Vauvani on jo 10kk ikäinen, mutta ihan vasta viimeaikoina olen kovasti surrut sitä, ettei imetys onnistunut.
Kaikki meni ihan pieleen alusta asti. Olin vauvan kanssa alkuun kuuden hengen huoneessa, jossa muut eivät olleet synnyttäneet. Heidän luonaan sai vierailla vapaasti, joten huone oli jatkuvasti täynnä muiden vieraita; miehiä, naisia, lapsia, kaikkia mahdollisia kumminkaimankavereista lähtien. Synnytykseni oli tosi pitkä ja vaikea, joten alkuun olisin vaan halunnut nukkua. No, se ei tietenkään onnistunut siinä metelissä, ja lisäksi imetystä piti harjoitella ja vauvaan tutustua kamalan hulinan keskellä. Olin vielä pahasti revennyt, joten vauvan käsittelykin oli hankalaa...
Ohjaus imetykseen oli sairaalassa olematonta, KERRAN imuote tarkistettiin, sekin sen jälkeen kun vauva oli imenyt molemmat rinnat verille ja oksensi verta.
Kotona vauva huusi rinnalla, eikä ottanut millään rintaan kiinni. Välillä kului pari tuntia ihan siihen, että sain vauvan imemään. Yritin imettää vuorokaudet ympäriinsä, vauva vaan huusi. Lopulta olin väsymyksestä sekava, itkuinen ja epätoivoinen. Maito ei ollut parin viikonkaan jälkeen noussut kunnolla, vaikka minulla oli lääkitys jonka piti auttaa siihen. En pystynyt syömään enkä nukkumaan kunnolla, ja olin sekän henkisesti että fyysisesti täysin lopussa.
Silloin päätin vähentää imetyksen kolmeen kertaan päivässä, ja lisäsin korviketta, jota vauva oli saanut jo sairaalassakin. Pian vauva ei enää suostunut ollenkaan rinnalle, vaikka mitä tein, ja n. 1kk ikäisenä hän oli jo kokonaan korvikkeella.
Nyt olen miettinyt, miksi kaikki meni pieleen? Oliko synnytys ja sen jälkeinen aika niin stressaavaa, että maito ei stressin takia noussut? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Ja eniten pelottaa, että jos vielä joskus saan lisää lapsia, mitä jos imetys ei sittenkään onnistu? Voiko esim. rinnoissa olla jokin vika, jonka takia maito ei nouse?
Miten teillä muilla on käynyt, jos ensimmäisen lapsen imetys ei ole onnistunut, onko seuraavankaan? Oletteko tunteneet surua ja syyllisyyttä kun imetys ei onnistunut? Ovatko ihmiset syyllistäneet tyyliin "kyllähän se äidinmaito on lapselle parasta ravintoa, se on vaan laiskuutta jos ei imetä"?
Kaikki meni ihan pieleen alusta asti. Olin vauvan kanssa alkuun kuuden hengen huoneessa, jossa muut eivät olleet synnyttäneet. Heidän luonaan sai vierailla vapaasti, joten huone oli jatkuvasti täynnä muiden vieraita; miehiä, naisia, lapsia, kaikkia mahdollisia kumminkaimankavereista lähtien. Synnytykseni oli tosi pitkä ja vaikea, joten alkuun olisin vaan halunnut nukkua. No, se ei tietenkään onnistunut siinä metelissä, ja lisäksi imetystä piti harjoitella ja vauvaan tutustua kamalan hulinan keskellä. Olin vielä pahasti revennyt, joten vauvan käsittelykin oli hankalaa...
Ohjaus imetykseen oli sairaalassa olematonta, KERRAN imuote tarkistettiin, sekin sen jälkeen kun vauva oli imenyt molemmat rinnat verille ja oksensi verta.
Kotona vauva huusi rinnalla, eikä ottanut millään rintaan kiinni. Välillä kului pari tuntia ihan siihen, että sain vauvan imemään. Yritin imettää vuorokaudet ympäriinsä, vauva vaan huusi. Lopulta olin väsymyksestä sekava, itkuinen ja epätoivoinen. Maito ei ollut parin viikonkaan jälkeen noussut kunnolla, vaikka minulla oli lääkitys jonka piti auttaa siihen. En pystynyt syömään enkä nukkumaan kunnolla, ja olin sekän henkisesti että fyysisesti täysin lopussa.
Silloin päätin vähentää imetyksen kolmeen kertaan päivässä, ja lisäsin korviketta, jota vauva oli saanut jo sairaalassakin. Pian vauva ei enää suostunut ollenkaan rinnalle, vaikka mitä tein, ja n. 1kk ikäisenä hän oli jo kokonaan korvikkeella.
Nyt olen miettinyt, miksi kaikki meni pieleen? Oliko synnytys ja sen jälkeinen aika niin stressaavaa, että maito ei stressin takia noussut? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Ja eniten pelottaa, että jos vielä joskus saan lisää lapsia, mitä jos imetys ei sittenkään onnistu? Voiko esim. rinnoissa olla jokin vika, jonka takia maito ei nouse?
Miten teillä muilla on käynyt, jos ensimmäisen lapsen imetys ei ole onnistunut, onko seuraavankaan? Oletteko tunteneet surua ja syyllisyyttä kun imetys ei onnistunut? Ovatko ihmiset syyllistäneet tyyliin "kyllähän se äidinmaito on lapselle parasta ravintoa, se on vaan laiskuutta jos ei imetä"?
Vastaukset 12
Vanhimmat
huoli,olet PARAS äiti lapsellesi.
Tuo sairaala-aika kuulosti kamalalta.
En tiennytkään että on 6 hengen huoneita...Ja miten sinä nyt vauvan kanssa olit huoneessa jossa muut eivät olleet vielä synnyttäneet.
Käsittele tämä asia nyt,puhu ystäville,hyvä kun kirjoitit tänne.Käsittele ja ehkä voit unohtaa,ainakin tuon pahan olon.
Minulla imetykset ovat onnistuneet,mutta esikoista kun olin synnyttämässä,minusta jälekeenpäin tuntui että minut unohdettiin sinne takimmaiseen huoneeseen.Ikinä en ollut edes vaippaa vaihtanut,ja yksin sain senkin sairaalassa opetella...
Enää ei sairaala-ajan muistelu tuo pahaa oloa.
Olin synnyttämässä tosi kiireiseen aikaan, kuulema synnyttäjiä oli sinä yönä enemmän kuin kukaan muisti ennen olleen. Mutta minulla kävi itse synnytyksessä hyvä tuuri, pääsin synnytys-saliin jo aikaisessa vaiheessa, kun taas jotkut äidit olivat joutuneet kuulema olemaan KÄYTÄVÄLLÄ melkein ponnistusvaiheeseen saakka!
Osasto oli siis ihan tupaten täynnä, äitejä ja vauvoja oli ylipaikoilla. Kului muutama päivä, ennenkuin meille vapautui paikka perhehuoneessa, muualle paikkoja ei edes vapautunut, ja perhehuoneessa koin olevani aika avuton vauvan kanssa. Onneksi mieheni pystyi olemaan perhehuoneessa kanssamme aika paljon.
minä olen imettänyt kumpaakin lastani vai viikon. maito ei ruennu yksinkertaisesti nousemaa.(ei vissiin luotu jalostukseen). yritin ja yrin, mutta päätin lopettaa ku alko menee stressin puolelle. enkä ole mitään omantunnontuskia kokenu. helpotusta. pullosta on helppo antaa maito. näin jälkeenpäin ajateltuna. en edes pitänyt kokohommasta...
vaan viikon.tosin rupesin alusta asti antamaan yöllä tuttelia ja kohta annoinkin myös päivällä kun oli niin paljon helpompaa kun se imetys koski niin paljon ja sitten se oma maito loppuikin.ei mullakaan omantunnon tuskia
saada rauhassa olla ja opetella imetystä. Kauheaa, että ihmisiä sullotaan tuollaisiin huoneisiin!
Vauvaa tulisi syntymän jälkeen imettää usein (noin kahden tunnin välein) ja kauan, eli tunnin verran, jotta maito alkaa nousta. Eikä lisä ruokaa saisi vauvalle antaa, muutenhan se ei tunne tarvetta imeä. Ikävä kyllä sairaaloissa ei osata neuvoa imetysasioissa ja tuputetaan lisämaitoakin ihan turhan päiten. Korvikkeesta on vaikea luopua kun se kerran aloitetaan.
Itse olin niin onnekas, että synnytin Tammisaaressa. Saimme oman ison perhehuoneen neljäksi päiväksi, jossa oli parisänky (äidille ja lapselle) ja vuodesohva (miehelle). Tammisaari on Baby Friendly Hospital -serifioitu, eli imetysmyönteisyys oli huipussaan. Ei annettu lisäruokaa ja tuettiin imetyksen onnistumisessa. Neuvottiin imettämään usein ja PITKÄÄN.
Näillä eväillä täysimetinkin sitten sen puolivuotta ja nyt lapsi on kohta vuoden, ja vasta sitten aion vierottaa rinnalta.
kuulosti aika tutulta tuo kertomasi..itse odotin esikoista ja samana yönä oli myös paljon muita synnyttäjiä ja kaiken lisäksi sairaalassa oli joku remontti jonka takia tilat olivat ahtaammat ja tietenkin lisäsi hoitajien kiirettä...synnytyksen jälkeen minut vietiin huoneeseen jossa oli jo 2 muuta äitiä jotka olivat vasta synnyttäneet ja heillä kävi vieraita myäs tämän tästä...olin tosi väsynyt koska synnytykseni kesti melkein 2 vrk,olisin vain halunnut nukkua väymystäni pois mutta eihän se siinä hälinässä mitenkään onnistunut,koko ajan ravasi joko hoitajat tai sitten huonetoverien vieraat huoneessa..yöllä taas ei saanut nukuttua vaikka oma vauva olisikin nukkunut tyytyväisenä mutta naapurin vauva huusi melkein koko yön...ja hoitajat kulkivat jatkuvasti ovista..en käytännössä nukkunut 4 päivään muutenkuin torkahtelemalla ja siinä olisi pitänyt sitten opetella imettämään ja tutustua siihen omaan vauvaan...olin niin väsynyt että välistä itkin vain että haluan jo kotiin..ja kahden päivän jälkeen lähdinkin melkein puoliväkisin sieltä kotiin..äitini jäi auttamaan minua imetyksessä koska sairaalassa siihen ei opastusta saanut yhtään..eikä he käynyt muutenkaan meitä katsomassa muutakuin pakolliset tarkastukset..olisin halunnut sairaalassa imettää mutta olin niin stressaantunut että maitoa ei tullut vaan jouduttiin antamaan lisämaitoa...hoitajat mieluummin toivatkin sen lisämaidon kuin olisivat opettaneet imetyksen...kotona olikin aivan ihana olla...sain nukuttua vähän ja sen jälkeen äitini opasti imetyksen ja siitä se alkuvaikeuksien jälkeen lähti sujumaan..nyt meillä on 5kk tyttö mutta en enää imetä...lopetti imemisen vähitellen ihan itse,3kk ikäiseksi vaihtelevasti täysimetin ja korviketta sai myös aina välillä(eli oli myös pitkä jakso jolloin sai pelkkää rintaa eikä korviketta ollenkaan)...mutta itse olen tyytyväinen että sain edes muutaman kk:n imetettyä...mutta älä murehdi sitä imetystä enää,se on pääasia että vauvasi saa mahdollisimman paljon hellyyttä ja rakkautta sinulta!!jaksamista vauva-arkeen:)
Minullakin oli hankala alku, mutta minulla kyllä maitoa tuli (ei mitenkään erityisen paljon, muttei kai vähänkään). Esikoisesta kyse niin kaikki oli ihan uutta, sairaalassa kyllä hyvin seurasivat onko ote oikea ja antoivat kaikenlaisia vinkkejä.
Minulla vain meni yli kuukausi siihen, että imetys ei ollut enää tuskallista. Sairaalassa hoitaja sanoi, että minun tulee rajoittaa imetystä 10 min/rinta. Se oli tietenkin aika vähän kun ajattelee, että pitäisi saada homma pelaamaan. Hän sanoi, että ns. punapigmenttisillä (tai jotain sinne päin) on herkempi iho ja rinnan päätkin menevät herkemmin rikki. Ja kipeät ne olivatkin!
Rintani muoto ei ole mitä parhain imetykseen. Rinnat olivat jo ennestään suuret ja tuntuu, että vauva hukkuu niihin. Täytyy aina toisella kädellä pitää tissiä nenun edestä poissa, ettei vaavi tukehdu :0 Tietenkin tuokin on ihan asennosta kiinni.
Olen alusta asti illalla antanut lisänä korviketta, että uni tulisi helpommin. Onneksi yksi kerta päivässä ei ole kuitenkaan vaikuttanut siihen, että maidon tulo tyrehtyisi.
Neuvolassa kyllä sanottiin jo alkuvaiheessa, että jos imetystilanteista tulee kauhean stressaavia sen kivun vuoksi, niin tärkeintä on kuitenkin äidin terveys, eli ei ole "rikos" siirtyä vaikkapa jo alkuvaiheessa korvikkeeseen. Mielestäni hienoa, että sanoivat niin. Ei olisi tullut suurta syyllisyydentuntoa imetyksen lopettamisesta. Koska täytyy sanoa, että kyllä jostain kumman syystä siltä olisi vähän tuntunut. Vaikka joskus aikaisemmin on ollut ikäänkuin muotia ja trendi, että äidit eivät imetä.
Kiinnostaa tuo korvikkeen anto lisänä illalla, kun olen miettinyt samaa. Annatko sen imetyksen jälkeen ja kuinka paljon? ja moneltako illalla?
Aloitettiin korvike sillä mielellä, että jos minä olen todella väsynyt yöllä, enkä jaksaisi nousta imettämään niin isukki voi hoitaa homman. Pumpulla en saanut tarpeeksi äidinmaitoa pulloon sitä varten. Rinnan päät olivat lisäksi tulessa ensimmäiset 1,5 kk, joten pitkiä tai tiheitä imetyssessioita en kertakaikkiaan voinut tehdä.
Nomutta yöimetykset eivät sittemmin koituneetkaan ongelmaksi, mutta tosiaan, iltasyötön lisäksi ollaan annettu korviketta, jos tuntuu ettei uni tule (no eihän se oikeastaan ikinä tahdo tulla, nukkumaanmeno on aina yhtä taistelua).
Meillä "aloitetaan" nukkumaanmeno yhdeksältä ja korviketta joudutaan sitten jossain vaiheessa antamaan usein moneen otteeseen. Kutsumme noita maitoja tyrmäystipoiksi ja varmaan kyseessä osaksi onkin nälkä. Nyt ollaan kyllä alettu epäilemään, ettei kyse aina suuresta nälästä välttämättä ole. Enkä enää oikeastaan suosittelisi semmoista hillitöntä "niin paljon kuin menee" juottamista, koska välillä vaikutti, että sen vuoksi vatsavaivat lisääntyivät, tyrmäystipat eivät siis enää toimineet ja nukkumaanmeno venyi entisestään.
Mutta useinhan vauvat tankkaavat iltaisin, joten jos näyttää, että itkuisuus vaan jatkuu illalla ja nyrkki menee suuhun niin kyllä minun mielestä kannattaa tarjota korviketta.
Annetaan aina ihan 40-60 ml:n satseissa. Yritetään kerta-annokset pitämään kuitenkin aika pieninä, vaikka enemmänkin menisi. Tuttipullosta tulee kuitenkin helpommin kuin tissistä (vaikka oiskin koliikkituttipullo) niin saattaa ikäänkuin vahingossa mennä enemmän kuin vauvalle välttämättä ois tarvis. Jos imurefleksi jää päälle maidon loputtua pullosta ja meinaa itku tulla, työntää vaan tutin suuhun niin saa sen imun hoitaa loppuun sillä. Meillä ei vauva ime tuttia koskaan muulloin kuin silloin.
Mutta tosiaan, joskus illassa saattaa mennä (nyt 2kk, mutta saattoi mennä jo 1kk:n iässä) jopa 160 ml korviketta tissin lisäksi, joskus riitti se 40 ml. Mutta nykyään kyllä yritetään rajoittaa. Sitähän ei tiedä kuinka paljon vaavi tisusta saa.
Jotkuthan äidit harrastavat sitten sitä, että vauva saa tankata tyyliin koko illan rinnalla, mutta minulla olivat tosiaan rinnanpäät niin kipeät, ettei se tullut mieleenkään. Nyt voisi sitä kyllä joskus kokeilla kun tissit eivät ole enää kipeät.
Itselläni on kolme lasta joista nuorin on 7 vk. Ensimmäistä täysimetin kk.n, toista 2vk ja kolmatta myös 2vk. Syynä nyt on että muut lapset tekivät kaikkensa että saivat huomionsa samalla kun syötin nuorimmaista. Nyt imetän enään aamulla ja illalla. Minulle on helpompaan antaa korviketta ja vanhemmat lapset saavat osallistua syöttöön. He jopa kysyvät että saavatko syöttää pikku veljeä. En pidä itseäni huonona äitinä vaikka lapseni saa korviketta.
HEippa,
Mulla ei alkuun onnistunut myöskään imetys. Sairaalassa 1,5 päivää yritettiin, mutta vauva ei tarttunut lainkaan imuotteeseen. Kunnes toisena päivänä vaihtui oma kätilöni ja toi mulle rintakumin. Tämän jälkeen vauva tarttui siihen, kuin "hyena". Maito nousi tietysti hyvin, kun vauva imi.
Eli rintakumi pelasti meidän imetyksen. Käytin rintakumia koko imetyksen ajan eli 3 kk. Muutaman kerran kokeilin, mutta vauva ei vain tarttunut nänniin. Rintakumi oli/on loistava keksintö. Sain tarkkailla maidon tuloa ja antaa myös d-vitamiinin suoraan siihen kumiin, niin varmasti meni vauvalle perille.
Musta tuntuu, että rintakumin ansiosta vauva oppi välittömästi tutin ja tuttipullon.
Eli rintakumissa saattaa jollekkin olla todellinen hyöty.
Itse vierastin ensialkuun rintakumia ja ajattelin, että minussa on jokin vika, kun tommosta pitää käyttää. Mutta se ajatus hävisi heti ,kun näki, että vauva on tyytyväinen. Rintakumi auttoi myös siihen, ettei koskaan rinnat kipeytyneet, verestäneet yms.
Suosittelen siis........