Huhtiniemi?

Olen kuullut huhua, että luurankoja olisi löydetty Huhtiniemestä, pitääkö paikkansa? Onko kenelläkään tietoa tällaisesta asiasta?
21380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Putosit kellarissa viime viikolla kurkkutynnyriin ja pääsit sieltä vasta nyt pois?

"Huhtiniemestä paljastuivat ensimmäiset luulöydöt"

"Huhtiniemen kaivauksissa Lappeenrannassa on löydetty yhdestä paikasta luun kappaleita. Tutkimusryhmän mukaan ne ovat todennäköisesti peräisin kahdesta eri ihmisestä. Luita ei kuitenkin ole vielä pystytty tarkemmin ajoittamaan.

Oikeushammaslääkäri Helena Rannan mukaan luunpalasia on yhteensä 15-20. Luiden ajoittaminen on hankalaa, sillä Huhtiniemen maaperää on vuosien varrella myllätty niin monesti, että maakerrokset ovat sekoittuneet. Löydöissä ei myöskään ole kasvoluita tai hampaita, joista ajoitus olisi varmempaa.

- Arvaukseni on, että luut eivät todennäköisesti ole esihistoriallisia eivätkä 1700-luvulta. Luultavasti kyseessä ovat miesten luut. Ne voivat olla 1800- tai 1900-luvuilta, sanoi Ranta.

Tutkimusryhmän arkeologian asiantuntija, professori Mika Lavento kertoi torstaisessa tiedotustilaisuudessa, että kaivauksissa on löydetty myös asepuvun osia.

Tutkimusryhmä on jakanut Huhtiniemen erilaisiin kaivualueisiin geofysikaalisten mittausten perusteella. Niitä käytettiin mm. Irakissa, kun selviteltiin Saddam Husseinin hallinnon aikaisia joukkohautoja. Kaivupaikoista otetaan myös kolmiulotteisia kuvia uudella lasermenetelmällä. Työn alkuun on päästy nyt kolmessa tutkimuskohteessa.

Huhtiniemen tapahtumista liikkuu paljon huhutietoa, mutta vähän faktaa, totesi professori Erkki Vuori Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitokselta.

- Nyt on tarkoitus saada huhupuheille loppu niin, että tähän aiheeseen ei enää kenenkään tarvitse palata. Ei ole hyvä, että tällainen asia on auki vuosikymmeniä, hän muistutti.

Huhujen mukaan Huhtiniemeen olisi haudattu joukkohautaan jatkosodan aikaisia rintamakarkureita. Miehet olisi teloitettu salaisen kenttäoikeuden päätöksellä.

Huhtiniemi on nykyisin leirintäalueena, mutta siellä on aiemmin toiminut mm. puolustusvoimien yksiköitä.

Julkaistu 6.10.2006 2:34:38

Äänestä
  • Aikalailla vanhaa on toi sunkin tietos!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jouko.. kirjoitti:

Olen kuullut huhua, että luurankoja olisi löydetty Huhtiniemestä, pitääkö paikkansa? Onko kenelläkään tietoa tällaisesta asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu