Itsemurha mielessä

En varmastikaa pysty sanomaan mitään mikä helpottaisi täysin oloasi, mutta kerron kuitenkin jotain. Olen aika paljon vanhempi kuin sinä, mutta kokenut nuoruudessani ihan samanlaisia fiiliksiä. Kumma kyllä nyt ne ajatukset tuntuvat kovin kaukaisilta ja vierailta, vaikka silloin oli todella vaikeaa. Olin varma, ettei siitä suosta olisi nousua, mutta tässä sitä mennään eteenpäin ja asiat on kohtalaisen hyvin. Tietenkin joskus on huonoja aikoja, mutta olen oppinut niiden kuuluvan elämään. Ne on jotenkin helpompi kestää, kun tiedän etten ole ainut joka välillä masentuu, muillakin menee välillä huonosti. Ja tiedän sen ajatuksen olevan harhaa, etteikö niin minusta kuin sinustakin joku välittäisi, ihmiset sanovat sen vaan toisilleen aivan liian harvoin.
Nuo seurustelu asiat ovat kyllä pahoja kompastuskiviä, mutta niin kliseeltä kuin se kuulostaakin niin aika kyllä parantaa haavat. Ihan varmasti pystyt vielä ihastumaan/rakastumaan johonkin toiseen ja joku myös rakastuu sinuun. Se tunne on suuremmoinen, joskus se vaan antaa odottaa itseään.Pelkästään jo sen takia kannattaa elää. Olet vielä nuori, että elämän suurimmat asiat ovat vielä edessä. Ethän tee mitään peruuttamatonta, sillä sitä itsemurha on. Se saattaa tuntua helpottavalta ajatukselta, pakotieltä, mutta paluuta ei sitten ole. Ja ajattele niitä ihmisiä, jolle tuottaisit teollasi suurta tuskaa ja ikävää.Luota siihen, että olosi helpottaa vielä joku päivä, yritä pysyä vahvana. Vaikken tunnekaan sinua, kirjoituksesi herätti suuria ajatuksia. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää, minä ainakin ajattelen sinua.

kyl on aika siistii lukee, ku tekstissä ei ole yhtään pistettä ja pilkkua.. :p Mutta juu mä olen vähän samaa mieltä mitä toi toinen kuka kirjoitti sulle vastauksen. ja sanon vielä että jos tekisit itsemurhan niin siitä ei olisi sulle itsellesi mitään hyötyä. haittaa vaan, saisit vielä kovemmat tuskat itsellesi sekä muille. susta oikeesti välitetään vaikka se ei siltä tunnu.. kannattaisko puhuu jollekkin luotettavalle aikuiselle! =)
Onnea elämääsi!

Tiedän täysin tuon tunteen, jota käyt läpi. Minulla ei poikaystävää ollut vielä 15-vuotiaana, mutta mun ihastuksille puhuttiin musta paskaa, kaverit käytti vaan hyväkseen ja meidän perheen elo köyhyysrajan alapuolella loi vielä omat jännitteensä perhe-elämään. Kaiken lisäksi minuu vielä kiusattiin pahasti koulussa luokat 5-9 joten haavoja tuli saatua monenlaisia. Enimmäkseen henkisiä mutta myös fyysisiä. Itsemurhaakin olin kokeilla, mutta sitten tulin uskoon ja elämäni muuttui täysin! Sain yht'äkkiä uutta virtaa ja energiaa elämääni.

Noista ajoista on nyt osapuilleen 5 vuotta. Täytän kuukauden päästä 20v ja elämäntilanteeni on muuttunut täysin! Olen muuttanut pois synnyinpaikkakunnaltani ja opiskelen ammattikorkeakoulussa ja minulla on paljon hyviä kavereita luokallani, pääsin pois vanhempieni luota, minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni varaa matkustella ja harrastaa eli käyn osa-aikaisesti töissä koulun sivussa ja löysin 2,5 vuotta sitten elämänkumppanini. Asumme kivassa kaksiossa vuokralla ja häitämme juhlitaan joulukuussa 2007.

Jos joku olisi sanonut 15-vuotiaalle tyttöselle, miltä hänen elämänsä näyttäisi 5 vuoden päästä olisin iskeny lättyyn tai jotain, mutta kaikki on mahdollista!! Sä oot vielä liian nuori lähtemään oman käden kautta. En tunne sua, mutta tunnen syvää myötätuntoa sun tilannettasi kohtaan ja toivon asioidesi järjestyvän. Oon varma, että maailmalla on vielä monta ihanaa juttua takataskussa sun varallesi. Odota vain! Asiat tulevat kyllä kelpottumaan - ennemmin tai myöhemmin.

Ja suosittelisin puhumaan vanhempiesi kanssa tilanteestasi, jos pystyt heidän kanssaan puhumaan. Vanhempasi ovat voineet olla oman avioeroahdistuksen kanssaan tietämättömiä siitä mitä käyt läpi. Varmasti vanhempasi välittävät. Minunkin säikähtivät kun joskus täysi-ikäisyyden kynnyksellä puhuin tunnelmistani 15-vuotiaana. He rakastavat minua, vaikka joskus voikin tuntua ihan muulle.

Nuoruus on jokaisella vähän niin ja näin. Toisilla se on melko rankkaa, toisilla vielä rankempaa. Anna nuoruuden olla juuri niin P***A ja kivulias kuin se on! Aikuisuudessa (20v. ->) odottavat sinun elämäsi parhaat hetket. Usko minua. :)

Hei ei kannata, olet kuitenki todella nuori ja kyllä tämä menee ohi.Pysy vahvana. Ei kannata tehä mitää tollasta ajattele sun äitiäkin.Te asutte kahdestaan,muutenki sun siskos on kuollu nii viel sä.En usko että hän kestää tätä.Ei aina kannata ajatella vaan itseään.Tässä neuvoni: Löydä uusia kavereita,uuden tyttöystävän ja aloita uus elämä!!:)

no joo, jaksele... Mutta: jos sua rumaks haukutaan niin ethän sä oo aave sillon, daa

Et sä itsemurhasta mitään hyödy. Sun ruumis lopettaa toimintansa, mut sun sielus jatkaa elämää ja sitten ei oo ollenkaan hauskaa, ku ei oo ruumista. :/ Pitää yrittää kestää vaan loppuun asti. :) Sillein pääse helpoimmalla.

Itse tekisin itsarin mielummin puukolla tai miekalla, mut en nyt ollut tekemässä. Älä tee säkään.

et oo ainoo..paitsi joo..mua ei jättäny tyttö ystävä.. :D mun mutsi eros meijän perheestä jo kaauan sitten..asun siis isällä-.- tavallaan siis.. :/ mullakaan ei oo sillee vitusti kamui..ku kaikki on sellasii..tööt..tai sit ne ei ymmärrä mua..mul siis sama ongelma..kaveriton 100% siis mä.. mut pärjäile

sinuntekstiäsionerittäinhankalalukeakoskaoletkirjoittanutkaikenyheen

Jos teet itse murha ni delaat et pääs takas koskaan sulha on sentää viel monta vuotta edes kyl täälki päin on syrjittyjä jotka kävelee koulus seiniä pitkin yksikseen aina ilman kavereita/tyttöystävää yms mut silti ne elää. täytyy kyl myöntää et en itse olis niin sitkee ku nää eräät joita ärsytetään jatkuvasti. Kokeile tätä mitä yks täälpäi teki rupes käymää salil ja jo parin vuoden pääst kaveri oli ylivoimane ja heitti toiset ketoo. eikä kukaa enää uskaltanu aukoo päätään sille ku tää yks tuli heti lyömää aukojat maahan. mut siis itsemurha ny ei ainaskaa kannat.

Uskon ,että sulla on nyt vaikeaa, mut mieti miltä sun elämä saattaa jonkun ajan päästä näyttää. Sulla voi olla mitä ihanin tyttöystävä, jonka kanssa sä olet onnellinen.

Elämässä ON vaikeita aikoja, mutta sen jälkeen tulee yleensä parempia aikoja. Näin se menee. Ei voi olla vaan ihanaa, koska silloin se ihana ei olis ihanaa...

Jotenka jaksa ja kestä nyt ja kyllä sä jaksatkin. Juttele asioista koulupsykologin kanssa, hän osaa antaa sulle hyviä vinkkejä.

Tee jotain erilaista, mitä et ole ennen tehnyt, niin löydät jotain uutta elämääsi. Mene kirjastoon, nuorisotaloon tai jonnekin uuteen harrastukseen...

Susta tulee vielä mukava poikaystävä jollekin kivalle tytölle.

Hyvää jatkoa ja Jaksa!

Älä tee mitää itelles!
Oon jätkä. Mulla oli aika paha masennus. Se taitaa olla hieman sukuvika mulla, tai no ei sukuvika. Se alko siitä, että Broidi sekos, se joutu sairaalaan, ns. "hullujen huoneelle" Broidi on mulle tärkeä. Rakastan broidiani, ja ei nyt mitään sellasta, että olisin homo. Kyllä sisaruksia kuuluu rakastaa! Niin, sitten mulla oli tosi paska fiilis, ja vielä vaikeampaa oli se, että se joutu sinne sairaalaan eka kerran jouluna.. Meni aika paskasti koko joulu. Mä olin helvetin sekasin, istuin huoneessa yksinäni. Vedin kaikenlaista, Olin kännissä, hoipertelin, jossain vaiheessa muisti katkes. Heräsin sitte seuraavaan päivään kuitenkin. Sama olo. Se oli jouluaatto, sama tahti jatkui. Ulkona oli aika kylmä. Jostain syystä lähdin sekoilemaan ulos. Olin aivan sekasin, dokanut olin niinä päivinä kokoajan. No siinähän kävi silleen että sammuin ulos, joku ihana tyttö löys mut onneksi silloin, autto mua, ja vei mut sen himaan. Olin selvinny seuraavana päivänä jo, itkin sille tytölle kokoajan enkä edes tuntenut häntä. No nyt onneksi asiat ovat hieman paremmin, nyt mulla on ihana tyttökin

Jos masennus on tollases vaiheess, ett harkitsee ihan tosissaan itsaria, niin ilman muuta kannattaa hakeutuu lääkärille.

Ihan terveyskeskus lääkärille ekaks, siäl tilanne kartotetaan ja jos on aiheellista, niin saat ajan psykiatrille. Ei tollasessta kannata kärsii, masennukseen on aika toimivii lääkityksii saaatavilla, ne on kyll aika pitkii prosesseit, eikä mitään ihmeparannust kannata odottaa ihan lyhyes ajassa.

Sä voit ihan ite hakeutuu hoitoon, eikä siit tarvi kenenkää muun tietää.

Mä ite olen ollu aika pahas masiksessa, ekaks mull oli Prozac lääke, yks pilleri joka aamu, mutt ei se oikeen toiminut mulla, Nyt mull on Citalopram, mieliala lääkkeen, yks joka aamu ja Oxsacand tarvittaes, kun tuntuu oikein pahalta niit saa ottaaa kolme päivässä, enää en läheskään joka päivä tarvi ottaa kolmee päiväaaä, ja nukahtamislääke iltasin, niin saa nukuttuu kunnolla.

Ei tollasta tarvitse kärsii, apua saa ja elämä helpottuu, tää mun hoitojakso on arvioitu jotain vuoden kestäväks. Ja olen jo huomannu sellväst positiivist edistymistä. Aamuisin on helpompi nousta ja jaksaa lähtee duuniin jo melkein joka päivä.

Toi on sitäpaitsi aika yleistä, muistasin lukeneeni, ett lähes joka viides nuori on, tai pitäs olla ammattiavun piiris.

kynnys hakee apuu voi tuntuu aluks suurelta, mutt voin vakuuttaa, ett oireita ei aliarvioida ja apua saa. Rohkeasti varaat ajan ja meet jutteleen lekurille, siitä se lähtee, eikä sull oo mitään menetettävää, mutt paljon voitettavaa.

rohkeasti liikkeelle, nää uuden sukupolven lääkkeet on hyvii, eikä niiden käyttö näy ulospäin millään tavalla, ne vaan korjaa aivojen tuottamaa serotoniini hormonin tasoa.

Harkitse asiaa ihan vakavasti, ett tarvi kenenkään suostumusta hoitoon hakeutumiseen, eikä kenekään tervi ees tietää, jos et haluu itse kertoo.

apua saanut, paremmalta näyttää kokoajan.
rohkeesti liikkeelle! Masennus on vakava sairaus, joka voi iskee kehen tahansa ei kannata jäädä odotteleen, se todennäkösest vaan pahenee pitkittyessään.
tsemppiä.Thom

Älä viiltele. Jos viiltelet niin älä viiltele siten että haluat näyttää sen kaikille. Viiltely on tyhmää ja lapsellista, jos sen tekee vaan huomionkerjäykseksi.

Puhu jollekulle. Vaikka äidillesi. Tai yritä löytää isäsi. Älä luovu toivosta, vaan yritä osoittaa vahvuutta.

Ittelläni oli paha masennus, kun poikaystävä jätti ja kaveriporukka hajosi. Vajosin niin alas, että rupesin kännäämään ja polttaan, vaikka olin vasta 12 w!! Äiti oli aluksi tosi välinpitämätön, koska ei huomannut mitään. Olin kuin aave, ja äiti luuli että olin väsynyt. Hän kysyi aina vaan,et olinko väsynyt. Sanoin hiljaa, että joo. Se käski mun levätä. Lopulta en enää kestänyt olla ilman ketään. Oli silloin seiskan alku. Lopulta purkauduin mun luokanvalvojalle. Kerroin kaiken, kuinka yksin olin ja että mulla ei ollu enää ketään ja että jouduin pölliin rahoja kaljaan. Se autto mut ylös siitä helvetistä. Nyt oon raitis ja elämä on palautumassa raiteilleen. Oon niin kiitollinen mun luokkikselleni. Tunnen olevani vahvempi kun koskaan.

Eikä kukaan jää kaipaamaan. Otetaan sille.

itsemurha on vain pakokeino. olen ajatellut että se on pelkurin teko. sun kannattais puhua jollekkin. itse oon käyny koulun kuraattosila.. kaverit vei mut melkein väkisin terkkarille joka varasi ajan kuraattorille.
mullakin on ollu melkein koko elämä pelkkää paskaa. vanhemmat eros ku olin 15. sen jälkeen oon menettäny isän, koiran ja papan (kuolleet) mutta yhä on hyviä päiviä. pitää vain yrittää jaksaa. ja kaverit jotka hylkää.. ne ei oo minkään arvoisia.itse löysin parhaat ystävät vasta ammattikoulussa

älä luovuta !
Elämässä on joskus synkkiä hetkiä, ja tuntuu siltä ,että valoa ei ole.
Näin olen itsekin kokenut, mutta meillä kaikilla on toivoa jos vain tartumme siihen..
Sinä olet arvokas !!
Aika parantaa haavat, ei kannata tehdä tyhmyyksiä hetken mielijohteesta..Ystävän hylkääminen on kipeä asia mutta senkin yli pääsee..itsemurha on itsekäs ratkaisu ja tyhmin mitä ihminen voi tehdä.. Sinä olet arvokas !!


http://www.netmission.fi/index.php?id=68

Jätti tai ei.
Muista aina se, että elämä jatkuu ja jossain sulla on odottamassa se ainut ja oikea.
Kokemuksesta tiedän.
Itsemurha ei kannata.
Katso filmi loppuun.......se kannattaa ja usko vaan, tulet vielä huomaamaan, että onneksi jäin tänne maapallon sisäpuolelle.
VOIMIA JA PALJON SULLE !!!!!!!!!!!!

Sanon jo valmiiksi suoraan etten itse ole koskaa kokenut masennusta enkä tiedä miten siitä voi päästä yli. ;____; On karmeaa kuulla miten jollain voi oikeasti nii paljon elämäpotkia päähän.Aloin itse lukemaan kaikenlaisia masennus sivustoja kun sain yhtäkkiä (ja vielä samaan aikaan) selville että kaikilla 3 parhaimmalla ystävilläni oli masennusta ollut jossain vaiheessa tai on meneillään vieläkin. Paras ystävänikin oli kesän aikana miettinyt itsemurhaa. Ajatuskin siitä että voisin hänet menettää saa minut hetkessä itkuun. Myös mummoni sairastui masennukseen kun mursi jalkansa oli hirveää joka päivä häntä hoitamassa kun sain kuulla jotain masennuksesta ja tiesin että mummoni mietti sitä kokoajan mielessään. Asia oli itselle ihan uusi enkä osannut suhtautua kuin vaikenemalla. Oli hirveää joka päivä avata mummin ovi ja astua sisään tietäen mummin ajatukset. En olisi halunnut sitä tuskaa itselleni mutten voinut jättää menemättä koska silloin olisin ollut varma että olisin nähnyt mummia kun seuraavankerran ruumisarkussa. Pahimmat viikot pelkäsin hirveästi enkä pystynyt nukkumaan. Nyt asia on kumminkin helpottanut. Mutta tänä iltana sain kuulla vielä että uusin hyvin läheinen ystäväni tälläkin hetkellä kärsii pahasta masennuksesta. En voi käsittää miten joku voi edes miettiä itsensä satuttamista. Kuolisin varmasti itsekkin jos joku läheinen tappaisi itsensä. Toivon ettet milloinkaan tekisi sitä lähimmäisillesi koska se oikeasti sattuu. Uskon että voi tuntua siltä ettei kukaan oikeasti välitä mutta se ei ole totta. Paras ystävänikin tunsi samoin vaikka olin kokoajan hänen lähellä. Aina jokaisella on joku joka välittää, edes pikkuinen enkeli.

Ihan hirveitä asioita.. Suosittelisin psykologilla käyntii. Mä olin tosi jyrkästi sitä vastaan mut sit äiti pyys sen käymään meillä, ja se helpotti ihmeellisesti. Älä satuta itteäs.. Siitä tulee ajanmyötä vaa huonompi olo.

Itsemurha ei ole ratkaisu, se on pakotie. Mull voit jutella vapaasti jos haluat. [email protected]

Älkää tappako itseänne... Viimeistään vanhempanne sen kieltävät, sillä vaikka kuinka v*mäisiä hekin ovat tukensa kanssa, olet ollu heille tärkeä.. Edes hetken. Meidän täytyy vaan kestää tämä paska maailma. Terveisin punaviinipullo toisessa... Ja stiletti toisessa kädessä

Älä vain tee itsellesi mitään pahaa ! Olet arvokas ihminen, vaikka nyt sinusta ei ehkä siltä tunnukkaan. Itsemurha ei ole mikään ratkaisu. Olet vielä tosi nuori ja sinulla on elämä edessäsi. Usko pois, elämäsi muuttuu kyllä paremmaksi. Ajattele niitä lähimmäisiäsi, jotka ovat kanssasi. Ajattele kuinka suuren surun heille tuottaisit.

Suosittelisin, että hankkiutuisit puhumaan jollekin luotettavalle aikuiselle. Esimerkiksi kuraattorille, terveydenhoitajalle, psykoterapeutille jne. Jollekin sinun täytyy puhua näistä ajatuksistasi ja tuntemuksistasi. Ole rohkea ja hae itsellesi apua. Älä jää rypemään yksin masennuksessasi !

Kaikkea hyvää sinulle !