Mitäs mieltä muut ovat nykyisten Tojojen laadusta?
Oma mielipiteeni ja kokemukseni on, että laatu on valitettavasti 2000-luvulla heikentynyt. Ilmeisesti valmistuksen siirtyminen Euroopaan ja etenkin EU alihankkijat ovat aiheuttaneet ongelmia.
Tekniikka & taloudessa oli mielenkiintoinen artikkeli Toyotan laadusta mutta ei siitä enempää. koska kyseiset viestit menevät poistoon.
Aven & Corollan kohdalla viimeistely yms. on selkeästi jätetty asiakkaan harteille. vai olenko "hankala" asiakas? tai että ma kappaleet ovat eksynteet vain minulle?

Vastaukset 7
Vanhimmat
maanantaikappale Corolla. Ja kaverille maanantai-Avensis. Itse asiassa Corolla oli kohdallani jo toinen, mutta ensimmäisestä on aikaa jo sen verran, että ei siitä enempää. Yleisesti ottaen Corolla tuntuu olevan luotettavampi kuin Avensis. Toisaalta erot eri merkkien kesken ovat todella pieniä. Ainoastaan Suomi24-palstalta saa käsityksen, että luotettavuudessa olisi suuria eroja.
huomattavasti on menty heikompaan päin.
kilpailijat ovat menneet vieläkin heikompaan suuntaan, eli suhteutettuna hyöty on -0.
Niin ja korjauskulut nostettu pilviin. Lampunvahdonkin hinta kymmenkertaistunut viidessä vuodessa. Miten palkoile on käynyt. Mun palkka ei ainakaan ole viidessä vuodessa kymmenkertaistunut. Onks teillä mennyt paremmin? Avella kuitenkin vielä ajan. Kohta ilmeisesti jollakin muulla.
hinnat kilpailijoihin, niin Toyota on keskihintainen huoltojenkin osalta. Turha tuosta on rutista.
Laatu on pysynyt samana. Nykytojot kestää samoin kuin ne kestivät 80-luvulla.
Laatu sen kuin paranee.