minulla on

Olen kuulemma rikastunut viime aikoina kun asunnon arvo on noussut. Kun on iso velka päällä niin mitään ylimääräistä ei ole kuitenkaan varaa ostaa. Pitäskö myydä asunto niin sittenhän se arvonnousu vasta on totta kun näkee rahat omalla tilillä.
4261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asumistuen saajat
1 § (13.2.1987/154)
Asumistukea voidaan valtion varoista myöntää ruokakunnalle
Suomessa sijaitsevan, vakinaiseksi katsottavan vuokraasunnon
tai omistusasunnon asumismenojen vähentämiseksi
siten kuin tässä laissa säädetään. Mitä tässä laissa tai sen nojalla
annetussa asetuksessa taikka valtioneuvoston päätöksessä
säädetään vuokra-asunnosta, sovelletaan myös asumisoikeusasunnoista
annetussa laissa (650/90) tarkoitettuun asumisoikeusasuntoon.

Äänestä

mutta jokainen simpukkaa älykkäämpi elämänmuoto pystyy hahmottamaan varallisuutensa ilman, että se on pakko muuttaa seteleiksi, joita voi hypistellä käsissään. Yritä selittää jotenkin itsellesi, että 200.000 euron arvoinen kämppä on 200.000 euroa varallisuutta, olipa sen ulkoinen ilmentymä osakkeet tai setelitukku.

Äänestä
  • ymmärtävät myös, mikä ero on realisoiduilla ja realisoimattomilla voitoilla. Kummallekohan puolen simpukkaa sinä sijoitut vertailussa?

    Äänestä

  • älykkäämmät kirjoitti:

    ymmärtävät myös, mikä ero on realisoiduilla ja realisoimattomilla voitoilla. Kummallekohan puolen simpukkaa sinä sijoitut vertailussa?

    Sydämmestä saa kuulema hyvän hinnan joissakin maissa, joko olet myynyt omasi? Siinä sulle ero realisoidusta ja realisoimattomasta omaisuudesta.

    Minä olen omistusasuja asumismukavauuden ja asumiskustannusten vuoksi. Jos asunnon myötä tulee hankkineeski varallisuutta, niin se on bonusta edellisten päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omistusasunto kirjoitti:

Olen kuulemma rikastunut viime aikoina kun asunnon arvo on noussut. Kun on iso velka päällä niin mitään ylimääräistä ei ole kuitenkaan varaa ostaa. Pitäskö myydä asunto niin sittenhän se arvonnousu vasta on totta kun näkee rahat omalla tilillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu