Elikkäs olen tässä yksinäni koittanut pohtia mitäs teen meidän typykän kanssa eli tilanne on:
2-vuotias mäyräkoiratyttö tuli meille kesän alussa epäilyttävistä olosuhteista. Koiraa epäilyjeni mukaan ole juurikaan sosiaalistettu, pelkää ulkona lähes kaikkea ja kaikkia, pelkää miehiä, hihnaräyhäämistä. Koirapuistossa Elli pitää puolensa muttei hyökkää kenenkään kimppuun vaan on omissa oloissaan ja jos joku tulee liian lähelle varoittaa näyttämällä hampaita ja jos tämä ei riitä niin "ilmanäykkii". Eroahdistusta on ollut mutta 3-vuotias seropimme on auttanut asiaan (koirat tulevat loistavasti toimeen keskenään) ja tilojen rajaaminen ja aktiviteettien keksiminen poissa ollessamme.
Ongelma johon kaipaisin neuvoja (saa muutenkin kommentoida ): ulkona ollessamme Elli pelkää hysteerisesti esim. roska-autoa, kovia ääniä yms. yms. mikä nyt vaan pientä koiraa voi pelottaa.. Pelko saa aikaan hillittömän hihnassa vetämisefektin (ei siis muuten vedä hihnassa). Elli vetää niin kovasti ettei meinaa henkeä saada ja korisee ja pihisee pannassa, valjaissakin veto kyllä vaikeuttaa hengitystä.
Olen näissä pelkotilanteissa koittanut erilaisia taktiikoita: houkutella koiraa luokseni menemällä kyykkyyn puhumalla ja houkuttelemalla -> ei rauhoittumisreaktiota, veto jatkuu.. Ottamalla koiran syliini rauhoittaakseni rapsuttelemalla, puhumalla, pelottavaan asiaan/ääneen tottuminen paikallaan ollessa (eli mitään ei satu vaikka pelottaakin ja tässä nyt ollaan vaan- metodi) -> ei rauhoittumisreaktiota, rimpuilee sylissä.. Olemme pelkotilanteessa pyrkineet vaihtamaan suuntaa ja kävelleet edestakaisin -> ei rauhoittumista, vetää yhteen suuntaan hillittömästi..
Alan olla ihan ulalla mitä keksin paniikkimakkarani kanssa. kolmevuotias seropimme on harvinaisen peloton ja harvinaisissa pelottavissa tilanteissa saan kuitenkin sen huomion vaikka sitä pelottaakin.. Elli ei kiinnitä pelätessään minuun mitään huomiota. Elli kuitenkin mielestäni on oppinut luottamaan minuun lyhyestä ajasta huolimatta ja hän onkin oikea mammanmussu..
Eli kaipaisin apua koiramme elämänlaadun parantamiseen, jotta pelko ei kuuluisi jokapäiväiseen ulkoiluumme Seropi kun rakastaa ulkonaoloa ja mäykkis ei.
Otto: "eihän me vielä mennä kotiin, eihän?!"
Elli: "joko mennään heti kotiin, joohan?!"
apuanne kaivaten nimim. hämmentynyt ja epätietoinen
2-vuotias mäyräkoiratyttö tuli meille kesän alussa epäilyttävistä olosuhteista. Koiraa epäilyjeni mukaan ole juurikaan sosiaalistettu, pelkää ulkona lähes kaikkea ja kaikkia, pelkää miehiä, hihnaräyhäämistä. Koirapuistossa Elli pitää puolensa muttei hyökkää kenenkään kimppuun vaan on omissa oloissaan ja jos joku tulee liian lähelle varoittaa näyttämällä hampaita ja jos tämä ei riitä niin "ilmanäykkii". Eroahdistusta on ollut mutta 3-vuotias seropimme on auttanut asiaan (koirat tulevat loistavasti toimeen keskenään) ja tilojen rajaaminen ja aktiviteettien keksiminen poissa ollessamme.
Ongelma johon kaipaisin neuvoja (saa muutenkin kommentoida ): ulkona ollessamme Elli pelkää hysteerisesti esim. roska-autoa, kovia ääniä yms. yms. mikä nyt vaan pientä koiraa voi pelottaa.. Pelko saa aikaan hillittömän hihnassa vetämisefektin (ei siis muuten vedä hihnassa). Elli vetää niin kovasti ettei meinaa henkeä saada ja korisee ja pihisee pannassa, valjaissakin veto kyllä vaikeuttaa hengitystä.
Olen näissä pelkotilanteissa koittanut erilaisia taktiikoita: houkutella koiraa luokseni menemällä kyykkyyn puhumalla ja houkuttelemalla -> ei rauhoittumisreaktiota, veto jatkuu.. Ottamalla koiran syliini rauhoittaakseni rapsuttelemalla, puhumalla, pelottavaan asiaan/ääneen tottuminen paikallaan ollessa (eli mitään ei satu vaikka pelottaakin ja tässä nyt ollaan vaan- metodi) -> ei rauhoittumisreaktiota, rimpuilee sylissä.. Olemme pelkotilanteessa pyrkineet vaihtamaan suuntaa ja kävelleet edestakaisin -> ei rauhoittumista, vetää yhteen suuntaan hillittömästi..
Alan olla ihan ulalla mitä keksin paniikkimakkarani kanssa. kolmevuotias seropimme on harvinaisen peloton ja harvinaisissa pelottavissa tilanteissa saan kuitenkin sen huomion vaikka sitä pelottaakin.. Elli ei kiinnitä pelätessään minuun mitään huomiota. Elli kuitenkin mielestäni on oppinut luottamaan minuun lyhyestä ajasta huolimatta ja hän onkin oikea mammanmussu..
Eli kaipaisin apua koiramme elämänlaadun parantamiseen, jotta pelko ei kuuluisi jokapäiväiseen ulkoiluumme Seropi kun rakastaa ulkonaoloa ja mäykkis ei.
Otto: "eihän me vielä mennä kotiin, eihän?!"
Elli: "joko mennään heti kotiin, joohan?!"
apuanne kaivaten nimim. hämmentynyt ja epätietoinen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.