Kiitos tuularit

Asuimme vielä kesällä onnellisesti OMISTUSkaksiossamme.

Sitten luin suomi24-palstaa. Siellä kerrottiin asuntojen hintojen kasvavan täältä ikuisuuteen, aina ja iänkaikkisesti.

Aina kannattaisi kuulemma ostaa, huonoa hetkeä ei ole.

Niinpä meidänkin perhe päätti ostaa uuden asunnon. Ajattelimme maksimoida voiton ja otimme niin ison lainan, kuin suinkin saimme. Sillä ostimme 3 h k rivarin, aivan uuden. Hinta (noin 300 000 euroa) tuntui kovalta. Niinpä minäkin kysyin täältä varmistukseksi, kannattaako ostaa. Minulle kerrottiin sen kannattavan aina, koska hinnat eivät tule ikinä laskemaan.

Tämä päivä on ollut minulle kauhea. En ole pystynyt keskittymään mihinkään. Syynä allaoleva:

http://www.rakennuslehti.fi/lehdet/artikkeli.asp?cat=1& lehti=320&artikkeli=8923

Ajattelin, kuinka meidän perhe olisi jossain vaiheessa saattanut pystyä ostamaan omakotitalon. Nyt meni se mahdollisuus. Hyvä kun vanhoista veloista selvitään. Omakotitalon voimme unohtaa.

Meidän perhe ei koskaan tule yhdessä grillaamaan makkaraa oman takkamme loimussa. Itkettää.
91122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • siinäkin on. Pitäiskö mun tulla täältä pohjanmaan rannikolta sinne ja pystyttää älväri, tekisin hirmu voitot, älväri 101,5 neliötä hinta 100t€..j asaisin siitä jos myisin 4* rahat takaisin! voi vittu muuttakaa sieltaä hesasta ja äkkiä, mitä te siellä, ette ikinä saa mitään taloa hankittua. Ps pian pääsee taaas kelkalla jäälle...

    Äänestä

  • paljonkoilmaa kirjoitti:

    siinäkin on. Pitäiskö mun tulla täältä pohjanmaan rannikolta sinne ja pystyttää älväri, tekisin hirmu voitot, älväri 101,5 neliötä hinta 100t€..j asaisin siitä jos myisin 4* rahat takaisin! voi vittu muuttakaa sieltaä hesasta ja äkkiä, mitä te siellä, ette ikinä saa mitään taloa hankittua. Ps pian pääsee taaas kelkalla jäälle...

    Tontit eivät ole stadissa ilmaisia. Katso etuovesta, maalainen. Hyvä tontti maksaa 200 000 - 1 000 000 euroa Helsingistä.

    Ei niille raksata älväriä.

    Äänestä

Ota ihan iisisti ja kirjoittele provoja muille areenoille. Siinä täysin teoreettisessa tapauksessa että tarinasi totta voin rauhoitella sinua sillä että hinnat eivät ole lähdössä laskusuuntaan.

Äänestä
  • Älä nyt enää ainakaan kenenkään muun elämää pilaa. Joku voi vielä uskoa sinuun ja mennä pankkiin pyytämään maksimilainan ja iskeä sen kiinni vaikka neukkukuutioon.

    Äänestä

  • Sinäkin brutukseni kirjoitti:

    Älä nyt enää ainakaan kenenkään muun elämää pilaa. Joku voi vielä uskoa sinuun ja mennä pankkiin pyytämään maksimilainan ja iskeä sen kiinni vaikka neukkukuutioon.

    Miksi te köyhät valitatte ja vollotatte aina...????

    Jos ei ole pelimerkkejä niin ei ole ja sillä siisti

    Köyhät asukoot edelleen vuokralla ja sossu maksakoot vuokran.
    KÖYHÄT KYYKKYYN.

    Äänestä

  • Sinäkin brutukseni kirjoitti:

    Älä nyt enää ainakaan kenenkään muun elämää pilaa. Joku voi vielä uskoa sinuun ja mennä pankkiin pyytämään maksimilainan ja iskeä sen kiinni vaikka neukkukuutioon.

    Remontti-rane on tuhnu ja paljasti taas itsensä tietyillä sanoilla, joita hän ei malta olla käyttämättä...

    Äänestä

  • kehotatko kirjoittajaa kirjoittamaan muille areenoille siksi, että hän provoilee, vai siksi, että hänen provonsa edustaa vastakkaista näkemystä kuin sinä?

    On nimittäin vähän tekopyhää leimata "vastapuolen" kirjoitukset provoiluiksi ja samalla itse syytää propagandaa palstalle...

    Kuulostaako, Frank, tutulta?

    Huomasitko muuten, Frank, että se parin päivän takainen kaunokirjallinen tuotteesi on poistettu palstalta? Voi miten ikävää.

    Äänestä

Olen aina haaveillut omasta omakotitalosta järven rannalla Helsingissä. Mutta se onnistuukin vain vuokralla. Miksi meninkään ostamaan kerrostaloneliön Eirasta vuonna 2002... Yhyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämä pilalla kirjoitti:

Asuimme vielä kesällä onnellisesti OMISTUSkaksiossamme.

Sitten luin suomi24-palstaa. Siellä kerrottiin asuntojen hintojen kasvavan täältä ikuisuuteen, aina ja iänkaikkisesti.

Aina kannattaisi kuulemma ostaa, huonoa hetkeä ei ole.

Niinpä meidänkin perhe päätti ostaa uuden asunnon. Ajattelimme maksimoida voiton ja otimme niin ison lainan, kuin suinkin saimme. Sillä ostimme 3 h k rivarin, aivan uuden. Hinta (noin 300 000 euroa) tuntui kovalta. Niinpä minäkin kysyin täältä varmistukseksi, kannattaako ostaa. Minulle kerrottiin sen kannattavan aina, koska hinnat eivät tule ikinä laskemaan.

Tämä päivä on ollut minulle kauhea. En ole pystynyt keskittymään mihinkään. Syynä allaoleva:

http://www.rakennuslehti.fi/lehdet/artikkeli.asp?cat=1& lehti=320&artikkeli=8923

Ajattelin, kuinka meidän perhe olisi jossain vaiheessa saattanut pystyä ostamaan omakotitalon. Nyt meni se mahdollisuus. Hyvä kun vanhoista veloista selvitään. Omakotitalon voimme unohtaa.

Meidän perhe ei koskaan tule yhdessä grillaamaan makkaraa oman takkamme loimussa. Itkettää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu