Meikäläisellä 110C mönkkäriä ja pyörää tuolla kiinassa tehtyä. Aluksi tuntui halvoilta hankkia, mutta kokemus kertoo ja siksi kannattaa vielä uudestaan ajatella kun sellaisten hankinta mielessä. Mönkkärin käyttötunnit jotain alle 20h ja etupyörien kuulalaakerit leikannut kiinni, kuulat olivat aivan murskana joten SKF:ltä ostin kunnolliset. Jarrukengät kuluivat heti loppuun, mitähän lie materiaali?? ostin uudet Storm motorilta- onneks sai varaosia kovan etsinnän kautta...itse myyjäliikkeestä ei saanut hankituksi vaikka lupailevat varaosien saannin olevan turvattu. Crossissa samat viat...jarrut ja mutterit putoilee...kaikki paikat resonoi ja pehmeä rauta murtuilee. Alkaa olemaa vaarallisia laitteita yhden kesän ajeltua. Siis kannattaako ostaa noita halpoja kiina vehkeitä...en suosittele kenellekkään.
Samurai yms. 110C
testaillut
92971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse kävin joskus koeajamassa erään 150cc kiinacrossin ja resonointi oli kyllä todella paha.
Millään kierrosalueella ei ollut voimaa. Eli kone veti ihan samalla tavalla oli kierrokset sitten 2000 tai 8000. Ainoa ero korkeilla kierroksilla ole resonoinnin todella raju kasvu. Joka muoviosa tärisi huomattavasti. Alakierroksilla resonointi oli ihan siedettävää. Ei resonointia silti perseessään kauheesti tuntenut, mutta korvaan se särisi.
Sama vika oli myös ko. merkin mönkijällä jonka kuutio-tilavuutta en muista.
Yleensähän laaja tehoalue on hyvä juttu, mutta ko. laitteessa se olikin laaja tehottomuusalue.
Ajamani vehje oli merkiltään Rally.
voi tätä tää on aika kiistelty juttu nykyään!kukin ostaa mitä haluaa ja ei tolla 1000e niin kummoistä merkki crossia saa jos saa, saa mitä saa.....en puolusta kiinan ihmeitä itelläni ja pojallani on crosssi mönkkärit ja painettu koko kesä radoilla ja montuilla ei ihme vikoja oo tullu.vara osia oon saanu esim jarru paloja ja kytkin vaijjerin viikon sisällä soitosta!
mullakin on tollanen kiinan ihme minicrossi koko viim,e kesän enkä oo tullu yhtään katumapäälle kun ostin ton fuden,päin vastoin.kaveritkin on kehunut samaa vehettä ja on nekin ollu tyytyväisiä..ostettiin kavereitten kanssa samaan aikaan myllymäeltä..en tiiä muitten vehkeistä mut suosittelen...
minulla on itellä samurai 110 eikait siinä mitään pahempaa vikaa ole puolen vuoden aikana ilmenny sulla on ollut maanantai tuote
yhtä juttua?
Ei saMUrai mikään lehmän*****kasa ole vaikka jotkut niin väittää. Mulla on ollu samurai 110 kuukauden, jarru oli jumissa, pidin parin päivän tauon ja toimii taas.
jaahas. Kiinalaiset poppamiehet ovat näköjään tehneet crossipyörän joka osaa korjata itsensä.
Melko ihme peli...
Itse jossain hulluuden rajamailla hetken mielihäiriöstä tungin rahani tuollaiseen 110cc kiinanihmeeseen ja pettymyt oli kyllä suuri. Olen aiemmin harrastanu crossia 125cc,250cc 2t sekä 600cc 4t pyörillä joten on kokemuspohjaa vähän mihin verrata. Hajonnut on katteet, pyöränlaakerit, jarrupalat, tanko, etu ja takakumi (kumeista lähti sormilla vetämällä nappulat!!) 2 moottorin kiinnityskorvaketta, takahäkki katkenttut, 2vaihteen rattaat kun katkesi ketjut ja ne löi jumiin rattaan ja haarukan väliin, samassa rytäkässä lähti eturattaan suojana ollut kotelo sekä tuli reikä magneetonkoppaan, starttin hiilet, akku, sekä muita pienempiä osia. Lisäksi sekalainen määrä erilaisia muttereita ja pikkuosia kadoksissa, tippuneet ajon aikana. Työnjälki on huonoa eikä pyörä kestä kaatumisia tai pohjakosketuksia. Ajelu ei ole ollut mitään repimistä vaan kevyttä kikkailua koska eihän tuosta muuhun olekkaan. Kannattaa varautua siihen, että moottorin korvakkeet lohkeilee kaatuessa, koska moottori kiinni kolmella pultilla ja jalkatapit moottorin pohjassa kiinni. Pitänyt vähän hitsailla lisätukia pohjaan sekä takahäkkiin ettei jatkuvasti tarvitse korjailla.
onko niissä kummassakaan mitään hyvää esim. oliko hauskaa ajaa vai lopahtiko heti kiinnostus?
Oon ostamas 110cc samurai crossin. kannattaako ostaa vai onko se ihan rutku kun en haluis turhaa tuhlata rahaa mihinkään paskaan? et jos sil ajaa nii ei kai siit putoo kaikki osat ku vähän tärisee?