mäyris noutajana?

vanhapoika85

Kun tulee käytyä sorsassa ja joskus sattuu tulemaan niitä haavakoita, tai muuten ei lintua löydä, vaikka yrittää ottaa kuinka varmanpäälle, niin silloin tulee väkisinkin mieleen, että koira pitäisi olla.
Karkeakarvainen mäyräkoira voisi olla sellainen rotu, joka olisi vähän pienempi ja kätevämpi, mutta kuitenkin käyttö koira.
Mitenköhän onnistuisi mäyrikseltä kaksoisrooli ajurina ja noutajana, kun toiveikkaana jo odottelen josko meilläkin kauris vapautettaisiin metsästykselle?

Tässä nyt liikutaan vasta mielikuva tasolla, mutta olisi hauska kuulla kuitenkin mielipiteitä asiasta.

12

3589

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noutaa

      Itse otin sillämielellä mäyräkoiran,että se ajaa ja noutaa.Ainakin olen kuullut että ovat hyviäkin noutamaan linnun.
      Oma kk mäyräkoira vasta pentu,mutta mettällä jo käydään.Pallon jo osaa noutaa hyvinkin mutta ajovietti ei ole vielä syttynyt.
      Aika näyttää mikä tulee.Jos kiinnostaa seurata kehitystä, niin pidän jonkinlaista nettipäiväkirjaa koirastani, johon voin antaa osoitteen.

      • vanhapoika85

        Pistä ihmeessä osoite.

        Yksi tuttu on pitänyt mäyräkoiria useampiakin. Sillä oli joku vuosi takaperin sekarotuninen jossa oli mäyräkoiraa ja suomenajokoiraa. Näytti enimmäkseen mäyräkoiralta. Se oli uskomaton koira ajamaan kettua. Olen minäkin kaikenmaailman ajokuninkaita nähnyt, mutta se oli kyllä omassa luokassaan.
        Mäyräkoiria voi olla joskus vähän hankala saada ajamaan. Tuttuni tuorein koira toki ajaa, mutta se haukkuu jo yöllistä jälkeä niin raivokkaasti, että ennen kuin se on tuoreella jäljellä niin kettu on mennyt menojaan.


      • Tähtääjä

        Minua kiinnostaisi seurata nettipäiväkirjaasi.
        Laitatko osoitteen tänne [email protected]


    • Noutaja ja mäyris

      Eikö nyt olisi Noutaja tuohon tarkoitukseen
      oikeaksi JALOSTETTU !!
      Eihän mäyräkoiralta voi tuollaista " vaatia ".
      Hyvälle ,tarkalle AMPUJALLE EI tule haavakoita !!

      • vanhapoika85

        Mäyräkoirat ovat luonteeltaan melko sopivia. Ei mitään yli aktiivisia, vai olenko väärässä?
        Sitäpaitsi se on helppo nostaa veneeseen. Niin ja jos viellä sais ajurinkin samaan pakettiin.

        En toki väitä olevani hyvä/tarkka ampuja, mutta kyllä niitä haavakoita joskus tulee paremmillekin ampujille, kun lentoon ammunnassa on niin paljon muuttuvia tekijöitä.


      • jalostettu
        vanhapoika85 kirjoitti:

        Mäyräkoirat ovat luonteeltaan melko sopivia. Ei mitään yli aktiivisia, vai olenko väärässä?
        Sitäpaitsi se on helppo nostaa veneeseen. Niin ja jos viellä sais ajurinkin samaan pakettiin.

        En toki väitä olevani hyvä/tarkka ampuja, mutta kyllä niitä haavakoita joskus tulee paremmillekin ampujille, kun lentoon ammunnassa on niin paljon muuttuvia tekijöitä.

        Mäykylle tuo uiminen on rankempaa kuin
        noutajille tai spankuille , onhan niitä
        rotuja nyt siihen tarkoitukseen !
        Ajatteleppa nyt mäyriksen kannalta sitä touhua !!


      • ongelmia
        jalostettu kirjoitti:

        Mäykylle tuo uiminen on rankempaa kuin
        noutajille tai spankuille , onhan niitä
        rotuja nyt siihen tarkoitukseen !
        Ajatteleppa nyt mäyriksen kannalta sitä touhua !!

        Uintimatkat ovat lyhyitä, eikä mäyräkoira ole huono uimari.
        Toisin kuin noutajilla ja spanieleilla jotka monesti aristelevat linnun kantamista ja käyvät vaan tökkäämässä sitä, niin mäyräkoira ei aristele.


      • vanhapoika85
        jalostettu kirjoitti:

        Mäykylle tuo uiminen on rankempaa kuin
        noutajille tai spankuille , onhan niitä
        rotuja nyt siihen tarkoitukseen !
        Ajatteleppa nyt mäyriksen kannalta sitä touhua !!

        Kait tuo mäyris nyt sen alle 10 lintua jaksaa uimalla yhden syksyn aikana hakea?
        Kyllähän sen rooli loppupeleissä olisi 90% seurakoira.

        Eikä tässä nyt viellä niin vakavissaan olla.


      • suussa
        vanhapoika85 kirjoitti:

        Kait tuo mäyris nyt sen alle 10 lintua jaksaa uimalla yhden syksyn aikana hakea?
        Kyllähän sen rooli loppupeleissä olisi 90% seurakoira.

        Eikä tässä nyt viellä niin vakavissaan olla.

        Onhan tuo sorsa aikas vonkale pienen mäyräkoiran
        suussa ja vielä uidessa ?


      • rosewine
        suussa kirjoitti:

        Onhan tuo sorsa aikas vonkale pienen mäyräkoiran
        suussa ja vielä uidessa ?

        Mäyräkoirasta saa ihan kelpo noutajan. Itsellä kaksi karkkaria jotka molemmat noutavat. Sorsa on aika pieni lintu verrattuna harmaalokkiin, jota esimerkiksi terrierien ja mäyräkoirien vesiriistakokeessa käytetään.

        Varsinaisesti mäyräkoiraa ei ole jalostettu noutamaan, mutta vesiriistakoe-tulosten perusteella aika moni mäykky on ihan toimiva koira siinakin lajissa.

        Suosittelen lämpimästi mäykkyä, siitä on niin moneen lajiin, ettei monipuolisempaa metsästyskoiraa helpolla löydä.


      • Anonyymi

        Totta maar tulee. Sellasta ampujaa ei oo ikinä ollutkaan, eikä tuu olemaan.


    • noutaa

      Meillä kaksi kk mäykkyä, nyt 2,5 vuotiaita. Toisen kanssa kesä treenattiin järvellä noutoa damilla johon oli kiinnitetty lokin siipi. Hyvin tyttö toimi ja nouti haavakot syksyn aikana. Kyllä se mäykkykin noutaa. Molempia kk mäykkyjä käytetään luolametsästyksessä (saalistakin on runsaasti tullut ja toinen tyttö valioitui luolilta viime viikolla) ja toinen tyttö ajaa erittäin hyvin jänistä. Meillä on pitkäkarvainen mäykyn pentu kasvamassa metsästyslinjasta,6 kk vanha, on jo osoittanut hyviä riistaviettejä ja jäniksen perässä jo mennyt sekä ääntäkin antanut. Joten mäykyt ovat hyvin monipuolisia metsästyskoiria, eikä sohvaperunoita, etenkin kun pennut hankkii käyttölinjoista eikä näyttelylinjoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe