Joskus 80-luvun lopussa tuli telkkarista suomalainen sarja nimeltä "Vihreänkullan maa", jossa näytteli Tapsakin. Itse en tuota sarjaa katsellut tuolloin. Voisiko joku kertoa ,että mistä se sarja kertoi ja minkälaista roolihenkilöä Tapsa siinä näytteli ?
Vihreänkullan maa ?
OK.
6666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En katsellut tuota sarjaa, mutta muistan lukeneeni jostain ,että sitä luonnehdittiin Suomen Dallasiksi ja Tapsan rooli olisi ollut vähän J.R:n kaltainen
No sehän käsitteli tietysti metsäKANSAA joten Tapsuliini KANSA sopi siihen kuin piste i:n päälle! Tapsuliinin rooli oli muistaakseni jonkinsortin tonttu joka tykkäsi metsässä (siitä nimi vihreänkullan maa)leikkiä tulitikuilla ja muutenkin peijailla. Seurauksena oli usein käsittämättömiä paloja ja kiusantekoja joita "Metsäkullan maan" muiden asukkaiden oli vaikea ymmärtää. Muun muuassa mystinen Metsätonttu, jota myös Kiusanhengeksi kutsuttiin (siis Tapsuliini) sytytti siinä "vahingossa" erään kuuluisan saunan jne... eikä häntä saatu koskaan kiinni! Vaikka kuinka poliisia esittänyt Tenho Sauren sitä yritti. Öisin kyseinen metsätonttu kävi tekemässä kepposia ihmisille (kaikki eivät ole painokelpoisia edes tälle palstalle ja siksi ky sarja olikin luokiteltu K-18 aikonaan) ja niin edelleen. Jotenkin tällainen juonikuvio siinä oli. However:
Sarja oli hurjan suosittu mutta jouduttiin lopettamaan kesken tuotantokauden erään näyttelijän (arvaa kuka!?) diivailuiden takia. Muut kun olivat tulla hulluiksi!
Vaikka nuo juttusi ovatkin tuollaista vinoilua, niin täytyy antaa tunnustus siitä, että ei sinulta ainakaan luovuutta puutu .
Onkos "RuohometsänKANSA" sitten jotain jatkoa kyseiselle sarjalle ???
Mitähän mömmöjä sä olet taas oikein mahtanut vetää, kun juttu on noin levotonta ???
Se oli suomalainen dallas parodia, jossa öljy oli puuta ja metsää.. jalostamon saha.
Tapani kansa oli lakimies, joka nai sit Terhi Panulan roolin