On käynyt ilmi,että päättäjät ovat tehneet päätöksiä koko suomen kansantaloutta horjuttavalla tavalla. Siellä jaetaan tämä työntekijöiden tuotto joka on enemmän kuin nykyiset palkat. Miettikääpä jos tästä vielä vähemmän saisit palkkaa. Sillon työnantajan voitot olisivat euroaikana ennennäkemättömän suuret. Ja sinne ne menee johtajien sukuihin.Miksi työntekijä pienestä palkastaa luopuisi. Työntekijä on isänmaallinen. Tällaiset johtajat kutsuvat itseään isänmaalliseksi vain hämätäkseen. Tietoa löytyy. Eli jokainen mukaa. Tämä ,koskee jokaista. Nyt on tullut jo tukilakko avunpyyntöjäkin. Yleislakon uhka on olemassa. Nälkä tulee jos nyt luovuttaa. Tämä on tarkkaan EU.ssa suuniteltu juttu. Katsokaa haastatteluja. Siinä yhtiö oli valmis tuhlaamaan työntekijöiden selkärangasta revityt rahat lakkoon. Vaikka yhden päivän tappio rahat työntekijöille jettuna vuodessa riittäisi kaikille osapuolille. Aivan järjetöntä.Tällaisten johtajien työskentelylupa tällaisiisa tehtävissä pitäisi viedä. Tai nämä johtajat pitäisi ulosliputtaa loppuelämäkseen suomesta.
SUOMI
LAKKOON
3150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei todellakaan mennä koko Suomi lakkoon
mietikkää nyt vähän, kyse on 1800 vakituisen matkustamohenkilökunnan palkasta ja eduista, ei muiden, ajattelevat vain ja ainoastaan itseään nyt
Ulkomaalaiset ovat paljon palvelualttiimpia ja täten parempia työntekijöitä Finnairille kun ajatellaan kasvaa Aasian markkina-aluetta.
Otetaan vertailukohdaksi sit vaikka Nokia.
Ulkomaalaiset omaavat huomattavasti paremman kielitaidon ja kansainvälisen etiketin hallitseminen sujuu paremmin kuin näiltä persjalkaisilta pottunokilta.
Miksi siis ei muuteta koko toimintaa esim. Aasiaan? Löytyy ne puhelimet vielä markkinoilta sen jälkeenkin.
Että, näin niinkuin vertailukohtana mainittakoon...