Miksi

Miksi tukilakosta puuttuvat SLSY:n ne jäsenet jotka eivät ole töissä Finnairilla, Ovathan he nyt kuitenkin lähempänä emäntiä kuin esim. autonkuljettajat. Solidaarisuus ei tunnu olevan emäntien kesken kummoista. Hävetkää Blue1:n ja AF:n rikkurit.
9421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi Blue1:n ja AF:n emännät menisivät lakkoon? Seurauksena olisi melko varmasti se, että työpaikkaa ei enää lakon päätyessä olisi ollenkaan. Eivät Blue1:n ja AF:n työhönsä sitoputuneet emännät niin tyhmiä ole, että tukisivat finnairilaisia, jotka muutenkin saavat 30% enemmän palkkaa.

Uskon, että mieluummin emännät eroaisivat SLSY:stä.

Äänestä
  • Miksi sitten se autokuski tukee, kait se toisen yhtiön emäntä on ammatillisesti lähempänä ja kuuluu vielä samaan liittoon. Siis huomatkaa, että kaikki SLSY:n emännät eivät ole lakossa, kummallista.

    Äänestä

  • Lässy kirjoitti:

    Miksi sitten se autokuski tukee, kait se toisen yhtiön emäntä on ammatillisesti lähempänä ja kuuluu vielä samaan liittoon. Siis huomatkaa, että kaikki SLSY:n emännät eivät ole lakossa, kummallista.

    Se tosiasia kertoneekin sulle sen, mitä mieltä noista FInnairin neideistä nyt ollaan jopa omien joukossa...

    Äänestä

  • siinä on totuus kirjoitti:

    Se tosiasia kertoneekin sulle sen, mitä mieltä noista FInnairin neideistä nyt ollaan jopa omien joukossa...

    Nämä neitokaiset eivät todellakaan ole suosiossa.. Vaikka koskapa he sitä huomaisivat tai välittäisivät. Kunhan eivät kompastuisi kynnykseen kun ylpeinä liihottavat muiden saman yrityksen työntekijöiden ohi.

    Heitä ei kyllä yrityksen sisällä "säälitä"!

    Äänestä

AFI paikkaa Finnairin lentoja minkä ehtii ja SLSYn jäsenet lentävät. Kuitenkin SLSY tukee näitä pikkufirmojen työntekijöitä milloin missäkin asiassa. Finnairilaiset olivat viime vuonna menossa lakkoon että pienet firmat saisivat edes minimityöehdot (joita Finnair nyt käyttää törkeästi ja lainvastaisesti finnairilaisia kiristääkseen) mutta vastavuoroisuutta on turha odottaa. Noukkivat vaan parhaat palat ammattiyhdistyksestä mutta mitään eivät anna takaisin. Toisaalta on niinkin, että pienten firmojen työntekijät ovat kovin alistettuja eivätkä oikein mihinkään vastarintaan pysty. Siksi SLSYn ei ole heitä hyvä kuitenkaan jättää ihan yksin. Mutta sen sanon, etten noita AFIn rikkureita kovin hyvällä silmällä katso. Edes jotain munaa pitäisi löytyä ettei vain kaikkea paskaa kiltisti oteta vastaan. Esim. afilaiset luopuvat jopa työaikalain ylityökorvauksista ja ilmailumääräysten lepoajoista että saavat leikkiä lentoemäntää. Siinä on kyllä pullamössöporukka.

Äänestä
  • Ehkä Afilla, Blue1:lla emot on sen verran järkeviä, että tajuavat olla ottamatta osaa teidän typerään ja laittomaan lakkoon! Ottaa näköjään koville Finnairin pullamössöemojen joukossa, kun sinnekin aletaan palkkaamaan väkeä samalla TES:illä kuin muihin firmoihin!

    Äänestä

  • työn tekeminenkin jotain,miksi kenenkään pitäisi teidän ahneutta tukea?teidän menoilla tulee vielä päivä kun finnair on pakotettu potkimaan teidät pihalle kovan kilpailun takia.ahneilla on yleensä p....nen loppu

    Äänestä

  • Jep, eikös vaan asia ollutkin juuri näin..? Muistan itsekin että viime vuonna SLSY tuki esim. AFIn työehtoriidassa, mutta nyt näyttää että näiden duunareiden muisti on kovin lyhyt. Mielenkiintoista nähdä miten paljon tulee tukea seuraavalla kerralla.

    Vaikka duunaria aina lopulta kusetetaankin ja hänen selästään revitään kaikki mitä saadaan, on joukkovoima kuitenkin ainoa vaihtoehto työntekijän puolien pitämiseksi. Siinäkin kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus. Jos koko firma kaatuu lopulta jomman kumman osapuolen ahneuden (esim. Sabena, Swissair...) takia, niin...

    Muistakaa vaan että kukkia, halauksia ja hymyä kaikille. Kaikki on niin ihquja.

    Äänestä

  • Naulan kantaan! kirjoitti:

    Jep, eikös vaan asia ollutkin juuri näin..? Muistan itsekin että viime vuonna SLSY tuki esim. AFIn työehtoriidassa, mutta nyt näyttää että näiden duunareiden muisti on kovin lyhyt. Mielenkiintoista nähdä miten paljon tulee tukea seuraavalla kerralla.

    Vaikka duunaria aina lopulta kusetetaankin ja hänen selästään revitään kaikki mitä saadaan, on joukkovoima kuitenkin ainoa vaihtoehto työntekijän puolien pitämiseksi. Siinäkin kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus. Jos koko firma kaatuu lopulta jomman kumman osapuolen ahneuden (esim. Sabena, Swissair...) takia, niin...

    Muistakaa vaan että kukkia, halauksia ja hymyä kaikille. Kaikki on niin ihquja.

    koko porukalle ai että vielä muita vaaditaan tukemaan laitonta lakkoa. Onneksi näin ei käynyt. Hävetkää perhanan pullamössöemot! Viroon vaan koko firma!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lässy kirjoitti:

Miksi tukilakosta puuttuvat SLSY:n ne jäsenet jotka eivät ole töissä Finnairilla, Ovathan he nyt kuitenkin lähempänä emäntiä kuin esim. autonkuljettajat. Solidaarisuus ei tunnu olevan emäntien kesken kummoista. Hävetkää Blue1:n ja AF:n rikkurit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu