Macbook

Ostin kesäkuussa valkoisen MacBookin ja parin kuukauden normaalin käytön jälkeen se alkoi sammuilemaan. Alussa sai ihan hyvin päälle sammumisen jälkeen mutta lopulta sammuili viiden minuutin välein, välillä ei saanut ollenkaan päälle. Vein huoltoon alkuviikosta ja lupasivat Varimportilta että saan loppuviikosta takaisin. Tiedustelin konettani tänään ja minulle ärähdettiin että ei he voi alkaa laatikko kaupalla tilamaan osia. Ei tietenkään, se on ihan ymmärrettävää, mutta olisi ihan reilua sanoa suoraan että korjaamiseen menee yli viikko ja vienti vaiheessa minulle sanottiin että he tietävät mikä konettani vaivaa mutta nyt ollaan vasta tutkimassa vikaa. Ei ole kivaa tällainen paskan puhuminen. Enkä enää IKINÄ asioi kyseisessä kaupassa, sen verran on huonoa asiakaspalvelu !
4442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos todella noin lupasivat. Ei noita random shutdowneja yleensä ole parissa päivässä korjattu.

Äänestä
  • Jep, näin lupasivat. ihmettelin itsekkin. Väittivät vielä tietävänsä mikä vika on kyseessä.

    Äänestä

  • Minä vaan kirjoitti:

    Jep, näin lupasivat. ihmettelin itsekkin. Väittivät vielä tietävänsä mikä vika on kyseessä.

    Eikös vika ollut siinä, kun joku jäähdytyslevy lämmön ansiosta laajennettua koskenut cpu:ssa olevaan lämpöanturiin ja lämpöanturi meni hajosi (?), joten lämmöt näyttivät aina päin prinkkalaan, ja kone sammutti itse itsensä ku lämmöt näyttivät vaikka 200c.

    Tämä oli ihan tyyppivika macbookeissa, ja nyt niitä sitten alettiin korjaamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vaan kirjoitti:

Ostin kesäkuussa valkoisen MacBookin ja parin kuukauden normaalin käytön jälkeen se alkoi sammuilemaan. Alussa sai ihan hyvin päälle sammumisen jälkeen mutta lopulta sammuili viiden minuutin välein, välillä ei saanut ollenkaan päälle. Vein huoltoon alkuviikosta ja lupasivat Varimportilta että saan loppuviikosta takaisin. Tiedustelin konettani tänään ja minulle ärähdettiin että ei he voi alkaa laatikko kaupalla tilamaan osia. Ei tietenkään, se on ihan ymmärrettävää, mutta olisi ihan reilua sanoa suoraan että korjaamiseen menee yli viikko ja vienti vaiheessa minulle sanottiin että he tietävät mikä konettani vaivaa mutta nyt ollaan vasta tutkimassa vikaa. Ei ole kivaa tällainen paskan puhuminen. Enkä enää IKINÄ asioi kyseisessä kaupassa, sen verran on huonoa asiakaspalvelu !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu