Pukeutuminen lavoille

Heippa vaan

Olen saanut pari viikkoa sitten loppu tanssikurssin ja nyt olisi tarkoitus lähteä lavoille harjoittelemaan lisää.

Mutta, mutta. Mitenkäs nuoren miehen tulisi lavoille pukeutua. Olen alle 30-kymppinen ja jotenkin haluaisi sen tuoda vielä esille. Onko esim. mustat suorat housut ainoa oikea valinta? Entäpä paidat voiko väreillä ja kuvioilla leikkiä mielin määrin vai onko yksivärinen kauluspaita must?
163195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Laita päälle sellaiset vermeet, missä on mukava tanssia ja mikä tuntuu omimmalta. So simple is that.
Mitään yhtenäistä käytäntöä lavapukeutumiseen ei ole.

Äänestä
  • on miesten pukeutuminen lavoilla. Mutta, ainakin suurin osa miehiä täällä pohjoisessa päin pukeutuu lavoille suoriin housuihin ja mustaa puseroon. (musta kuulema sen takia, ettei hiki näy niin helposti). Oman mieheni en antaisi pukeutua lavalle mennessä sortseihin.

    Äänestä

  • Kirjavaa kirjoitti:

    on miesten pukeutuminen lavoilla. Mutta, ainakin suurin osa miehiä täällä pohjoisessa päin pukeutuu lavoille suoriin housuihin ja mustaa puseroon. (musta kuulema sen takia, ettei hiki näy niin helposti). Oman mieheni en antaisi pukeutua lavalle mennessä sortseihin.

    jos nyt shortseissa menis lavoille.

    Äänestä

  • vois vaikka tulla kirjoitti:

    jos nyt shortseissa menis lavoille.

    Jos et käytä suoria housuja normaalisti, tuskin niitä kannattaa laittaa tansseihinkaan, ainakaan jos et viihdy niissä - se nimittäin paistaa läpi. Farkut ei ehkä ole parhaat mahdolliset, mutta jotkut muut aivan tavalliset housut käyvät.

    Kauluspaitapakkoakaan ei ole - tanssimiehen uniformuunhan kuuluu nykyisin lähinnä musta urheilupaita. Urheilupaita lähinnä siksi, että se eivät kastu ja tunnu märiltä kuten esim. puuvilliaiset.

    Kokomusta asu (suorat tai ei suorat housut, urheilu- tai kauluspaita, tanssikengät) on useimmiten paras vaihtoehto, jos kyseessä on naistenhaku/tunti.

    Äänestä

  • diefenbaker kirjoitti:

    Aika moni nainen on moittinut miehiä mustaan tai muuten hyvin tummaan kostyymiin sonnustautumisesta. On vaikeata erottaa vähänkään hämärämmissä olosuhteissa haettavia toisistaan.

    Kirkasvärisiä paitoja ehdottelevat. Aika räikeän oranssinpunaisessa urheilupaidassa minäkin olen tuosta syystä aika usein liikkeellä.

    Naistentunnin kiivasrytmisessä, tungoksen seassa tapahtuvassa hakuryntäilyssä auttaa värikäs paita kohteen havaisemista ratkaisevasti.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Päähän ja siihen antenni. Jo alkavatten näkee.

    Kirkkaan värisillä paidoilla on etunsa, kuten Humppis kirjoitti. Toisaalta niissä on myös omat riskinsä, erityisesti tuntemattomalle tanssijalle: kirkas/kirjava "havaijipaita" yhdistetäään helposti karavaanaritavikseen, joka ei osaa tanssia.

    Eli jos olet jo ehtinyt esitellä loistavat taitosi paikan daameille, näkyvä paita tuo varmaan lisää vientiä. Jos taasen olet ko. lavalla ensimmäistä kertaa, musta on varmempi ratkaisi.

    PS. Ei tansseihin pukeutumin oikeasti ole näin monimutkaista ja vakavaa

    Äänestä

  • Pipaa kirjoitti:

    Päähän ja siihen antenni. Jo alkavatten näkee.

    Se on taas ystävämme multinimimerkki ryöminyt esiin jonkin kiven alta.

    Eläpäs huoli reppana, kyllä minut havaitaan vähintäänkin riittävästi ihan näin normaalissa tanssivarustuksessakin.

    Sinulla sensijaan ei ole juuri asiaa eikä kanttiakaan edes mustaan kaapuun verhoutuneena etanamaisen pulleata olemustasi millekään oikealle tanssipaikalle laahata.

    Pysy siellä näppiksesi ääressä vain kuolaamassa.

    Äänestä

  • diefenbaker kirjoitti:

    Kirkkaan värisillä paidoilla on etunsa, kuten Humppis kirjoitti. Toisaalta niissä on myös omat riskinsä, erityisesti tuntemattomalle tanssijalle: kirkas/kirjava "havaijipaita" yhdistetäään helposti karavaanaritavikseen, joka ei osaa tanssia.

    Eli jos olet jo ehtinyt esitellä loistavat taitosi paikan daameille, näkyvä paita tuo varmaan lisää vientiä. Jos taasen olet ko. lavalla ensimmäistä kertaa, musta on varmempi ratkaisi.

    PS. Ei tansseihin pukeutumin oikeasti ole näin monimutkaista ja vakavaa

    karavaanaritavis = henkilö, joka ei osaa tanssia

    Äänestä

  • Yleistämistä!!! kirjoitti:

    karavaanaritavis = henkilö, joka ei osaa tanssia

    Lainaa tuosta otsikosta hymiö ja laita se haluamaasi paikkaan. Jos asia ei vieläkään korjaannu, on minulla komerossa vyyhti rautalankaa. (Samassa komerossa on muuten myös vaaleat läskipohjapomarfinit tennissukkineen, vyölaukku, Anttilan shortsit, Mikki Hiiri -aurinkoklipit ja valkoinen kapteeninlakki uuden havaijipaidan vieressä).

    PS. Hymiön saat monistettua useampaan paikkaan näppäinyhdistelmällä ctrl v

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Aika moni nainen on moittinut miehiä mustaan tai muuten hyvin tummaan kostyymiin sonnustautumisesta. On vaikeata erottaa vähänkään hämärämmissä olosuhteissa haettavia toisistaan.

    Kirkasvärisiä paitoja ehdottelevat. Aika räikeän oranssinpunaisessa urheilupaidassa minäkin olen tuosta syystä aika usein liikkeellä.

    Naistentunnin kiivasrytmisessä, tungoksen seassa tapahtuvassa hakuryntäilyssä auttaa värikäs paita kohteen havaisemista ratkaisevasti.

    Pidin ennen sinua pellenä ,tuo jo todistaa et olet vieläkin pellempi,,Siis täysi ääliö.. hyvää syksyä vaan

    Äänestä

  • tanssija kirjoitti:

    Pidin ennen sinua pellenä ,tuo jo todistaa et olet vieläkin pellempi,,Siis täysi ääliö.. hyvää syksyä vaan

    Ihan vain mielenkiinosta haluaisin tietää kenelle ja mihin viestiin tuo sinun älykkään syvällinen kommenttisi on suunnattu? Haulikolla ja huonolla tähtäimellä kun ampuu, tulee ihan turhia haavakkoja. Tosin taitaa olla sulla vain pihlajanmarjoja pyssyn piipussa.

    Äänestä

Kyllä ne suorat housut olla pitää, ja siihen sopiva kauluksellinen paita muttei missään nimessä kokomustaa!! ja kysyntä on taattu....

Äänestä

Nuorten pukeutuminen lavoilla on aika kirjavaa. Kaikkea näkee, farkuista reisitaskuhousujen kautta suoriin housuihin. Varmin valinta on suorat tummat housut ja joku hyvä urheilupaita tms. joka ei kastuessaan tunnu epämiellyttävältä käteen.

Värejä saa olla, kuvioita myös. Persoonallisuus on sallittua, kunhan vaatteet sopivat tanssimiseen, eivätkä rajoita liikkeitä.

Onnea uuden harrastuksesi aloittamiseen!!

Äänestä
  • Jos ja kun se on harrastus niin tuo valinta on yleisin käytäntö. Sitä on hyvä kai pitää myös mielessä ettei ole mitään tarvetta kulkea lauman perässä vaatetuksenkaan suhteen sillä yksilöllisyys on pitkällä tähtäimellä myös jees kunhan se tukee omaa fiilistä. Tosin se vähän kaventaa sitä väkeä jotka sitten pitävät "tyylistäsi". Kaikkia ei tarvitse mielyttää eikä voi.

    Tanssi nimittäin tuo ystäviäkin, parhaimillaan. Rohkeasti vain mukaan,, ja tsemppiä...

    Äänestä

...laita sitten koskaan vakosamettihousuja, ne on niin nihkeät tarttumaan naisen hameeseen ja kohta huomaa että vetoketju onkin edessä, takana kun oikeasti pitäisi olla. Muutenkin haittaa liikkeitä kun tarraa kiinni. Naisille sama vinkki hameen tai housujen suhteen, mahdolisimman sileä ja liukuva kangas niin tanssi käy kuin... Tanssi! ;o)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kurssin käynyt kirjoitti:

Heippa vaan

Olen saanut pari viikkoa sitten loppu tanssikurssin ja nyt olisi tarkoitus lähteä lavoille harjoittelemaan lisää.

Mutta, mutta. Mitenkäs nuoren miehen tulisi lavoille pukeutua. Olen alle 30-kymppinen ja jotenkin haluaisi sen tuoda vielä esille. Onko esim. mustat suorat housut ainoa oikea valinta? Entäpä paidat voiko väreillä ja kuvioilla leikkiä mielin määrin vai onko yksivärinen kauluspaita must?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu