Jos tämä on liian rumaa, niin poistettakoon. Minä ainakin räjähdin nauramaan :))
Sattuuhan näitä
"Minulla oli loppuviikosta varattuna aika gynekologille.
Varhain aamulla sain vastaanotolta puhelinsoiton ja kerrottiin, että
nyt aamuksi olisi peruutusaika klo 9.30. Otin sen.
Olin juuri saanut kaikki perheenjäsenet lähetettyä töihin ja
kouluun, kun huomasin, että kello on jo 8.45. Matka lääkärille
kestäisi noin 35 minuuttia, joten yhtään ylimääräistä aikaa ei ollut.
Kuten yleensä kaikki naiset mennessään gynekologille, otan
hygienia-asiat hieman tarkemmin huomioon, mutta tällä
kerralla en voinut käyttää siihen kovin paljon aikaa. Ryntäsin portaat
ylös, heitin pyjaman nurkkaan ja kastelin pesualtaan reunalla olevan
pesukintaan ja pesaisin 'alakerran' pikaisesti varmistaen, että olisin
jotakuinkin 'näyttökunnossa'. Viskaisin pesukintaan pyykkikoppaan, puin
kiireesti jotain päälleni, hyppäsin autooni ja ajoin vastaanotolle.
Jouduin odottamaan vuoroani hetken aikaa ennen kuin minut
kutsuttiin sisään. Tietäen toimintatavan, kuten varmasti sinäkin,
hyppäsin pöydälle, katselin huoneen toiselle puolelle ja kuvittelin
olevani Pariisissa tai jossain muussa upeassa paikassa tuhansien
kilometrien päässä.
Hämmästyin hieman lääkärin sanoessa: "Hyvänen aika
sentään, sitä ollaan sitten nähty ekstravaivaa,
vai mitä?" En vastannut mitään. Vastaanoton jälkeen
huokaisin helpotuksesta ja menin kotiin. Loppupäivä kului normaaliin
tahtiin, kaupassakäyntiä, siivousta, ruoanlaittoa jne.
Eskarissa oleva kuusivuotias tyttäreni oli huoneessaan
leikkimässä. Yhtäkkiä hän huusi kylpyhuoneesta: "Äiti, missä mun
peskukinnas on?"
Käskin hänen ottaa puhtaan kaapista. Hän parkaisii:
"Ei!!!" Hän huusi:" Mä tarviin sen, joka oli tässä altaan reunalla.
Siinä oli kaikki mun kimalteet ja hileet säästössä!"
Sähköposti toi :))
paivansadeko
1
306
Vastaukset 1
mutta hauska =)!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497