Koskenniemi toteaa, että lakkoa jatketaan, vaikka työtuomioistuin toteaisi sen laittomaksi. Tässä samassa totetamuksessa on koko asian ydin. Kun Työtuomioistuin on taho, joka lainsäädännön puitteissa puolueetomasti ottaa kantaa työriitoihin, tällä lausunnollaan Koskenniemi romuttaa koko järjestelmän ja tähtäyksen liian kauna jatkuneen ay-liikkeen ylivaltaan. Näin ollen olettaisin, että työnantajalla on lupa vetää omat johtopäätöksensä myös.
Ei muuta kuin työpaikat ulkomaille ja lentoemot Virosta tai työkkärin koulutuksella niistä, joita duuni kiinnostaa. Lentoemot sossun tädin juttusille (jolla muuten on tosi "miellyttävät" asiakkaat ja työ, yliopistotutkinto ja alempi palkka kuin lentoemoilla).
PELLET !
Ei muuta kuin työpaikat ulkomaille ja lentoemot Virosta tai työkkärin koulutuksella niistä, joita duuni kiinnostaa. Lentoemot sossun tädin juttusille (jolla muuten on tosi "miellyttävät" asiakkaat ja työ, yliopistotutkinto ja alempi palkka kuin lentoemoilla).
PELLET !
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pääntutkimus ei varmasti olisi pahitteeksi,vaikka vaan ihan varmuudenvuoksi.Olen erikoistunut masenukseen ja depressiotiloihin ja annan apua myös skitsofreniaan.Ota rohkeasti yhteyttä
taholta taas kerran
Hoitaa myös hermoromahduksia sekä täydellisiä luhistumisia ja taas apu on teille herra globaali/markkina/pörssi lähellä
...sanoisin, että kiitos vinkistä, ei ole tällä hetkellä tarvetta, tulevaisuudesta en tiedä. Suomessahan on 500000 ihmistä jotka kärsivät masennuksesta, tsemppiä heille !
Vinkki vinkistä, joten sinulle lääkärisetä tietona, että turha tällä kiukkuilla huonoa oloasi, helpot neuvot ongelmaasi löytyvät erektiohäiriö -palstalta !
Sehän on mukava kuulla, että geriaalisiinsekä urologisiinkin vaivoihin saa palstalta neuvonantoa.Mutta nythän on niin ,että minulla ei ole kyseisiä ongelmia ainakaan diaknosoitu,mutta kuka tietää onko tulevaisuudessa.Kannatan kuitenkin sydämestäni lentoemäntien ja stuerttien lakkoa, koska en halua että maastamme tulee pienoismalli Yhdysvalloista