaisia nuoria kiinnostavia tapahtumia, vuokraamalla tilojaan nuorten juttuihin (en nyt tarkota mihinkään huumebileisiin). Nuorten asenne varmaan menis vähän parempaan suuntaan jos seurakunnassa olis vähän vapaampi ja rennompi meininki :)
Varmaan sen takia kirkkoa ei koeta enää nuorten keskuudessa niin tärkeäksi, koska harvemmat uskoo enää Jumalaan/kuuluu kirkkoon ja asiat voi hoitaa muutenkin kun kirkon kautta. Joistain kirkon säännöistä on tullu vähän kun vitsejä eikä sitä oteta enää niin vakavasti kun ennen..
Kirkko ei ole elämässäni yhtään tärkeässä roolissa. Olen eronnut kirkosta, koska en hyväksy sitä mitä kirkossa opetetaan. En usko jumalaan, enkä edes periaatteestakaan voi kuulua sellaiseen lahkoon, joka on mielestäni vastenmielinen. Minulla on muutenkin pienet tulot, joten miksi ihmeessä kuuluisin vielä kirkkoon, maksaisin kirkollisveroa johonkin sellaiseen, mistä en itse mitään hyödy. Käsittämättömän naurettavaa. Nuorille pitäisi kertoa paljon enemmän mm. kirkosta eroamisesta ja muusta siihen liittyvästä, esimerkiksi koulussa.
Minä oikeastaan toivon, että koko uskonhömpötys katoaisi Suomesta kokonaan, sillä kirkko opettaa väärin asioita ja tämän huomasin rippikoulussa!
Eikä mitään nuorten houkutuksia tarvitse olla.
Nykyajan nuoret ovat sen verran "fiksuja", että ymmärtää kristinuskon olevan aivopesua ja rahastusta.