Eli kyselisinkin nyt, että löytyykö ketään joka olisi aloittanut "vanhoilla päivillä" yliopisto-opiskelun?
Yksi korkeakoulututkinto löytyy jo takataskusta ja alan työkokemusta on jo muutama vuosi. Nyt olen havainnut, että haluaisin tehdä jotain aivan muuta elämässäni... Eli onko "naurettavaa" hakea yliopistoon uudelleen vähän alle 3-kymppisenä ja vielä täysin toisenlaiselle alalle???
Yksi korkeakoulututkinto löytyy jo takataskusta ja alan työkokemusta on jo muutama vuosi. Nyt olen havainnut, että haluaisin tehdä jotain aivan muuta elämässäni... Eli onko "naurettavaa" hakea yliopistoon uudelleen vähän alle 3-kymppisenä ja vielä täysin toisenlaiselle alalle???
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse olen päälle 30 v. ja istun tällä hetkellä lukiossa preppaamassa fysiikkaa ja kemiaa. Tähtäimenä lääkis. Ja takana työkokemusta ja opintoja täysin toiselta alalta.
Ei ole myöhäistä. Ajattele asiaa näin päin: haluatko mieluummin koettaa onneasi nyt, motivoituneena ja valmiina opiskelemaan, kuin viettää loppuelämäsi "ohi meni" -tunnelmissa miettien olisitko kuitenkin voinut toteuttaa haaveesi?
Ymmärrän huolesi, sillä olen itsekin aikoinaan pyöritellyt samantyyppistä onko-27-vuotiaana-jo-liian-myöhäistä -mantraa.
Neuvoisin kaikkia saman asian kanssa painivia ottamaan askeleen taaksepäin ja suhtautumaan huoleensa realistisesti. Elämä ei ole ohi kolmekymppisenä eikä sen jälkeenkään. Opiskelun _aloittamiseen_ ei yleensäkään pitäisi tunkea ikäkysymystä -- se ei kuulu sinne ennen kuin vasta todella vanhuksena, ja silloinkin käsittääkseni vain siinä tapauksessa, jos aikoo tosissaan vaihtaa alaa ja tehdä täyspainoisesti uudella alalla töitä. Eri asia, jos haaveilee 95-vuotiaana valmistuvansa lääkäriksi ja tekevänsä alan töitä seuraavat 20 vuotta.
Useimmat ihmiset löytävät itsensä ja identiteettinsä vasta aikuisiällä; alan vaihto ei sen ikäisenä kaiketi ole hirmuisen harvinaista. Ette ole heittäneet muihin asioihin tai opiskeluihin kuluneita vuosia hukkaan vaikka ette olekaan istuneet terhakkaiden nuorten fuksien kanssa rinta rinnan yliopiston penkillä. Ottakaa elämänkokemuksenne ja käyttäkää sitä hyväksi opiskeluissanne ja lopulta uusissa töissä.
Ja nakatkaa jo ihmiset ne sukulaisten odotukset ja pitäisi-tehdä / täytyy-saavuttaa / pitää-suorittaa -jumit suolle. Päättäkää itse mitä haluatte, tehkää realistinen, järkevä suunnitelma ja sitoutukaa sen noudattamiseen. Muiden ihmisten niskojen nakkelut ja tuhinat huspois. Teille on syystä tai toisesta päätynyt juuri tämä elämä jota elätte, ja elätte sen tällaisenaan vain kerran. Tehkää siitä hyvä ihme sellainen, jota viitsii elääkin: joillekin se tarkoittaa lääkäriksi tuloa, joillekin jotakin muuta.
Kaikki tekemänne päätökset (ja päättämättä jättämiset) vaikuttavat suoraan tulevaisuutenne, se on selvä. Tutustukaa itseenne, vahvuuksiinne ja heikkouksiinne; ottakaa hallittuja, suunniteltuja riskejä. Pää pystyyn ja rohkeutta reppuun!
ja täysin samaa mieltä olen.
Hyvää tekstiä Henir! Itse aloitin uuden alan opinnot melkein 30-kymppisenä. Tein mielestäni oikean ratkaisun, vaikka välillä kieltämättä tuntee itsensä vanhaksi parikymppisten keskellä. Ja oma ikäluokka muuttaa jo sinne rivarinpätkäänsä. Mutta en valita.
että minäkin pidin itseäni 23-vuotiaana ikäloppuna aloittamaan opiskelua, mutta nyt 27v en ollenkaan.
Itse olen 40v ja hain juuri opiskelemaan sairaanhoito-oppilaitokseen. Olen toiminut yli 20v ihan muissa tehtävissä. Kävin aikoinaan iltalukion, ja huomasin että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta! Rohkeasti vaan uusiin haasteisiin, tsemppiä Sinulle!!!