Naisille

"Auervaara" iski tsunamiuhrina19.10

IS/TUOMAS SELÄNNE Helsingin poliisi uskoo 37-vuotiaan miehen höynäyttäneen nyyhkytarinoillaan parin vuoden aikana neljää naista ja useita hotelleja ympäri maata.

Edelleen poliisia pakoileva auervaara on herätellyt naisten äidillisiä vaistoja esiintymällä mm. syöpäpotilaana ja tsunamiuhrina. Salaperäisyyttään mies on selitellyt myös sillä, että hän on karussa rikollisjengejä.

- Rakastuneet naiset ovat antaneet hänelle rahaa sekä ostaneet vaatteita ja tavaroita, joita hän on myöhemmin pantannut käteisen toivossa. Suhde on kestänyt yleensä pari kuukautta, minkä jälkeen mies on häipynyt jollakin verukkeella kuin tuhka tuuleen, kertoo laajan petosvyyhdin tutkinnanjohtaja, komisario Pekka Seppälä Malmin poliisipiiristä.

Seppälän mukaan auervaara kärähti touhuistaan, kun huolestuneet naiset tekivät hänestä katoamisilmoituksia.

- Kaikki eivät vielä poliisiasemallakaan tajunneet tulleensa huijatuiksi.

Hyväuskoiset naiset sekaantuivat myös ainakin osittain tietämättään miehen hämäräbisneksiin. Mies on käynyt netissä naisten nimissä vaihtokauppaa, ja jättänyt postittamatta lupaamansa vastikkeen
1239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miten voi olla noin älyttömiä naisia, eikö oikeesti tajuu,onko noin kova puute miehistä,etä pitää langeta noin tyhmään jujuun, oma vika, sanoisin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedoitus, kirjoitti:

"Auervaara" iski tsunamiuhrina19.10

IS/TUOMAS SELÄNNE Helsingin poliisi uskoo 37-vuotiaan miehen höynäyttäneen nyyhkytarinoillaan parin vuoden aikana neljää naista ja useita hotelleja ympäri maata.

Edelleen poliisia pakoileva auervaara on herätellyt naisten äidillisiä vaistoja esiintymällä mm. syöpäpotilaana ja tsunamiuhrina. Salaperäisyyttään mies on selitellyt myös sillä, että hän on karussa rikollisjengejä.

- Rakastuneet naiset ovat antaneet hänelle rahaa sekä ostaneet vaatteita ja tavaroita, joita hän on myöhemmin pantannut käteisen toivossa. Suhde on kestänyt yleensä pari kuukautta, minkä jälkeen mies on häipynyt jollakin verukkeella kuin tuhka tuuleen, kertoo laajan petosvyyhdin tutkinnanjohtaja, komisario Pekka Seppälä Malmin poliisipiiristä.

Seppälän mukaan auervaara kärähti touhuistaan, kun huolestuneet naiset tekivät hänestä katoamisilmoituksia.

- Kaikki eivät vielä poliisiasemallakaan tajunneet tulleensa huijatuiksi.

Hyväuskoiset naiset sekaantuivat myös ainakin osittain tietämättään miehen hämäräbisneksiin. Mies on käynyt netissä naisten nimissä vaihtokauppaa, ja jättänyt postittamatta lupaamansa vastikkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu