Tapsan

uusin levy on pettymys.
Minun mielestäni huonoin julkaisu, mitä Tapsalta on ilmestynyt.
Sorry.
15724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Joskus 80-luvun lopussa tuli telkkarista suomalainen sarja nimeltä "Vihreänkullan maa", jossa näytteli Tapsakin. Itse en tuota sarjaa katsellut tuolloin. Voisiko joku kertoa ,että mistä se sarja kertoi ja minkälaista roolia Tapsa siinä näytteli ?

Äänestä
  • Voi pahus! Tuli väärään paikkaan tuo edellinen viestini. Älkää vastatko siihen tässä kohtaa.

    Äänestä

Kerrassaan upea levy. Yksi Tapsan parhaista levyistä ( ellei jopa paras) tähän mennessä ! Todella laadukkaita, sisältörikkaita, melodisia ja monipuolisia lauluja.

Äänestä
  • Jees! On kyllä loistava uusi levy mielestäni ! Sävykästä, koskettavaa ja sykähdyttävää tulkintaa hienoista lauluista. Tapsan ääni ja tulkinnat ne vaan paranevat iän myötä.

    ps.Tämän päivän hesarissa arvostelija kirjoitti, että Tapsan uudella levyllä laulelma ja iskelmä lyövät kättä ja Tapsa laulaa erinomaisesti. Totesi kylläkin myös ,että biisien sanoituksissa Tapsa olisi voinut luottaa myös muihinkin, kuin itseensä (Tapsahan on itse sanoittanut ne kaikki levynsä biisit).

    Äänestä

  • hmm... kirjoitti:

    Jees! On kyllä loistava uusi levy mielestäni ! Sävykästä, koskettavaa ja sykähdyttävää tulkintaa hienoista lauluista. Tapsan ääni ja tulkinnat ne vaan paranevat iän myötä.

    ps.Tämän päivän hesarissa arvostelija kirjoitti, että Tapsan uudella levyllä laulelma ja iskelmä lyövät kättä ja Tapsa laulaa erinomaisesti. Totesi kylläkin myös ,että biisien sanoituksissa Tapsa olisi voinut luottaa myös muihinkin, kuin itseensä (Tapsahan on itse sanoittanut ne kaikki levynsä biisit).

    Oliko Tapsuliini taas käyttänyt navanaluista kieltä teksteissään kun kriitikko noin kirjoitti?
    Hyi Tuhma Tapsu!

    Äänestä

  • Siis... kirjoitti:

    Oliko Tapsuliini taas käyttänyt navanaluista kieltä teksteissään kun kriitikko noin kirjoitti?
    Hyi Tuhma Tapsu!

    Ei niissä mitään navanalus kieltä ole, mutta hyvin omakohtaisia sanoituksia ne kuulemma Tapsan mukaan ovat.

    Tapsa laulaa KULKUMIEHESSÄ mm. että : " Kun vaan vapaassa maassa vapaana elää saan, mikään ei enää nouse tukkaan.
    Työtä tehden ja seuraten unelmaa hetki yksikään, ei mene hukkaan."

    Äänestä

Minä en todellakaan pettynyt, vaan jopa yllätyin positiivisesti, vaikka hienoja lauluja osasin odottaakkin Tapsan uusimmalla albumilla olevan.
Odotus palkittiin täydellisesti. Ehkä ainoa miinus levyssä on se ,että siinä on vain 10 biisiä. Olisin toivonut ,että siinä olisi ollut vähintään se normaali määrä eli 12 biisiä, sillä kyllä Tapsan ääntä kuuntelee nautinnokseen huomattavasti useamman biisin edestä .

Äänestä
  • ...MASOKISTI?
    kun kirjoitit: "sillä kyllä Tapsan ääntä kuuntelee nautinnokseen huomattavasti useamman biisin edestä ."

    Äänestä

  • Kajavanpoikanen kirjoitti:

    ...MASOKISTI?
    kun kirjoitit: "sillä kyllä Tapsan ääntä kuuntelee nautinnokseen huomattavasti useamman biisin edestä ."

    Noh, noh ! En ole masokisti.
    Tapsa on hyvä laulaja ja minä tykkään kuunnella hyviä laulajia. Siinä se.

    Äänestä

Kaikkea muuta kuin pettymys ! Kerrassaan ihanaa ja sävähdyttävää kuunneltavaa. Levy oli toiveiden ja odotusteni täyttymys ! Tapsaa parhainmillaan.

Äänestä
  • mutta käynti korvalääkärillä auttaa - voisi vähän kaivaa sitä korvatahnaa pois sieltä kuulokojeen päästä niin kuulisi paremmin!

    Äänestä

  • makunsa kullakin kirjoitti:

    mutta käynti korvalääkärillä auttaa - voisi vähän kaivaa sitä korvatahnaa pois sieltä kuulokojeen päästä niin kuulisi paremmin!

    MUTTA itse et arvatenkaan ole edes kuunnellut koko levyä ! Se on taidolla ja tunteella tehty. On kaunista kuultavaa.

    Äänestä

Kulkumies levystä. Kun siinä Tapsaa kuvattiin, niin täytyy sanoa, että kyllä se ikä tekee tepposensa ikinuorellekin.

Äänestä
  • Tapsa onkin livenä paljon komeempi ( ja nuoremman näköinenkin). Telkkari mm. aina paksuntaa ihmistä.

    Äänestä

  • Amppari kirjoitti:

    Tapsa onkin livenä paljon komeempi ( ja nuoremman näköinenkin). Telkkari mm. aina paksuntaa ihmistä.

    Tapsa on ihqu ! http://www.tapanikansa.net/wb/media/bio_kuva.jpg

    Tapsa on saanut vaan lisää karismaa ja charmia iän myötä ja ääni on komistunut entisestäänkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nakkilan kirkon vaiheilla kirjoitti:

uusin levy on pettymys.
Minun mielestäni huonoin julkaisu, mitä Tapsalta on ilmestynyt.
Sorry.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu