Olin ollut monta vuotta yksin. Ei kavereita, ei ystäviä, ei yhtikäs mitään ollut jäljellä. Masentuneena olin päivästä toiseen, halusin kuolla, koska pelkäsin jääväni ikuisesti yksin. Halusin niin kovasti ystävän tai poikakaverin, mutta luulin olevani liian tyhmä kaikille, eihän kukaan koskaan edes juuri puhunut minulle.
Vuosia kului ja vaivuin vain yhä syvemmälle synkkyyteen. Kaikki meni huonosti. Inhosin itseäni ja aloin vihata myös muita ihmisiä.
Kunnes eräänä päivänä, 7 vuoden yksinäisyyden jälkeen, kaupungilla ollessani törmäsin päin eräseen poikaan. Hänen kädessään ollut iso kirjakassi meni rikki, ja kaikki kirjat lojuivat maassa. Vittuuntuneena aloin auttaa poikaa ja keräsin kirjoja maasta. Hän kysyi nimeäni ja ihan ihmeissään vastasin. Poika pyysi auttamaan kirjojen kantamisessa hänen kodilleen, joka oli aivan lähellä. En pitänyt siitä yhtään, halusin vain pois, en kestänyt olla ihmisten lähellä. Kun saavuimme sitten hänen asunnolleen, hän pyysi minua ulos. Ette uskokkaan kuinka ihmeissäni olin ja toisaalta niin onnellinen, ekan kerran vuosiin pieni hymy viivähti silloin kasvoillani :)
Ja tässä sitä nyt ollaan. Ihanimmat puolivuotta nyt olen seurustellut tuon mainitsemani pojan kanssa ja hänen kauttaan olen saanut myös muita kavereita. Kaikki se tuska on nyt takana päin. En halua enää koskaan kokea samaa.
Sanon teille kaikille yksinäisille, masentuneille ja muille, joilla kaverit on vähissä, te varmasti löydätte niitä joskus! Ja sen vuoksi kannattaa yrittää ja jaksaa eteenpäin.
Tämä oli tositarina kirjoineen kaikkineen, vaikka mahdottomalta ja uskomattomalta kuulostaakin. Elämänne voi muuttua milloin tahansa, ja parhaiten niin, jos itse teette jotain sen eteen ja yritätte puhua ihmisille. Tuskin monellekkaan käy tuollaisia sattumia, kuin minulle kävi!
Toivotan teille kaikille jaksamisia :)
Vuosia kului ja vaivuin vain yhä syvemmälle synkkyyteen. Kaikki meni huonosti. Inhosin itseäni ja aloin vihata myös muita ihmisiä.
Kunnes eräänä päivänä, 7 vuoden yksinäisyyden jälkeen, kaupungilla ollessani törmäsin päin eräseen poikaan. Hänen kädessään ollut iso kirjakassi meni rikki, ja kaikki kirjat lojuivat maassa. Vittuuntuneena aloin auttaa poikaa ja keräsin kirjoja maasta. Hän kysyi nimeäni ja ihan ihmeissään vastasin. Poika pyysi auttamaan kirjojen kantamisessa hänen kodilleen, joka oli aivan lähellä. En pitänyt siitä yhtään, halusin vain pois, en kestänyt olla ihmisten lähellä. Kun saavuimme sitten hänen asunnolleen, hän pyysi minua ulos. Ette uskokkaan kuinka ihmeissäni olin ja toisaalta niin onnellinen, ekan kerran vuosiin pieni hymy viivähti silloin kasvoillani :)
Ja tässä sitä nyt ollaan. Ihanimmat puolivuotta nyt olen seurustellut tuon mainitsemani pojan kanssa ja hänen kauttaan olen saanut myös muita kavereita. Kaikki se tuska on nyt takana päin. En halua enää koskaan kokea samaa.
Sanon teille kaikille yksinäisille, masentuneille ja muille, joilla kaverit on vähissä, te varmasti löydätte niitä joskus! Ja sen vuoksi kannattaa yrittää ja jaksaa eteenpäin.
Tämä oli tositarina kirjoineen kaikkineen, vaikka mahdottomalta ja uskomattomalta kuulostaakin. Elämänne voi muuttua milloin tahansa, ja parhaiten niin, jos itse teette jotain sen eteen ja yritätte puhua ihmisille. Tuskin monellekkaan käy tuollaisia sattumia, kuin minulle kävi!
Toivotan teille kaikille jaksamisia :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
jokainen ventovieras pyytää jotain naista kantamaan kirjat kotiin :) ei mee läpitte.. hih
keksi seuraavalla kerralla parempi juttu. tai oisit vaa sanonu että pyys sua ulos ku autoit kirjojen kanssa.
Niin se on!! Vaikka mitä voi tapahtua:P Itsellekki sattunu vähän samanlainen ihan ihme juttu :) missä tuntematon kysyi ulos :P
Noin käy vain harvalle yksinäiselle ja silloinkin pitää olla nainen.
Kuitenkaan kaikki eivät elämän toveria löydä. Heitä on toki vähän, mutta minusta tuntuu, että olen yksi heistä.
Itselläni ovat mahdollisuudet olleet ja menneet. Käyttämättä olen ne jättänyt, tai tyhmyyttäni mokannut. Oma vika!
Hei, sä oot mies parhaassa iässä. Vasta.. 21? Kyllä sä vielä löydät jonkun, moni löytää sen oikean vasta nelikymppisenä, mutta sun ei tartte edes pitää vielä kiirettä ehtiäksesi ennen sitä...
Pieni neuvo: koneelta et rakkauta löydä. Ulos, ylös ja lenkille! Jos opiskelet tai käyt duunissa, niin kyllä sitä jossain naisia tapaa. Jos ei, niin mites baari, tai sitten ihan jonkun harrastuksen aloittaminen?
Terveettä itseluottamusta ja huumorintajua -ne auttaa jo pitkälle. Ei kukaan halua miestä, joka vihaa itseään.
Ei asiat ole ihan niin yksinkertaisia miltä ne näyttävät.
Sitä kun ei ole kokemusta noista läheisemmistä ihmissuhteista niin ei sitä jaksa enää tässä iässä alkaa opettelemaankaan, kun kuitenkin kaikki tytöt/naiset ovat yleensä jo seurustelut ynnä muut aloittanet teini-iässä ja ovat niin paljon kokeneempia.
Harrastuksia on jo nyt niin paljon, että uusille ei ole sijaa. En kait vakavissani odotakkaan, että rakkauden koneelta löytäisin.
Niin ja enhän minä itseäni vihaa, mutta tunnen heikkouteni ja rajoitukseni joiden mukaan yritän elää.
Onnittelut ja hyvää jatkoa kans teille;)