Ei ne mitään viime sodissa teloitettuja ole ne luurangot. Arponen hilluu joutavaa.
Huhtiniemi
Arponen hilluu
5690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
milestasi ovat?
sairaita sotilaita, joita kuoli paljon Huhtiniemen sairaalassa, siellä oli venäläisiä ja saksalaisia
Ei Huhtiniemessä koskaan mitään sairaalaa ole ollut. Siellä oli piikkilangoin eristetty sotilaspiirin esikunta.
Varuskunnan sairaala oli kyllä noin reilun kilometrin päässä, mutta eiköhän siellä kuolleet toimitettu normaalisti haudattaviksi.
Linnoituksessa oli venäläisten sotavankien sotavankileiri. Siellä kuoli reilusti yli tuhat sotavankia, joita haudattiin laukkaradalle sähkölinjojen alle neljään eri kohtaan.
Vielä 1960 luvun alussa haudoilla oli pitkät rivit valkoisia ortodoksiristejä.
Kolme muuta hauta-aluetta on hävinnyt, mutta suurin, missä on noin 800 vainajaa on olemassa. Siinä on punatähtinen muistokivi.
Kylla ne ovat vanhoja pelokkaita sota poikia panttaisipa itsemme siihen tilaanteeseen niin tulisi paskat housuihin... KOSKA MEILLA KAIKILLA ON SUURI VENAJAN PELKO.
Ihmeelistä touhua, missä on ne 18 luurakkoa mitkä löyty vuonna 1971, nyt törmättiin jo toiseen joukkohautaan 20 metrin sisään. Sitten Arposen ja Meurosen kirjassa mainitaan yhteishaudat, jossa on suomalaisia ja venäläisiä.
Nyt on venäläiset löydetty, mutta Lappeenrannassa riittää vielä tutkittavaa. Aika moni on jo puhunut, kun vaan kaivamista jaksetaan, tulee vielä paljon puhuttavaa.
Jos sotavankeilla on hopeakoruja kaulassa, tuntuu aika luonnottomalta.
Mutta jos on törmätty vahingossa 1700 luvun hautaan, niin maatutka ei näytä sitä päällepäin.