poika etsimässä vastauksia...

Mikä voisi auttaa on rentous. Yritä pitää bileissä hauskaa äläkä murehdi turhia silloin sinutkin huomataan. Ihmiset haluavat olla niiden ihmisten seurassa joilla on hauskaa. Älä stressaa kyllä se siitä ja mene rohkeasti juttelemaan ihmisille, monilla on samat huolet kuin sinulla myös tytöillä.

Tuo kuulosti todella tutulta. Samanlaisia tunteita oli itselläni joitakin aikoja sitten. Elämä oli sitä samaa päivästä toiseen. Eilinen ei eronnut huomisesta...
Kaikki sanoivat aina että kyllä se päivä tulee kun kaikki muuttuu tai sullekkin on se oikea jossain. Yksi usein sanottu lause oli että Kun vähiten odottaa niin silloin se tapahtuu. Silloin suhtauduin hyvin epäilevästi noihin sanoihin. Epäilin kaikkea paitsi omaa surkeaa kohtaloani elää yksin aina.
Mutta niin siinä kävi että silloin kun vähiten osasi odottaa, kaikki muuttui. Juuri niinkuin minulle oli monet täällä sanoneet.
Viime vuoden keväästä saakka olin kirjoitellut tänne melko paljonkin hiukan samansisältöisesti kuin sinä tarkoituksena vain pohtia asioita. Toukokuussa aloin mailailemaan erään "neilikan" kanssa joka myös kirjoitteli tänne. Silloin en todellakaan vielä tiennyt mitä siitä seuraisi. Alussa mailit olivat ihan yleisellä tasolla ne eivät lähteneet misään seuranhaku yhteydestä vaan ihan tavallisesta ajatusten vaihdosta.

Pikkuhiljaa huomasin odottavani enemmän ja enemmän hänen mailejaan samalla kun huomasin hänessä piirteitä joista pidin.Ajan kuluessa huomasin ihastuvani häneen. Yritin kieltää itseltäni niitä tunteita joita tunsin, koska ajattelin että ei siitä kuitenkaan mitään tulisi. Jos ihastuisin saisin kuitenki taas kerran pettyä...Muutaman kuukauden mailailun jälkeen kuitenkin tapasimme. Sen päivän jälkeen mikään ei ollut entisensä.

Nyt olemme olleet yhdessä viisi kuukautta ja päivääkään en vaihtaisi pois."neilikka" teki sen minkä en uskonut koskaan tapahtuvan. Sulatti jään sydämestäni ja toteutti kaikki unelmani. Näytti minulle mitä on elämä.

Eli tarinan opetus. Se todella tapahtuu silloin kun vähiten odottaa. Ja vaikka olisi vaikeaakin sitä päivää kannattaa todella odottaa! Mikään ei todelaakaan ole ihanampaa.Niin ja tuosta ensisuudelmasta sen verran että ei se niin hankalaa ole ja tuskin tyttö suuttuu vaikka vahingossa vähän puraisisitkin;)

En laittanu tohon otsikkoo,kun en keksinyt mitään.Sen verran sanon,että en voi vastata kysymyksiisi.Olen itsekkin miettinyt noita,eikä kukaan ole tuntunut ymmärtävän.Sanoit,että olet yrittänyt lakata olemasta.Ei se elämä muakaan oo mitenkään mukavasti kohdellu.Suudellu oon,mut vääriä tyyppejä enkä koskaan selvänä.Oon koittanu itsarii,mut koskaan mä en vaan oo voinu sitä tehä.Mä en oo koskaan seurustellu,enkä oikeen jaksa uskoo et kukaan koskaan mun kaa seurusteliskaan.Elämästä on menny maku.Kukaan ei koskaan ymmärrä.Kukaan ei oo koskaan välittäny mun tekemisistä paskaakaan.Sun kirjotus ois voinu olla mun kynästä...tai näppäimistöstä.Mun yksinäisyys ajo mut juomaan,vaik nyt oon kyl ollu kuukauden juomatta,sitä ennen kuus viikkoo,johtuen rahapulasta.Sitä enne join joka toinen tai joka viikonloppu.Mun on monesti tehny mieleni vaan vetää pää niin täyteen et kuolee.mun ranteet on ihan arvilla ku oon viillelly.Mun runot ei oo sisältäny iloista sanaa ainakaan vuoteen.Mun aineet kertoo toivon menettämisestä.Ja taas musta tuntuu,et mä oon puhunu liikaa.Epäselvää solkotusta.Mä oon vaan niin sekasin.
Vastarakkaus.Maailman ihanin asia.Rakkaus ilman vastarakkautta.Tappava myrkky.yks ja puoli vuotta sitte mä rakastuin.Ja siitä se helvetti sit alko.Viime vapusta asti mä oon juonu ja pari viikkoo siit oon pukenu mustiin.Se rakkaus on melkeen vieny multa hengen viitisen kertaa.Nyt oon päässy siit yli,mut en mä vieläkään jaksais elää.Elämä on harmaata massaa.Näkee muut,jotka kaikki on onnelloisii jonku muun kans,niinku sä sanoit.
Ja mä en vastata osaa,mut kirjotinpa kumminki.jos haluut puhua,mailaa osotteeseen:
[email protected]

mulla on menossa sama tilanne. tuntuu ku kukaan ei huomais mua. lisäks täälä mis mä asun ei oo mitää bileitä tai discoja, missä niitä ihmisiä vois tavata. mulla ei oo paljoo kavereita, joiden kans vois lähtee juomaan. lisäks mutsi ei ikinä päästä mua minnekään. sen täytyy saada tietää kenen luona olisin yötä, onko sen vanhemmat kotona, mitä meinataan tehdä... kotiin ei voi mennä. asun sen verran kaukana kaupungista, etten pääse yksin kävellen kotiin. myöhään ei mee busseja ja kotona pitäis olla nii aikasin, ettei hyödytä mihinkää lähteä. oon tosi yksinäinen ja kaipaan rakkautta. toi ...-otsikkoisessa juttussa on yhdessä mielessä sama tilanne ku mulla, mä oon ajatellu itsaria monta kertaa. mut en vaa oo pystyny tekee sitä. itken itteni uneen monena iltana. samoin se tarina-otsikkoinen juttu vois koskee munki tilannetta. osin. multa vaan jää puuttumaan se vastarakkaus. tutustuin chatissa yhteen jätkään. meidän jutut on ihan kaverityyppisiä. ei enempää. oon huomannu olevani ihastunu siihen tyyppiin. ei olla koskaan tavattu, mut ollaan puhuttu kyllä siitä. me myös soitellaan toisillemme. mut vaan kavereina. joskus tosiaan tuntuu turhalta. että kukaan tuskin huomais jos olisin poissa. mun paras kaveri muutti pois, eikä mulle jääny paljoo kavereita. nekin on sellasia, että oon niiden kans vaan ettei tarvis olla yksin.

Olipas hellyttävää tekstiä ja vielä miespuolisen "suusta". Olet varmaan sitä ikäluokkaa joka juuri miettii noita asioita, joten en todellakaan usko sinun olevan se ainoa :)
Minä itse olen sitä mieltä, että kantapään kautta oppii kaikista parhaiten.
Varmasti ehdit vielä ensisuudelmasi kokea, älä siitä huoli! :)
Pikku pointti vielä.. Koitahan sinäkin sitten katsella niitä siellä nurkassa yksinään kyhjöttäviä, ties vaikka kokisit jotain kaunista.. :)

ajattelin tuossa vaan, että minkäköhän ikäisestä henkilöstä mahtaa olla kyse?
tuo ensisuudelma kokematta -juttu oli ihan jännä juttu. ite olin vähän vajaa 16, kun suutelin ekaa kertaa pojan kanssa ja kokemus oli... no oikeastaan mitäänsanomaton, sitä vaan jossain vaiheessa tajus, että tässä sitä suudellaan. ei sitä kannata niin mahottomasti odotella ja toivoa. oltiin muuten molemmat vielä ensikertalaisia sen suhteen, selvis sitten jälkeenpäin. jännää oli, että molemmat osattiin suudella, eikä kummallakaan ollu siihen mitään painostusta, se vaan tapahtu. minäkin olin ennen sellanen yksin nurkassa istuja, joka ei ikinä käyny missään. sitten yks perjantai-ilta sovittiin kavereitten kanssa, että tulen niitten kanssa lukion pippaloihin. viina vie ujouden, ainakin minulta, joten aina niin arka minä uskalsin puhua ja en pelkästään puhua... ja kivaa oli, sen jälkeen en oo juonu lähes ollenkaan alkoholia. ja poikaystävä on kainalossa. ei tartte juoda, kun on se poikaystävä kainalossa :)

Olen 20 vuotias nuori nainen ja en ole vielä kokenut ensi rakkautta. Olen sievä, fiksu ja huumorintajuinen. Olen kuitenkin hieman ujompi tyyppi, mutta sekin riippuu oikeastaan vain seurasta (on vain ihmisiä, joiden kanssa juttu luistaa, kun taas toisten kanssa ei vain keksi mitään sanottavaa).

Toisinaan tekee mieli laittaa silmät kiinni tai kääntyä poispäin, kun näkee rakastuneita pareja halailemassa ja suutelemassa.

Sitä vaipuu välillä epätoivoon, kun ei ole ketään, joka välittäisi ja kenen lämpimään syliin painautuisi.

Missä on vika? ja Miksi en kelpaa?
Mutta niin monta kertaa minullekin on sanottu, että kerran se onni sinullekin kolahtaa.
Jos tähän voi luottaa, niin on ihana ajatella että, jos hän todella on jossain...haluan odottaa, että saan kokea sen ihanuuden. Vaikka se odottaminen vaikeaa ja raskasta onkin!!!

Onnea ja jaksamista sinulle, älä luovuta, vaikka välillä on ankeaa!!!

Täytyy vielä todeta, että kaikille se rakas ei vain löydy heti...onhan niitäkin sinkkuja, jotka ovat paljon vanhempia kuin me...