Sähköä ilmassa...

Hei
Ihan omakohtaisen kokemuksen perusteella väittäisin seuraavaa... Itse kyllä tietää milloin on ihastunut... mutta sitä sähköä kahden ihmisen välillä... sen oikeastaan aistii vain silloin kun jotain molemminpuolista tunnetta on ilmassa... eli sieltä toiselta puolelta tulee "jotakin" morsetusta takaisin.
Olen pohtinut samaa asiaa aiemmin itsekin. Ja jos tunne on "yksipuolista" niin eihän siinä silloin ole ns. sähköä, vaan se on vaan toisen osapuolen "tuijottelua" tai ihailua, joka monta kertaa saattaa jopa vaivata tai ärsyttää sen kohteeksi joutunutta... mutta jos jotain tunnetta on molemmin puolin olemassa niin se synnyttää jännitettä joka on selvästi aistittavissa ja aiheuttaa ihanaa "kihelmöintiä". Olisikohan se jotain energiavirtojen kohtaamisia tai jotai muuta yliluonnollista....Tätä mieltä minä olen.

Mun kokemus on, että yksipuolinen ihastuminen menee aika nopeasti ohi, jos vastapuolelta ei lähetetä minkäänlaisia positiivisia signaaleja. Vastakaiku nimenomaan ruokkii sitä sähkön tunteen syntymistä. Viestintä kahden välillä kun on niin pienenpientä, esimerksiksi muka huolimattomia mutta silti intensiivisiä katseita, tiedostamattomia eleitä, luokse hakeutumista. Tuo mainitsemasi "sähkö" on varmasti jotakin sellaista viestiliikennettä kahden ihmisen välillä, jota ei voi tieteellisin keinoin selittää. Sillä on varmasti tekemistä ihmisen alkuperäisviettien ja -rituaalien kanssa. Onhan väitetty, että ihminen ihastuu toisessa ihmisessä tämän ominaishajuun, jota ei voi oikeasti "haistaa" aistinvaraisesti minkäänlaisena tuoksuna, vaan aivot rekisteröivät täysin ihmisen itse sitä havaitsematta. Ja seuraavaksi tunnemmekin jo olon selittämättömällä tavalla mukavaksi ja virittyneeksi toisen ihmisen seurassa...

on. Energiaa, poweria! Ei häviä koskaan, muuttaa muotoaan ajassa. Tilanteestamme riippuen kutsumme sitä milloin mitenkin, haluamme itse värittää ja sävyttää tuon aistimuksemme.

Liitämme kokemukseemme jokaisella ihmisellä olevista perustarpeista nousevia henkilökohtaisia toiveitamme, halujamme, ajatuksiamme, luulojamme.

Itsekseen, yksin ollessamme selitämme kokemamme elämänvoiman tunteena tai sen palaamisena, akkujen latautumisena stressaavina aikoina. Elämä vain kulkee, kaikki sujuu. Tarvitsemme sellaista kokemusta, osaamme kaivata sitä.
Luonnon ilmiöiden äärellä puhumme aisiperäisistä kokemuksistamme kauneutena, yhteyden kokemisena luontoon, kunnioituksena pelottavien kokemusten edessä tai muuten joutuessamme havainnolliseksi mittatikuksi.
Sosiaalisissa tilanteissa ajatuksemme rattaat jauhavat ihmisyhteydestä, kuulumisesta joukkoon. Jonkun erityiseltä tuntuvan yksilön läheisyydessä tunnemme hänen selittävän omaa arvoitustamme, välillämme vallitseva ymmärrys tuntuu ainakin hetken, silloin aivan käsinkosketeltavalta. Hänen avaimensa tuntuu kuin naksahtavan lukkoomme ja räjäyttävän salvatut ovemme meille käydä. Hän on silmiemme edessä kuin vastapyyhitty liitutaulu, jossa mallikäsialalla kirjoitettuna näemme simppelit vastaukset meitä elämäniän askarruttaneisiin, mikä tärkeintä, omaa itseämme koskeviin, ja myös yleisiin kysymyksiin. "Tämän ihmisen täytyy olla hän!", hätkähdämme ja olemme valmiit pitämään hänet ulottuvissamme for ever elämämme ohjekirjana. Mielellään selitämme tällöin rakkaudesta, ystävyydestä alkuhämmästyksestä toivuttuamme.

Mikä on kestävää? Tunne, että jotain on?
Se, mitä kysymme, se, mille annamme nimiä, se, jonka alkulähteille haluamme päästä.
Löytyykö se sittenkin meistä itsestämme, sisältämme. Selittämättä, pitämättä mitään ajatuksin värittämäämme kiintymisenarvoisena vastauksena.
Sopisiko se avaimena tyytyväisyyslukkoomme?

Oon huomannut että toisen ihmisen kiinnostus saattaa ruokkia tai jopa herättää kiinnostuksen siinä toisessakin osapuolessa. Aina näin ei kuitenkaan valitettavasti tapahdu :) Olen kuitenkin useammin kuin kerran alkanut katselemaan tyttöä, jonka olen tulkinnut kiinnostuneen minusta, vaikken olisi hänestä aikaisemmin kummempaa ajatellutkaan. Ehkä jo pelkkä toisen (miellyttävän) ihmisen osoittama ihailu aiheuttaa sen, että omatkin fiilikset alkaa lämmetä. Narsistista kenties? Tai vain luonnon tapa saattaa kaksi ihmistä yhteen? who knows.

Olen tavannut tuhansia naisia elämässäni, mutta pari tapaamista on jäänyt erityisesti mieleeni, koska ne olivat noin poikkeavia. Pari kertaa on sattunut, että olen sen "sähkön aistinut" - eikä kyse ole ollut kummallakaan kerralla yksipuolista.

Ensimmäisellä kerralla nainen molemminpuolisen ja kouriintuntuvan "sähkön" vuoksi pyysi minua ulos deittailemaan, mutta olin sen verran nuori (olin 30v) etten tarttunut tarjoukseen - ehkä peräännyin hämmennykseltäni. Hän oli varattu ja ehkä sen vuoksi peräännyin. Tiesin, että asiat voisivat johtaa muuhunkin enkä halunut sekoittaa hänen elämäänsä.

Myöhemmin toinen kerta (olin 60v)oli vielä selvempi. Törmäsin häneen useita kertoja ja tiesin hänen olevan varattu.

Siitä huolimatta, joka kerta sattumalta, vaikkapa ollessamme 3-10 metrin läheisyydellä toisistamme ja hän selkä minuun päin, hän vaikutti jotenkin alitajuisesti tuntevan olevani lähellä ja aina kääntyi. Alitajuista hiusten kohentelua, katseita, kääntymistä ympäri ja molemminpuolista intensiivistä katselua hetken verran.

Vastaus siihen onko sähköä - kyllä on. Kyse ei ole ihastumisesta, vaan jostain käsittämättömästä vetovoimasta kuten magneetti - kumpikaan osapuoli ei käsitä, mistä asia johtuu, mutta se tapahtuu. Miksi - en osaa selittää. Alitajunnassa on jotain merkillistä sen suhteen.

Mies 64 vuotta







En os

Sähkö voi olla nolemminpuolista tai yksipuolista.

Olen kokenut ns. sähkön kerran elämässäni ja se oli silloin molemminpuolista. Oli voimakas kokemus, enkä usko, että tulen enää kokemaan mitään vastaavaa.