liian korkea

Onko kenelläkään tullut vastaan alku tutkimuksissa että hemppa olisi liian korkea 152-158. Voipi kuulemma "tukkia suonia ja aiheuttaa hyytymiä"...
Kuulostaa kovin kaukaa haetulta kun lapsettomuutta on takana yli 3v eikä yhtään plussaa.
2408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikea sanoa, mitä korkea Hb:si johtuu, mutta tiestikö

Hb voi olla korkea, jos et juo nesteitä (vettä) tarpeeksi


Hemoglobiinia saa laskettua esim verenluovutuksella tai kuppauksella. Jotkut sanoo, että olo kevenee näistä.

Myös jos mekkoja ei naisilla jostain syystä tule, tämä voi myös vaikuttaa hb arvoon.

Äänestä

Mulla on hemoglobiini aina ollut yli 150, viimeksi 157. Tätä ei ainakaan meidän hoidoissa ole todettu mitenkään estäväksi tekijäksi. Tiedän kyllä ettei välttämättä ole terveellistä olla ihan noin korkea. Juon päivittäin 2-3 litraa vettä eli ei johdu ainakaan siitä, on ihan "sukuvika". Olen käynyt luovuttamassa verta kymmenisen kertaa, mutta kun pyörryin viimeksi jälkikäteen kahvilan pöytään (joku henkinen juttu, jännitän ehkä liikaa?), niin en ole pariin vuoteen siellä nyt käynyt.

Kuulostaa siis kaukaa haetulta ainakin minusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hemoglobiini? kirjoitti:

Onko kenelläkään tullut vastaan alku tutkimuksissa että hemppa olisi liian korkea 152-158. Voipi kuulemma "tukkia suonia ja aiheuttaa hyytymiä"...
Kuulostaa kovin kaukaa haetulta kun lapsettomuutta on takana yli 3v eikä yhtään plussaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu