mietin vaan

Voiko olla että tämä sukupuoli mihin fyysisesti syntyi, ja jonka mukaan oli elänyt, oli jonkinlainen turva? Sellainen kuori minkä sisällä saattoi piileksiä ja pysyä turvassa kaikelta ja vältellä muuta maailmaa?
Tuota olen miettinyt.

Onko teillä muilla vaikeuksia tulla toimeen muiden ihmisten kanssa? Tutustua uusiin ihmisiin ennen hormooneja tai leikkauksia?
4746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulle tämä ruumis, jossa nyt elän ei ole mitään muuta kuin taakka. En voi piileksiä sen takana, koska en vapaaehtoisesti ole saanut valita sitä, että piileskelenkö sen takana vai en. Minut on pakotettu siihen vastoin tahtoani. Ja päinvastoin, muu maailma on vältellyt minua. Olen tavallaan tämän ruumiin vanki. Olen minä peiliin katsoessani, mutta siltikin peilikuvajaisessa näkyy sellaista, jota en itsekseni voi kutsua. Voitaisiin jopa puhua kahleista, sillä yhteiskunnan määräämät normit tavalliselle ihmiselle eivät nähtävämmin koske minua edes sen jälkeen, kun hoitoihin olen päässyt. Eivät koske, vaikka kuinka tahtoisin.

Minulla ei ole vaikeuksia tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Se on tosin häiritsevää, kun sitä huomaa sen, että jotkut ihmiset suhtautuvat keskustellessamme kasvotusten minuun kuin johonkin tautiin tai vajaaälyiseen. Myöskin seurustelu on sinänsä rajoittuneempaa, koska lokeroidussa järjestelemässä en ole lesbo, mutta en heterokaan. Itselleni olen mies, joka pitää naisista=hetero, mutta muut luokittelevat sen asian juuri sen mukaan, mitä näkevät päällepäin.

Uusiin ihmisiin tutustuminen ei sinänsä tunnu vaikealta. Pitää vaan toisinaan miettiä, että mitä sanoo kenellekin ja missä tilanteessa.

T ~FtM

Äänestä

Minulla tuo entinen "kuori" oli mielestäni pakko, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Kun pääsin kuoriutumaan siitä ulos, tunsin vapautuneeni ja saan elää nyt oikeaa elämääni.

Minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Aiemmin ongelmana oli se että jouduin piilottamaan suuren osan itsestäni. Tämä aiheutti hieman eristäytymistä eikä uskaltanut ystävystyä "liikaa" kenenkään kanssa. Nyt tilanne on parantunut, kun ei tarvitse enää salailla.

Äänestä
  • En tarkota että voisin tahdon voimalla muuttaa itseni naiseksi tai mieheksi, kun siltä tuntuu, pakon allahan minäkin olen. Tuli vain mieleen että kenties se oli myös piilopaikka, kun useasti mietin että tällä tavoin ei tarvitse ehkä tehdä mitään inhottavia hommia tai jos olen avuton niin minua autetaan heti. Kuka tietää oliko se vain ikä, kokemattomuus vai mikä puhui, mutta tuntui se kyllä siltä etten halunnut tehdä mitään, kokea mitään ja päästä helpolla kaikesta. Nyt arvostan vastuunottamista, otan rohkeasti kaiken eteentulevan vastaan enkä piileksi tai pakene mitään. Minulla on ylpeyttä (taakka että ilo) sekä nautin olostani omana itsenäni kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

    En ole salaillut transsukupuolisuuttani muilta, mutta pelkään torjutuksi tulemista, minkä takia olen hirveän epävarma muiden ihmisten kanssa. Pärjään hyvin, mutta en saa mitään yhteyttä muihin enkä siksi löydä esim. kavereita.

    Äänestä

  • käsittäkö kirjoitti:

    En tarkota että voisin tahdon voimalla muuttaa itseni naiseksi tai mieheksi, kun siltä tuntuu, pakon allahan minäkin olen. Tuli vain mieleen että kenties se oli myös piilopaikka, kun useasti mietin että tällä tavoin ei tarvitse ehkä tehdä mitään inhottavia hommia tai jos olen avuton niin minua autetaan heti. Kuka tietää oliko se vain ikä, kokemattomuus vai mikä puhui, mutta tuntui se kyllä siltä etten halunnut tehdä mitään, kokea mitään ja päästä helpolla kaikesta. Nyt arvostan vastuunottamista, otan rohkeasti kaiken eteentulevan vastaan enkä piileksi tai pakene mitään. Minulla on ylpeyttä (taakka että ilo) sekä nautin olostani omana itsenäni kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.

    En ole salaillut transsukupuolisuuttani muilta, mutta pelkään torjutuksi tulemista, minkä takia olen hirveän epävarma muiden ihmisten kanssa. Pärjään hyvin, mutta en saa mitään yhteyttä muihin enkä siksi löydä esim. kavereita.

    Mulle on käynyt niin että "erakkomaisesta miehestä" tuli avoin ja iloinen nainen, joka juttelee mielellään ihmisten kanssa. Moni pitää mua jotenkin kai eri ihmisenä, koska muutos on niin suuri. Vaikka se oma luonne vain on tullut esiin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jotain... kirjoitti:

Voiko olla että tämä sukupuoli mihin fyysisesti syntyi, ja jonka mukaan oli elänyt, oli jonkinlainen turva? Sellainen kuori minkä sisällä saattoi piileksiä ja pysyä turvassa kaikelta ja vältellä muuta maailmaa?
Tuota olen miettinyt.

Onko teillä muilla vaikeuksia tulla toimeen muiden ihmisten kanssa? Tutustua uusiin ihmisiin ennen hormooneja tai leikkauksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu